Repovesi 25.-26.7.

Auton ikkunasta katsoessa voi nähdä ohi vilistävt ruosteen oranssit pellot. Mutkaisella metsätiellä irtohiekka liukuu auton renkaiden alla. Jalkatilassa nukkuu bortsulapsi. Aussie ja pyrri ovat valloittaneet takakontin ja rinkat takapenkit. Kohta perillä metsässä, rinkat selässä ja koirat painelee täysiä edestakaisin. Lossilla järven yli. Eikä edes koiria pelottanut, ehkä aluksi vähän sitä pientä siimahäntää. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kallion päälle kiivetessä voi nähdä järven yli vastarannalle, jossa kasvaa puita silminkantamattomiin. Illansuussa teltat pystyyn suon äärelle ja nuotio palamaan. Vähän iltapalaa ja nukkumaan. Seuraavana päivänä voi herätä auringon paisteeseen, ötököiden surinaan ja lintujen lauluun - tai sitten kaverin huutoon "HERÄTYYYYS!". Aamupalaa ja kamat kasaan. Vaellus jatkuu. Pitkospuita, isoja kiviä, kapeita ja leveitä polkuja, muurahaisia ja kauniita näkymiä. Nyt enemmän ylämäkiä, miten korkealle me kiivettäisiinkään. Kohta kallion kielekkeellä huomaamme olevamme puiden yläpuolella. Koirat lepäävät kalliolla. Paitsi se pyrri, joka piippailee ja kyselee, milloin jatketaan. Rappuset alas jatkuivat ikuisuuden. Onneksi mentiin ne alaspäin, onneksi pieninkin selvisi, vaikkei tiedä takajalkojen käytöstä vielä mitään. Järven rantaa pitkin meni polku, jota kävelimme. Koirat loikkivat uimaan. Pian saavuimme riippusillalle, joka vei järven yli. Vähän se heilui ja natisi. Uskaltaisiko tuosta ylittää, kyllä me uskallettiin. Edellä meni punaturkkinen aussie, hieman asetellen tassuja kuin kokeillen eihän seuraavakaan lauta petä alta. Perässä tuli pieni piippaaja, häntä koipien välissä arasti askeltaen. Kyllä - me selvittiin!

On se luonto vaan niin kaunis! 

Okei todellisuudessa matka ei ollut ihan vaivaton. Alussa Essin saapuessa meille, oli Gou oksentanut autoon. Vatsa oli kuralla ja jouduttiin käymään apteekin kautta hakemassa Canikur. Ajettiin melkein perille saakka ja tajuttiin, että unohdettiin käydä kaupassa, tunnin turha lenkki. Rinkka hiersi hartioita alkumatkasta asti ja reisiä alkoi hapottamaan ensimmäisen mäen jälkeen (no ei ihan, mutta rankkaa oli!). Illalla, kun oltiin saatu teltat pystyyn, tajuttiin, kuinka vähän meillä on eväitä ja niistäkin pudotin osan nuotion hiillokseen. Paremmin onnistui, kun lähdin hankkimaan lisäravintoa luonnosta - siis mustikoita - ja Essi touhusi notskilla. Pian Joku tuli puskasta kaula ruskeena, enkä edes uskaltanut haistaa sitä viimeaikaisten ulosteessa pyörimisten jälkeen. No onneksi se ei kuitenkaan sitä itseään ollut vaan sientä ja mikä tuuri, että oli suo lähellä, missä tuon sienikaulan voi pestä. Yö oli kylmä ja täristiin kaikki pienessä läjässä teltassa.

Mikään reissu ei kuitenkaan ole täydellinen ilman kohellusta ;) Nyt kotona nukkuu kaksi rättiväsynyttä paimenta, se kolmas on Kiteellä alottelemassa paimennuskisauraansa :)

19 vk Harvahammas

Hampaita on karissut lapsen suusta jo kovaa vauhtia. Joku sai viime viikolla rabies-rokotteen ja rokottamisen yhteydessä lääkäri kysyi, että syökö Joksu kiviä. No eipä se syö, mutta kaikki kulmahampaat on silti katkenneet kärjestä.Täytyy vähentää repimisleikkejä nyt vähäksi aikaa, ettei hampaat kasva vinksalleen.

