Ripan treenijuttuja

perjantai 28. helmikuuta 2014

Huhtikuinen helmikuu

Helmikuu kuin huhtikuu.

Meitä ei haittaa vaikkei olekaan lunta. Toivoisin, että ulos pääsisi treenailemaan mahdollisimman pian :)
Tellu pääsi myös jo kesäturkkiin huiman aikaisessa vaiheessa. Turkki olikin päässyt niin pitkäksi, että kotisalongissa olisi trimmaaminen vienyt päivän. Onneksi trimmipalvelu löytyi läheltä, jossa homma hoitui nopeasti. Tunnissa spanieli oli muuttunut iloiseksi beagleksi. Tellu voi nyt paljon paremmin ja iho saa hengittää.

Spanieli
Beagle
 16.2. oli Ojangossa Secretmoor's treffit, joihin myös Joku oltiin kutsuttu. Paikalla oli siis kasa Jokun sukulaisia. Muutama tunti meni tokoillessa ja aksaillessa. Joku näytti hyvin taas agilityssä hullun puolensa ja päätti kahdesti juosta alas puomilta. Joo, nyt jää puomitreeni tauolle. Tehdään sitä vaan osissa.

Muutamaa päivää myöhemmin 18.2. maailman paras Maisani, ensimmäinen harrastuskaverini, söpö sydänpää, meidän lauman aivot ja järki täytti 5 vuotta! Synttäreiden kunniaksi Maisa pääsi toteuttamaan itseänsä rakennusetsintätreeneihin eikä voi muuta taaskaan todeta kuin että tuolla koiralla nenä ja järki pelaa todella hyvin yhteen. Ensimmäiset treenit ja melko haastavat piilot, mutta silti löytyi kaikki ukot ilmasun kera. Kyllä nuo etsintähommat olis Maisan unelma, kun vaan mun aika riittäis kaikkeen..


Joku pääsi myös etsimään ukkoja rakennuksesta ja hyvin toimi, kun sai nenän auki. Liikkui rohkeasti ja tutkiskeli paikkoja.

Muutaman kerran ollaan käyty vapaatreenaamassa Vuokkosilla. Aksaa ja tokoa, molempia. Jokulla rimat lentelee aika tiuhaa tahtia ja täytyykin nyt keväällä ottaa keppi- ja kontaktikuurin oheen hyppytreenikuuri. Agility vetää edelleen kierrokset aika korviin.
Tokossa on ilmennyt ennakointiongelmia. Myönnän tehneeni liian kaavamaisia treenejä ajatellen kokeita. Nyt täytyy kaavoja rikkoa. Ennakoimista on esiintynyt eniten luoksetulon eteentulosta sivulletuloon ja jäävien loppuperusasennoissa. Muuten itse liikkeet alkaa olla jo aika hyvissä kuoseissa. Seuraamiseen ja paikkamakuuseen täytyy hakea lisää vielä kestoa. 

Ongelmaksi on muodotunutkin häiriöt. Joku on ollut nuorempana erittäin keskittynyt ja motivoitunut, ei yhtään ympäristöherkkä. Nyt se on kohta vuoden ja ymmärtänyt selvästi olevansa mies. Ruokahalu on laskenut huimasti, minkä seurauksena Joku on myös laihtunut. Nyt se on onneksi viimeaikoina taas syönyt paremmin, mutta ahne se ei ole. Sisällä se oli jossain vaiheessa levoton ja piippaili usein, mutta onneksi se käytös on vähentynyt. Nyt se on alkanut ahdistella Tellua. Kulkee jatkuvasti melkeinpä sen perässä eikä jätä rauhaan vaikka Tellu äkäiseen tapaansa murisee ja on muutaman kerran antanut hammastakin. Olenkin nyt itse puuttunut aina tilanteeseen, jos Joku tunkeilee Tellun lähelle. Ulkona Jokulla on selvästi lisääntynyt haistelu ja toisten koirien tuijottaminen. Olen kokonaan kieltänyt pissojen nuoleskelun ja ylenpalttisen haistelun. 

Ajattelin sen olevan vain ajankysymys, milloin tyttöhajut alkavat häiritsemään myös treeneissä. Treenataan tokoa ryhmässä vain maanantaisin ohjatusti, jolloin kaikki ryhmän 5 koiraa treenaavat samaan aikaan kentällä. Toistaiseksi Joku on keskittynyt suht hyvin ryhmätreeneissä. Tästä poikkeuksena kuitenkin tämän viikon treenit. Kauheimmat treenit ikinä. Joku ei pysynyt hetkeäkään hiljaa. Piippaili ja äänteli kokoajan. Jos olisin kieltänyt piippaamisesta, olisin saanut hokea kieltosanaa koko tunnin. Paikkamakuussa liikuskeli ja oli levoton. Jouduin pysyttelemään metrin päässä palkkailemassa muutaman sekunnin välein, kun malttoi edes hetken katsoa muhun päin. Suurin osa treeniajasta meni Jokulla toisten koirien kyttäämiseen. Meninkin loppujen lopuksi kentän laidalle ja odotin vain, että se olisi aktiivinen mua kohtaan edes jollain tavalla. Palkkasin kaikesta, mitä se tarjosi. Lopuksi tehtiin vain helppoja ja kivoja juttuja. Lopputunnista Joku oli jo niin väsynyt kaikesta kyttäilystä, ettei edes enää leikkinyt! 
Nyt täytyy suunnitella nuo ohjatut treenit eri tavalla. Pitää paljon taukoja ja poistua välillä hallista. Kaikki treenaaminen on helppoa ja kivaa. Vaikeemmat treenit jätetään sitten niille kerroille, kun treenataan tyhjällä kentällä. 

Videot muutamista vapaatreeneistä: 




Maisan kanssa käytiin yhden kerran kaikki voittajaliikkeet kokeenomasesti läpi paitsi tunnari. Olispa ne olleet oikeat kokeet. Treenamattomana Maisa toimii parhaiten. Nyt ollaan treenailtu tunnaria jonkin verran. Vielä on hieman epävarma kapuloilla ja palautuksessa toisinaan sylkee kapulan mun eteen. Maaliskuun lopulla olis kokeet, joihin ajattelin töpöhännän ilmota :)
Kaksi kertaa ollaan Maisan kanssa käyty helmikuun aikana aksatreeneissä. Pieni loma on villinyt laamankin. Viime treeneissä se pomppi putken päällä ja pinkoi minkä valkosilla sukillaan pääsi. 

Naapuri-Donny on ollut meillä jonkin verran vieraana

Silloin Ripakin saa hetken levätä, kun äitillä on toinenkin, jota treenata :P


Niin ja olihan helmikuussa ystävänpäiväkin. :) Maisa näki pitkästä aikaa ex-kämppis Fasua ja ensimmäistä kertaa Fasun kaveriksi tullutta Fiia-setteriä :)

Kun tylsyys iskee.. käy Jokun käsittelyssä kaikille esille jääneille tavaroille näin (tuo oli jo kolmas lattialasta):