Ripan treenijuttuja

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ovikello projekti

On se niin hermoja raastavaa, että aina kun ovikello soi, 3 koiraa ryntää haukkuen eteiseen. Tämä on ollut meillä ongelmana jo kauan, itseasiassa aina. Myönnettäköön että ollaan oltu todella laiskoja ja epäjohdonmukaisia asian suhteen, joten eipä se ihmekään kun koirat käyttäytyvät noin. Sopivia koulututapoja tähän olisi varmasti yhtä monta kuin koiranomistajaakin, mutta olen nyt päättänyt ottaa tämän projektiksi ja ihan mielenkiinnolla seurata, miten projekti edistyy tällä koulutustavalla. Pääidea on siis käytännössä se, että ovikello toimii ikäänkuin naksuttimena ja ääni tarkoittaa, että ruokaa on tulossa. Tavotteena olisi saada koirat ymmärtämään että aina kun ovikello soi, keittiöstä saa ruokaa. Loppujen lopuksi pyritään siihen, että koirat menevät keittiöön ovikellon soidessa ja pysyvät siellä kunnes niillä on lupa tulla sieltä pois. Haasteelliseksi projektin tekee ensinnäkin se, että koiria on enemmän kuin yksi ja harjotukset on vaikea toteuttaa jos kaikki ovat kerrallaan sisällä palkattavissa. Lisäksi harjoituksissa pitää olla palkkaajan lisäksi ovikellon soittaja. Ja koska koirilla on ollut koko elämänsä sama toimintamalli ovikellon soidessa, sitä on vaikea lähteä muuttamaan, joten toistoja tarvitaan ilmeisen monta. Mutta katsotaan mihin tässä päästään.

Aika menee niin nopeasti, ja jo tänään herätessä voi tajuta pennun tulevan ylihuomenna! Käytiin eilen katsomassa niitä ja olivat kasvaneet hirmusesti. Jokunen oli painavin jötkäle, melkein jo 5 kiloa! Pakattiin pojat kainaloon ja lähdettiin käymään metsässä kalliolla. Myös isosisko, Alli pääsi mukaan :)




Ainoa vähääkään järkevän näköinen ryhmäkuva pojista



En ehkä vieläkään oikeasti ymmärrä että tuo pilkkupää on oikeasti muuttamassa meille. :) Onneksi odotusaikaa ei ole enää kauaa! Samalla kujalla, missä me asutaan, asuu myös eräs hyvin valloittava bc-pentu ! Joku saa ikäistään leikkiseuraa läheltä ;)

Tellun vointi on ollut ulkoisesti katsoen hyvä. Ollaan jätetty kipulääke pois ja antibioottia on nyt työnnetty kaksi levyä spanielin kurkusta alas. Rohina vaivaa spanielia vieläkin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Välillä sen on selvästi todella vaikea hengittää nenän kautta, jolloin se saa joko niiskutuskohtauksen tai sitten tyytyy hengittelemään suun kautta. Tellu on myös viime päivinä jatkanut tassun ontuilua.
Soitettiin eläinlääkärille, joka oli sitä mieltä että Tellu tarvitsisi ainakin yhden ab-kuurin lisää ja loppujen lopuksi nenäontelo ja nielu olisi huuhdeltava. Koko projekti tulisi aika kalliiksi.

Tellun elämä on mielestäni epäreilua, mutta miten onkaan vaikea päättää mistään, kun spanielin häntä heiluu ja se iloisesti pomppii ja hyppii. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään, etteikö sillä olisi kipuja tai etteikö sen olisi tukala olla hengitysvaikeuksien takia. Joskus luovuttaminen on parempi vaihtoehto, vaikka sen myöntäminen itselle onkin todella raskasta ja vaikeaa.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tellun kuulumisia

Vietiin Tellu lauantaina päivystykseen Mevettiin. Lääkäri totesi Tellun hengityksen rohisevan pahasti ja hengitystä kuunnellessa rohina tuli erityisesti keuhkojen etulohkosta. Keuhkoista otettiin röntgenkuvat. Pieni oli niin hienosti pöydällä kuvia ottaessa. Keuhkoissa ei näkynyt mitään. Epäilyksenä oli, että keuhkoihin olisi voinut joutua vierasesine, joka tässä tapauksessa olisi ollut broilerin siiven pala, jonka syötyään n. 1,5 viikkoa sitten rohina alkoi. 

Tellu kirjattiin sisään ja jätettiin se sinne jatkotutkimuksia varten. Myöhemmin soitettiin. Tellun nenäontelo oltiin tutkittu, niin pitkälle kun nähtiin ilman tähystintä, samoin nielu. Kitalaen yläpuolelta pehmytkudoksesta oli löytynyt iso mätäpaise, josta oli oikeen lorahtanut mätää. 

Nyt Tellu on ab-kuurilla 10 päivää ja jos ei mene sillä ohi rohinat ja kipuilut, niin sitten olisi edessä tähystys ja mahdollinen leikkaus. Katsellaan nyt mihin tässä mennään ja kuinka pitkälle Tellun tapauksessa kannattaa jatkaa.

Tellun vointi on ollut vaihteleva. Lauantai-iltana Tellu oli selvästi vähän tokkurassa vielä anestesiasta ja sunnuntaiaamuna kunto oli jo selvästi huonompi. Aamupäivällä Tellu oksensi useaan kertaan limasta eritettä (ehkä mätää). Annettiin Tellulle kipulääkettä. On aika outoa, ettei lääkäri sitä määrännyt, Tellun kunto koheni kuitenkin sen avulla huomattavasti. Iltapäivällä se jaksoi säheltää ja pomppia iloisena itsenään :)

Maanantai-aamu oli taas vähän vaikeempi. Pihalla Tellu vaan seisoi ja tuijotti tiiviisti eteenpäin, ei liikkunut tai reagoinut mihinkään. Me lähdettiin Maisan kanssa Hyinkäälle. Taas annettiin Tepalle kipulääke ja aamupäivällä oli saanut kiljumiskohtauksen, jonka jälkeen taas oksentanut. Loppupäivä oli mennyt jo paremmin. 

Tänään Tellu oli jo innostunut leikkimään pallollakin :) Pääasiassa se kuitenkin vaan makaa ja hengittää vaikeasti rohisten. Nyt täytyy vaan toivoa parasta ja pelätä pahinta. Lääkäri pyysi seuraamaan tilannetta tän viikon loppuun saakka ja jos ei näytä tilanne yhtään paremmalta pitäisi ottaa yhteyttä.


Olen koulussa palveluskoiralajit -kurssilla, jossa ollaan päästy nyt 1,5 vuoden tauon jälkeen Maiskin kanssa hakuilemaan. Hakuhullu muisti kyllä hyvin, mistä oli kysymys ja kulki tietävästi nokka pystyssä keskilinjalle, josta täysiä maalimiehelle :)
Tänään kokeiltiin viestin alkeita. Lajina ihan uusi, sekä mulle että koiralle, mutta superhauskaa se oli :) ehkä tätä tullaan tulevaisuudessakin kokeilemaan. Maisa rakasti pinkoa mun ja toisen ohjaajan välillä ja puuhun kiinni joutuessaan alkoi räksytys, niin "kierroksilla" oli tuo ylenpalttisen rauhallinen neiti. Tehtiin myös keppien merkkaamista maasta jälkeä varten, mutta ei tuo tajunnut haistella maata. Tuijotteli mua ja kyseli, että mitä tässä nyt seisoskellaan.



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Se on super!

Aika on kortilla blogin kirjottelun osalta. Ajatukset pyörii 

A. opinnäytetyössä, joka pitäisi saada valmiiksi ensi viikon torstaihin mennessä. Aiheena on koiran lihashuolto. Kunhan työ on koottu kasaan, ilmestyy se varmasti tännekin.

B.Tellussa. Sillä on joku tosi pahasti vinossa, jälleen kerran. Noin viikko takaperin syötin sille broilerin siipeä ja ilman mitään suurempaa palasta nielaisematta se alkoi syönnin jälkeen rohista. Kuulostaa kuin rohinan syy olisi nenäontelossa. Tellu on kovin vaisu. Välillä se pysähtyy täysin ja saa hetken päästä kohtauksen, jossa oikein voimakkaasti "niistää sisäänpäin" muutaman kerran. Kohtauksen jälkeen mieliala kasvaa ja häntäkin saattaa heilahdella. Silmät ovat myös ärtyneet katupölyn takia ja rähmivät voimakkaasti. Huomenna viedään Tellu Mevettiin päivystykseen. On niin kamalaa kerta toisensa jälkeen olla huolissaan pienestä ja katsella sen kärsimyksiä. Vanhan "vamman" loitotessa, voi vain odotella uuden saapumista, ollen varma, että kohta se on taas kipeä. Voi vain arvuutella; mitä seuraavaksi? Ajatukset ovat vain sotkuinen verkko, josta kysymys elämän eettisyydestä ei löydä tietään ulos.

C. Maisassa. Nyt onneksi huoli on jo pienentynyt. Viime viikolla huomasin Maisan olevan todella jumissa. Lenkillä peitsaaminen yleistyi ja liikeradat lyhenivät. Maisa seisoi myös mielestäni takajalat enemmän rungon alla kuin normaalisti. Tällä viikolla jo istuma-asennon muuttuminen lonkalleen istumiseksi kertoi todellisista jumeista. Autostakaan Maisa ei hypännyt ja selkää koskettaessa aristi voimakkaasti. Saatiin onneksi aika osteopaatille jo eiliseksi. Selkäjumin lisäksi etutassun yhden varpaan nivelessä oli todennäköisesti loukkauksen seurauksena tullutta löysyyttä. Voihan se olla, että tassu on kipuillut, jonka johdosta liikeradat ovat muuttuneet epätavallisiksi ja selkä jumiutunut. Ollaan myös lenkkeilty paljon metsissä, joissa polut ovat liukkaat. Siellä, jos jossain lihakset joutuvat kovalle jännitykselle. Osteopaattikäynnin jälkeen Maisa on ollut paljon virkeempi. Muutama lepopäivä vielä ja sitten jonnekkin muualle kuin liukkaille poluille juoksentelemaan. 

Kiireen, stressin ja huolen keskellä on onneksi ainakin yksi toooosi ihana asia; PENNUT! Ollaan käyty nyt katsomassa niitä muutaman kerran, viimeksi keskiviikkona. Pentujen iskä oli Porista kylässä ja pääsin näkemään myös sen :) Pennut kasvaa hirrrrmusta vauhtia, ovathan ne jo 5 viikkoa. Eilen päätettiin lopullisesti myös mikä yksilö meille muuttaa. Olen ollut vähän kahden vaiheilla, mutta päädyin siihen tummaan tulisieluun, Supermaniin. Monet ovat kyselleet nimestä, jota onkin pähkäilty oikein urakalla. Viime metreillä päädyin kuitenkin katselemaan taas Tenavatähtösten nimiä, eihän me meidän teemasta voida irtautua.















HSKH:n agilitykisoissa kävin juoksemassa Ripalle hyllyn ja 10. Kepit olivat meidän kompastuskivi ja olihan tuo Ripan lentävä asenne yhdistettynä mun epävarmaan ohjaukseen aika kauhe yhtälökin. Mun ja Elsan yhtälö ei sen sijaan ollut niin vaikea. Agiradalta tuli keppien takia HYL, mutta hypäriltä mieltä lämmittävä nollavoitto. Luvaa ei tälläkään kertaa saatu, jospa ens kerralla onni suosisi ennemmin agiradan kohdalla, kun kerta hypäriltä on jo riittävä määrä nollia ja vähän ylikin.