Viime viikon keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa mätsärissä. Maisa osallistui Junior Handler kehään tuttuni siskon kanssa ja oikein kivasti esiintyi :) Loppujen lopuksi he voittivatkin!
Maisa oli myös isojen koirien tuomarin mieleen ja sijoituksena olikin PUN1. Koiria kuitenkin oli noin 50 :)
Pitäisikö meidän vaihtaa Maiskin kanssa lajia. Kehässä kun ei tarvii muutakuin seistä ja vähän ravailla. Tuo homma oli Maisan mieleen, vielä kun sai namiakin :)

Viime viikolla aksakentät on olleet ehdottomasti kovemmalla kulutuksella kuin tokokentät.
Maisa on pomppinut medi-/minihyppyjä ihan intona :)

Kuva ehkä vuodelta -11

Joku on silläaikaa todella ärsyttävän tavan oppineena haukkunut äänekkäästi jatkuvalla syötöllä kentän laidalla. Treenatessa se komentaa heti, kun on vähänkin epävarma. Koira, joka ei ainakaan säästele äänenkäyttöään.

Maisan ääniarkuus on edennyt seuraavalle asteelle. Ensin oli vain voimakkaat pamaukset, uudenvuoden johdosta myös vähän hiljaisemmat pamahtelut. Mitä enemmän se niitä kuuli, sitä enemmän se altistui pelkäämään herkemmin muitakin ääniä. Pian se pelkäsi voimakasta ukkosta, sitten jo kumeampaa jyrinää. Nyt jo rankka sade saa sen panikoimaan. Tokokentällä se pelästyi kun viereisellä agikentällä koira suoritti aata ja tassut tömähtelivät. Sain sen kuitenkin toimimaan vielä. Toisinaan se reagoi lentokoneen ääneenkin. Kamala stressi koiralle pelätä pieniäkin ääniä, arkipäivisiäkin. Ollaan kokeiltu soittaa sille ampumisen-, ukkosen- ja ilotulitusten ääniä sisältäviä cd:itä, mutta ei se niihin reagoi. En oikeen tiedä, mitä tuolle keksisi.
Löysin Maisan niskasta peukalonpään kokoisen patin. Se ei kuitenkaan ole selvästi erotettavissa vaan "muljuu" ihon alla. Täytyy seurata, ettei ala kasvamaan. Tuntuisi kuitenkin, että se olisi vaan joku lihasjumi - toivon ainakin.

Haukkuva lammaspaimen

Ja niin se kiinnostui. Leikki hurjaa paimenkoiraa ja haukkui äänensä käheäksi. Jokusella oli hauskaa. Muutaman kerran häntäkin laskeutui, keskittyminen hommiin tuli esiin vilauksina. Sitten iski leikkivaihde taas päälle ja häntä nousi taivaisiin. Suunpielet kohosivat supusta korviin saakka.

Välillä täytyi esittää taitavaa...

.. että voi taas haukkua ja leikkiä hurjaa!

Jokun mielestä lampaita voi ohjailla myös äänellä ;)

Eilen se söi hiusten kihartimen. Sen mielestä tuollaiset laitteet on turhia, aikaisemmin meni jo hiusten kuivaaja. 

Tellu voi jo paremmin. Korva saatiin kuntoon kotihoidolla :)

Joku on oppinut takaakierron. Kiertää hyvin myös siivekkeen :) 

Ripa täytti lauantaina 3 vuotta, iso mies :)

Mustikanpoimijat ry.

Niin ne aussiet opettivat Jokusenkin poimimaan mustikoita puskista. Koko nelikko voisi viihtyä metsässä vaikka koko päivän, kunhan on riittävästi syötävää. Joku onkin se kaikista aktiivisin nyt kun hoksasi, että ruokaa voi hankkia itsekin.

Ripan kanssa oltiin tiistaina agilityn tehiskouluttaa -treeneissä. Ratana oli mini SM hyppyrata, jossa oli muutamia vaikeita ansakohtia. Ripalla oli todella kiva asenne. Kun äiti ei ollut paikalla, se keskittyi täysillä leikkimään mun kanssa ja suorittamaan rataa. Ripa on kovin irtoava koira ja käteen tuleminen on usein hankalaa. Ripa myös kaarrottaa todella paljon. Mutta ei se meitä haitannut, asenne ratkaisee. Kepit oli hienot ja kyllähän se kääntyikin ihan mukavasti, paitsi sillä suoralla putkella, jonka jälkeen se tykitti suoraan eteenpäin suorittaen kolme edessä olevaa estettä. Seisoin putken suulla ja vilkuttelin Ripalle, huutelin hyvää matkaa ja naureskelin. Kuinka pitkälle se aikoi loikkia, no tottakai niin pitkälle kun esteitä riitti! Kyllä tuli kamala kisainto!

Maisan kanssa aksailut on jääneet, tämän päivän treenitkin jäävät töiden takia. Selkä on taas jumissa ja elokuussa varmasti osteopaattikäynti kutsuu taas. Tokoilussa on laiskuus sekä koiralla että ohjaajalla. Seuraamista ollaan nyt alettu korjailemaan. Himmailua ja kontaktin tiputtelua vähemmän. Tässä ollaankin edistytty!

Jokulla taas on treeni-intoa Maisankin puolesta. Kentältä se ei koskaan haluaisi lähteä millään. Agilitykentällä muka-ahne jätkä on niin kiihdyksissään, ettei namit kiinnosta, patukka on paras! Tokokentällä se jaksaa tarjoilla. Ne on ne merkit parhaita. Eilen oltiin jo lopetettu treenit ja istuin kentän laidalla. Joku juoksenteli kentällä tarjoten kaikkia mahdollisia merkkejä, kävihän se kosketusalustallakin. :)
Arjessa Joku on kovis. Koittaa ruoka-aikana Ripan kipolle. Ripa ei vaan tarpeeksi uskottavasti murise, koska pentu pääsee kipolle ja alkaakin murista Ripalle. Sisällä se ärsyttää ausseja, syö kenkiä, varastaa ruokaa.. miksei se nuku!? No, kyllä se joskus :)

Onpa se ollut pieni :)

Tellu sairastaa. Taas. Oikee korva on kutiseva ja märkivä. Iho on ruvella. Silmät rähmivät. Yleisolemus apaattinen. Voi kurjuus :(

4 kk älykkö

Onpas se niin hurjan viisas, aina välillä.
Mitä sillä on väliä vaikka takapää elää omaa elämäänsä. Kaikki aikanaan. Tässä vaiheessa pyöriminen on vielä maailman paras juttu leikkimisen ohella. Pyöriä pitää aina silloin, kun ruokaa on esillä - oli se sitten treenikentällä tai kotona ruuan annon yhteydessä :)

Samaisista treeneistä myös vähän videota Ripasen tokoilusta:

Ukkonen yllätti, joten Maisan treenailut menivät kentän laidalla läähättelyksi ja panikoimiseksi. Yritin saada Maisaan edes vähän toimintakykyä, mutta turhaan. Kyllähän se jotain teki hetken, loppujen lopuksi ei pystynyt syömään edes nenän alla olevaa kissanruokaa. :(

Tiistaina kuitenkin vähän rimat maassa -agia selän säästämiseksi:

Joku harjotteli pelkälle lelulle irtoomista (tähän asti ollut apuohjaaja palkkaamassa ja herättelemässä huomiota). Hienosti irtosi, hyvin oli katse edessä :)