Ripan treenijuttuja

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pikkuhäslä 7 vee


Muistatko kun olit pienen pieni luppakorva ison jalkapallokentän laidalla ja me kohtasimme ensimmäisen kerran?
Muistatko päivän jona kävimme sinua kasvattajan luona katsomassa ja juoksit kilpaa sisaruksiesi kanssa olkkarissa?
Muistatko päivän, jona haimme sinut uuteen kotiin ja nukuit koko automatkan sylissäni?
Muistatko ensiaskeleesi uudessa kodissa, niin varovaiset ja arat?
Muistatko ensimmäisen aamun, jona herätit kaikki kimeällä ulinalla?
Et ehkä muista, onhan tästä kaikesta jo 7 vuotta!
Ikää tulee päivä päivältä lisää, mutta musta tuntuu että päivä päivältä Tellu nuortuisi. Aina silloin tällöin tulee vastaan ihmisiä jotka ihastelevat: "Voi, kun se on suloinen. Minkä ikäinen?" Vastaan: "7 vuotta", jolloin vieras yrittää korjata sanojani: "..niin tarkoitat 7 kuukautta." Ja tätä keskustelua ei olla käyty yksi tai kaksi kertaa. Tellu on vaan niin pentu! :)


Tiistaina oli Maiskin kanssa tokotreenit. Aiheena nouto ja sen liikkeen ongelmat. Meillähän siis ongelmia riittää. Palautusvauhtiin kysyin vinkkejä ja karkuun juoksemista jatketaan. Lisäksi pitää tehdä paljon ylläritreenejä, mielikuvitus vain rajana. Kouluttaja kuitenkin halusi nähdä Maiskin noudon ja itsekin halusin tietää että millä mallilla se on. Mehän ei olla kuitenkaan kapulaan koskettukaan SM:ien jälkeen. Maiski teki mun yllätyksekseni yhden elämänsä hienoimmista noudoista. Se palautti laukalla! Okei, parin metrin päässä tiputti raviin, mutta silti. Ehkä me ei saada treenata noutoa joka päivä, yks tai kaks kertaa viikossa riittää.


Treenien jälkeen menin kykkimään agikentän laidalle ja katsomaan ykkösluokan kisoja. Lopuksi kun kisat oli kisattu, kokeilin aussejen kanssa ratoja. Maisa meni suht hyvin, hitaat kontaktit. Ripalla enempi ongelmia, ei tosin kontakteissa. Pitkän suoran jälkeen, kun jään taakse, ei koira hae vielä esteitä vaan painaa ohi. Kepit meni kuitenkin loistavasti osana rataa!


Tänään juoksin kakkosten kisoissa Elsan kanssa pari starttia. Ekalla radalla, kun edellinen koira oli loppusuoralla, nosti Elsa nenän pystyyn ja haisteli ilmaa. Jotain kiinnostavan hajuista siellä kentän laidalla oli, enkä saanut koiraan enää minkäänlaista kontaktia. Lähdössä Elsa kuikuili kentän laidalle ja tiesin että peli on menetetty. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen se karkasi ensimmäisen kerran. Radan aikana vielä kaksi muuta kertaa. Maaliin päästiin kera 15 virhepisteen ja roiman yliajan. 
Toisella radalla koira oli mun mukana ja kulkikin todella hyvin. Ainoo harmittava kielto kepeiltä, muuten puhdas rata :) 
Todella tyytyväinen olen kuitenkin koiraan. Elsa ei varastanut lähdössä, eikä näykkinyt/käskyttänyt mua radalla :)


Illan päätin vielä vetämällä pari kertaa aussejen kanssa taas kisaradat. Ripa kulki todella lujaa ja hyvin. Kepit se meni yllättävän nopeesti ja tarkasti. Taas oli ongelmia pitkien suorien jälkeen olevilla esteillä.
Maiskillakin vauhtia riitti, pitkästä aikaa sain oikeen tosissani yrittää pysyä sen mukana. Maisa on myös päättänyt että hän haluaa tehdä kontaktit juoksukontakteina. Se asettaa vaan ohjaajalle pienen haasteen ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti