Ystävä

Miten jonkun elämän lopettamisesta voi tehdä päätöksen? Se on varmasti koiranomistajuuden vaikein päätös. Mistä tietää, milloin on se aika?

Tellu istuu pedillään ja murisee, kun joku koirista kävelee sen ohi. Se ei halua lähelleen ketään toista koiraa. Sellainen se on ollut aina - pitänyt kiinni omasta parin metrin säteestään ympärillään. Toisinaan se ei jaksa enää välittää vaikka joku koirista tunkeilisikin ihan viereen. Toisto sai roikkua sen perässä ja käydä kuokkimassa sen rauhan valtaamalla alueella. Kurinpito olisi vienyt liikaa voimia. Sumian ilmestyttyä uusimpana tulokkaana ei Tellu edes huomannut sitä. Kyhnäsi ja hieroi kuonoansa äitini käsiin. Heilutteli häntäänsä ja oli tyytyväinen nähdessään äitini taas viikonlopun jälkeen. Sumia makasi kokoajan äitini jaloissa. Tellu katsoi Sumiaan päin. Pakkohan sen oli haistaa vieraan pennun haju, vaikka ei silmät pystyisivätkään enää kohdentamaan katsetta.
On päiviä, jolloin Tellun jalat eivät jaksa kantaa kauhean hyvin ja on päiviä, jolloin takajalat eivät jaksa ponnistaa takapihalta terassille kynnyksen yli. On päiviä, kun kakan mukana tulee verta ja on päiviä jolloin pidätyskyvyn heikentyminen näkyy kakkakikkareina ja pissalammikkoina olohuoneen lattialla. Näitä päiviä on viikossa paljon, aivan liian paljon. Tellu saa ruokaa melkeinpä saman verran kuin kolme kertaa isompi Maisa. Silti se on hoikassa kunnossa, vaikka nukkuu kaikki päivät. Tuhisee meidän ollessa kotona pedillänsä, joka on päällystetty Tellua varten froteekanakaalla pissavahinkoja varten. Eteisessä se nukkuu aina, kun olemme poissa. Yrittää olla vahtina ja odottaa meitä kotiin. Siinä se saattaa nukkua vielä kauan sen jälkeen, kun olemme saapuneet kotiin ja kiskoneet ulko-oven perässämme kiinni. Se ei jaksa enää herätä ääniin, joihin se on ennen herännyt.

Nyt on Tellun lempiaikaa vuodesta. Lenkeillä se pysähtyy aina haistaessaan vadelmapuskan ja odottaa niin kauan, kunnes sille käydään poimimassa kourallinen marjoja. Yhdellä rohmaisulla ne ovat hävinneet spanielin suuhun. Toisinaan kotiintullessa voi Tellun suusta löytää ruusunmarjan, jonka se on matkalta poiminut salaa imeskeltäväksi evääksi. Lenkeillä sillä toisinaan riittää virtaa vielä murisemiseen - ilmoittamiseen olemassaolostaan. Ruuan jälkeisiin etsimissählinkeihin riittää myös vielä joinain päivinä energiaa. Välillä minua olisi raivostuttanut kynsien rapina vasten lattiaa, joka kuului laatikoston alle väkisin tunkevasta spanielista. Tänään minua hymyilytti tilanne. Oli ihanaa nähdä, kun se oli niin innoissaan jutusta, jonka tarkoituksesta muut eivät ymmärrä tuon taivaallista.

Päätöksenteko on vaikeaa. Olen yrittnyt lykätä sitä ja sanoa äitille, että onhan se vielä pirteä. Toisaalta, kuinka kipeä Tellun pitäisi olla ettei sen häntä enää heiluisi ruokaa odottaessa tai syöminen olisi vaikeaa? Sellaista Tellua en enää halua nähdä. Se on elänyt jo semmoisen vaiheen, selvinnyt siitä ja jaksanut heiluttaa häntäänsä mulle, olla mulle ensimmäinen koira ja tutustuttaa mut koiraharrastuksen maailmaan. Nyt on ehkä mun vuoro tehdä sille palvelus, se viimeinen palvelus, jonka ihminen voi parhaalle ystävälleen tehdä.

Tokomietintää

Toko saa minut nyt palaamaan pitkältä kirjoittelutauolta. Jätän nämä vähän suuremmat asiat, kuten Vantaan lauman kasvun Ripan jälkeläisellä, extempore BH-kokeen ja tokon SM-kisat seuraavaan postaukseen. 

Tokon suhteen on tullut pieniä ajatuksia tauosta. Silloin, kun se ei enää ole kivaa ja tekee vain mieli luovuttaa. Onneksi periksiantamaton luonteeni ei ole antanu jalansijaa sen enempää tällaisille mietteille. Olen ollut toisinaan äärirajoilla pettymysten tuomien tunteiden takia. Epäonnistuminen on kamalaa. Miksi silti palaan aina treenikentälle, useasti viiikon aikana? Tuntuu kuin kaikki olisi jumahtanut paikalleen. Olen oppinut, ettei mitään saa ilmaiseksi ja asioiden opettaminen vaatii aikaa. Kuinka kauan? Olen kangistunut kaavoihin ja treenaan aina samalla tavalla. Uskon tiettyihin treenitapoihin ja niiden vievän eteenpäin, mutta uskonko niihin vain siksi, että ne ovat minulle tuttuja ja osaan treenata niillä metodeilla? Treenaan Jokun kanssa paljon, joten edistymisen pitäisi näkyäkin jossain. Siinä vaiheessa, kun kaikki junnaa paikallaam, pitäisi alkaa kuitenkin ehkä epäilemään treenitavan tehoa. Nyt on se vaihe. Haluan treenata tavoitteellisesti kohti jotain päämäärää. Luulen tekeväni niin vaikka todellisuus on aivan jotain muuta. On aika poistua mukavuusalueelta ja miettiä uusia treenitapoja, uusia tapoja tehdä eri liikkeitä ja opettaa niitä. Lisäksi minun on vielä uskottava uusien, minulle vieraiden, treenitapojen toimivuuteen, jotta voisin olla tarpeeksi uskottava ja reilu myös Jokulle treenitapoja käyttäessäni.

En ole sen kummemmin ajatellut, miksi lähden treenaamaan, kun lähden. Lähden vaan, koska treenit on sovittu tai olen päättänyt että tänään käyn treenaamassa. Useimmiten mietin vasta treenipaikalla, mitä treenaan. Treenisuunnitelmia tein jossain välissä, mutta en niitä laatiessakaan koskaan miettinyt miksi treenaan jotain tiettyä juttua, mikä on treenin tavoite. Suunnitelma helpotti treeneissä olemista, kun ei treenin lomassa täytynyt suunitella mitä tekee ja lopuksi todeta ainakin kahdesta liikkeestä "teenpä vielä tämän, ja tuon, ja tämä vielä ihan viimeiseksi". En halua mennä enää treenaamaan, jos minulla ei ole selkeää syytä treenille tai päämäärää. Tavotteellinen treenaaminen merkitsee minulle sellaista treenaamista, jolla on jokin tavoite. Miksi sitten sanon treenaavani tavoitteellisesti, jos minulla ei koskaan oikeasti ole mitään muita tavoitteita, kun osallistua kisoihin ja joskus saada Jokusta valio. Pitäisi osata katsoa myös lähemmäs. Treenit vie noihin suurempiin tavoitteisiin, mutta ensin on oltava treenitavoitteet.

Olen huomannut nyt kesän aikana Jokun motivaation laskeneen tokon suhteen. Se on laiskistunut ja hidastunut. Yksi syy on varmasti treenien yksipuolisuus, mutta suurin syy on varmastikin siihen se, että olen hyväksynyt rimanalitus suorituksia ja palkannut niistä. Koira toimii niinkuin sen on kannattavaa toimia. Miksi se viitsisi tuoda minulle noutokapulan täydellä laukalla jos puolittainen laukkakin riittää tai joskus myös ravi, kunhan tuo kapulan eteen suoraan? Miksi tehdä kaukokäskyjä ekalla käskyllä, jos palkan saa tokayrittämälläkin, kunhan on nopea ja puhdas suoritus? 

En halua kiirehtiä nyt kokeisiin. Me haemme TK2 koularin uusilla säännöillä sitten kun olemme molemmat siihen valmiita. Se ei haittaa jos tuo tapahtuu vasta vuoden päästä. Mitä väliä sillä on? Nyt haluan muuttaa treenitapojani. Olla mustavalkoinen, mennä treeneihin vain jos siihen on joku syy, uskoa treenin toimivuuteen ja olla aito. Vain näin voin olla Jokulle reilu. Minun pitää opetella poimimaan treenistä hyvä suoritus, johon me tähdätään, keskivertosuoritus, joka vie kohti hyvää suortusta ja huono suoritus, josta tulee koiralle huomautus. Huonoja suorituksia pitää tulla, jotta Joku voi erottaa ne hyvistä. En voi siis enää tähdätä 100 % onnistumisiin helpottamalla treeniä niin paljon, että se edes olisi mahdollista. 

Kerran viikossa / kahdessa pitää tehdä ketjutreeni / kokeenomainen treeni, jota ennen täytyy suunnitella, miten suhtaudun onnistumisiin, miten huonoihin suorituksiin, mikä on sen hetkisen kokeenomaisen treenin päätavoite, missä me halutaan onnistua. Viikolla treenataan niitä asioita, jotka kokeenomasessa treenissä  epäonnistuivat. Vain näin voin nähdä kehityksen. Toinen syy kokeenomaisten treenien tekemiseen on kisanomaisen suorituksen harjoitteleminen. Kuinka ihanaa olisi joskus mennä kokeisiin ajatellen, että se on vain treeni ja suorittaa kokonaisuuden tutuilla rutiineilla. Voi, jos joskus voisin olla niin reilu ja hyvä ohjaaja. Ehkä vielä joskus. 

Vantaalaiset

Blogi on jäänyt unholaan koulukiireiden ja opiskelijaelämän takia. Okei, ollaan me kyllä käyty treenailemassakin melkoisesti.

Tällä viikolla pakattiin tavarat ja muutettiin Vantaalle kesän ajaksi. Onpa taas outoa, kun kaikki asiat pyörii koirien ympärillä eikä tarvitse miettiä koulujuttuja. Täällä on tutut harrastuskaverit ja tutut harrastusympyrät. Nyt sen vasta huomaan, että onpa niitä ollutkin ikävä! On mahtavaa päästä taas ulos treenaamaan.

Mä olen nyt toukokuun loppuun asti lomalla, joten treenattua tulee varmasti todella paljon. SM'kisatkin häämöttää jo nurkan takana ja niiden jälkeen olisi kiva saada vielä VOI1-tulos ennen sääntömuutoksia. Maisallekin mulla oli tavoite. Ehkä vähän kaukaa haettu, liian kaukaa. En pitänyt sitä missään vaiheessa realistisena, eikä se sitä ole missään vaiheessa ollutkaan. Ajattelin siis yrittäväni saada Maisasta TVA:n ennen sääntömuutoksia. Koepaikat on nyt todellakin ollut kiven alla. Ollaan me kuitenkin kaksissa kokeissa käyty. Pari viikkoa sitten oli Timo Pussisen koe Vuosaaressa. Maisa näytti taas todellista lahnaosaamistaan, eikä tehnyt yhtään mitään. Se oli selvästi ahdistunut kehässä, ei ollenkaan nauttinut siitä. Tähän lienee nyt ihan turha alkaa erittelemään liikekohtaisesti suoritusta. Tänään Hannele Pörstin koe Hämeenlinnassa. Maisalla täsmälleen sama asenne kun pari viikkoa sitten. Maisa osaa kaikki liikkeet, mutta sillä ei paljoa juhlita jos viretila laahaa maanrajassa. Mulla ei ole oikeestaan aikoihin ollut edes motivaatiota treenata Maisaa. Useimmiten sillä on treeneissä kyllä ihan ok vire, mutta ongelma on siinä, etten mä tiedä mitä mä sen kanssa treenaisin. Yhtenä päivänä se päättää ettei osaa tunnaria ja seuraavana päivänä tekee sen taas täydellisesti, mutta joku muu liike prakaa. Maisalla ei koskaan hajoa mikään liike, joku liike ei vaan aina toimi sinä yhtenä päivänä, sinä yhtenä treenihetkenä, vaikka tekisi useamman toiston. Maisa on ollut mulla 6 vuotta enkä mä vieläkään ole saanut sen ajatuksen juoksusta kiinni. Tällä hetkellä tekisi mieli luovuttaa ja heittää kisakirja takkaan, mutta luonteeni ei anna mun luovuttaa. Turhauttavaa on maksaa kisamaksuja ja toivoa joka kisassa, että onnistuttaisiin tuurilla. Mä olen itsekin aina vähän epävarma, koska en ikinä voi tietää, mitä se seuraavaksi keksii. Nyt ajattelin laittaa Maisan totaaliselle tokotauolle. Se on vähinttänkin kohtuutonta edes treenata koiraa, jos itsellä ei ole motivaatiota, eikä voi olla aidosti iloinen onnistumisista, saati sitten kisatilanteet.. Tokossa vaikein opeteltava asia on koiran viretilan hallitseminen. Mitä väliä sillä on jos koira osaa tehdä liikkeet, muttei kykene tekemään niitä, koska sillä on huono viretila. Keskimäärin 99% prosenttia kokeista Maisa kulkee matkalaukkumallina pää roikkuen..aika surkeeta.

Kiitos Jokun; mulla on vielä hiukset päässä. Sen kanssa ei ole noin suuria vireongelmia. Sen kanssa ollaan painittu siinä omalla mukavuusalueella eli liikekohtaisissa ongelmissa. Vireongelmaa, eli ylivireisyyttä on ollut joissakin liikeissä, mutta jestas, miten paljon mukavampaa on yrittää hallita ylivireistä kuin alivireistä koiraa, toki vain niin kauan kun ylivireisyys pysyy jotenkuten hallinnassa.
Jokun kanssa ollaan treenattu VOI-liikkeitä. Ajattelin pari viikkoa ennen SM-kisoja muistutella vielä AVO-liikkeitä, mutta uskon, ettei niissä suurempaa ongelmaa ole. Joku alkaa olemaan kaukoja vaille voittajavalmis. Ruutu tehtiin toissapäivänä kai ensimmäistä kertaa kokeenomasena, ihan kymppisuoritus. Tunnareilla on ollut ongelmia, kun J on ollut epävarma, vaikka se liike oli jo jossain vaiheessa hyvä. Tänään kuitenkin kaksi toistoa (olin yksin treenaamassa niin jouduin itse viemään kapulat) kokeenomaisesti (ilman liikkuria) ja se toimi niin hienosti! Ei epäröinyt yhtään ja toi oman luokse hyvällä vauhdilla jäämättä kyselemään kapuloille "Onhan tää se oikee?!" Seuraamista tehtiin myös tänään pitkästä aikaa. Todella pitkää kaaviota, joka sisälsi myös pitkän peruutusosion käännöksineen ja on vaan upeeta, miten J käyttää sen takapäätä. Seurasi muutenkin virheettömästi, juuri niin, kuin haluan sen seuraavan. Liikkeestä istumisessa Joku on jäänyt aika vahvasti kiinni käsiapuun ja sitä olen nyt häivyttänyt. Treeni on tuottanut tulosta ja hienosti istui tänään ilman apuja. Mä vaan niin tykkään ton koiran asenteesta ja palautteen vastaanottokykyisyydestä!

Agissa rima ongelma näyttää jääneen Lappeenrantaan. Viime viikolla kisat Helsingissä ja rimoja sateli vielä ihan reilusti, mutta nyt helatorstain kisoissa kahdella radalla yhteensä yksi rima ja sekin mun selvästä virheestä: käsi laski koiran ollessa riman päällä.
Tässä videot helatorstain kisoista. Tuloksina 10 ja HYL. Ei kyllä paljon hyllyt haittaa vaikka niin pienestä olikin kiinni.

Tällä hetkellä aksa ton mustan kanssa on vaan niiin parasta! 

(c) Siiri Rantala

Talvesta kevääseen

Blogin päivitys on uohtunut reilu kuukaudeksi kiireiden takia. Nyt on hyvä korjata vääryys, kun on kuumeessa, eikä pysty säntäilemään tukka putkella koko päivää sinne sun tänne. Tässä välissä on keretty viettämään parisen viikkoa Vantaalla (työharjoittelu + hiihtoloma) sekä melkein kaikki viikonloput, jotka on olleet kisantäyteisiä. Maisa ja Joku on ehtineet vanhetakin vuodella. Käsittämätöntä, miten aika juoksee.

.. niin jaksaa juosta 6-vuotias Maisakin

2-vuotias, silti vielä niin pentu

Agikisoissa ollaan oltu Vantaalla, Kirkkonummella ja Lappeenrannassa (olipas muuten kiva käydä kisaamassa pikkukisoissa, kun MAKSI 2 oli vaan 11). Meidän hyllyprosentti on masentava. Fiilikset ovat haahuilleet luovuttamisen, epäonnistumisen tunteen ja pettymyksen välillä, mutta toisaalta taas onnistumisen tunteen ja toivon välillä. Muutamissa kisoissa Joku oli aivan kamala. Varasti lähdöstä ja paineli päin rimoja, niin että muutama rima radalla jäi vain tippumatta. Radan jälkeen se puri minua ja odottelutilassa ei ottanut kontaktia laisinkaan vaan sinkoili radan suuntaan ja kuumui todenteolla. Päätin, ettei tämä voi enää jatkua näin. Tavoitteena oli aivan turha pitää nollarataa, kun koira tiputteli kaikki rimat ja minä en kiukun ja epätoivon vallassa kyennyt keskittymään ohjaukseen. Luovutin monesti jo ohjauksen suhteen, enkä jaksanut yrittää. Asetin tavoitteet ensin yhden riman kohdalle. Tavoitteena oli, että kisaradan viimeinen rima pysyy ylhäällä. Lähtö oli myös saatava varmaksi. On turha olettaa oman mielentilan vaihtuvan jännittyneestä ja epävarmasta (joita koin lähtöalueella) varmaksi ja keskittyneeksi (joita olisin tarvinnut radalla). Rauhotin mieleni ja yritin kaikin voimin pitää Jokun mielentilan kontrollissa. En antanut sen katsella edellisiä suorituksia, minulla oli oltava täysi keskittyminen koiraan, kun oli hakenut sen halliin. Lähdön tein mahdollisimman samanlaiseksi kuin treenitilanteen. Heiluttelin käsiäni ja tein hämäysliikkeitä. Luotto koiraan oli vahva. Yllätyksekseni seuraavat kisat katastrofikisojen jälkeen olivat täysin hallitut (ainakin osittain). Muutamalla startilla kiihtymys on noussut kesken radan. Alkuradan rimat on pysyneet ylhäällä, mutta kesken radan Jokun mielentila on muuttunut kiihkoksi, jota vauhti on ruokkinut. Vielä en ole yrittänytkään keksiä ratkaisua tähän, olen ollut onnellinen alkuradan onnistumisesta :). Treeneissä puutun joka ikiseen riman tiputukseen. Toisinaan Joku ottaa palautteen vastaan hyvin, toisinaan se saattaa roiskia samaa rimaa useita kertoja peräjälkeen, jolloin ollaan tehty sparrausta tai lisähäiriötä riman päällä. 

Pitkään aikaan ei olla onnistuttu tekemään rataa ilman yhden yhtä riman tiputusta, joka on jo aika masentavaa. Mietin, että pitäisikö jäädä kisatauolle. Toisaalta meidän alkurutiinit kisaradalle ovat nyt selkeät, enkä halua aloittaa lähtöpisteestä tauon jälkeen, joten jatketaan harjoittelua myös kisoissa. Seuraava ongelma on kontaktit. Treeneissä ok, kisoissa Jokun kuumetessa, se roiskii kontaktit, etenkin A:n. Kesäprojektiksi olen miettinyt juoksukontaktin opettamista aalle. Siihen asti pitäisi kisaradoilla pystyä vaatimaan kontakti. Se vaatii vaan minulta itseltä lähtökohtaisesti todella paljon, etenkin mikäli alla on puhdas rata. Ollaan startattu kakkosisissa nyt ehkä noin 15 kertaa, kaikki muut on hyllyjä paitsi yksi 20, jolloin roiskui taas rimoja. Ne oli niitä puolivälin jälkeen, Jokun kiihdyttyä, tulleita rimoja. Tästä on suunta vain ylöspäin. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

Sitten tokoon. Koepaikat on nyt niin kiven alla, että kerran kun HSKH kokeet oli järkkäämässä ja koepaikat tyrkyllä, täytyihän niihin vaivautua. Maisalle kaksi starttia ja Jokulle yksi. Treenattu ollaan keskimäärin kolmesti viikossa vapaavuoroilla Kiitorekulla, iso kiitos Nealle treeniseurasta! :) 

Jokun kanssa ollaan keskitytty voittajaliikkeisiin. Tajusin ottaa hyväksi todetun 2 liikettä, 2 viikkoa -treenitavan käyttöön. Ruutu ja tunnari oli ensimmäiseksi meidän treenilistalla. Parissa viikossa Joku oppi etsimään oman vieraasta kasasta muutaman oman piilottelun jälkeen ja tekemään voittajaruudun (ei ehkä kertaakaan kokeiltu kokeenomaisesti, en muista) ja hakemaan oikeeta ruudun paikkaa (ehkä väärällä tekniikalla peruuttaen). Olin todella yllättynyt Jokun älykkyydestä. Seuraavaan aiheeseen ei keretty, ennenkuin aloin miettimään tulevia kokeita ja AVO-luokan liikkeiden kertausta ja koerutiineihin paluuta myös treeneissä. AVO:n luoksetulo aiheutti eniten ongelmia. Jätössä tuli agilähtö -ilmiö eli takapuolen hinaaminen, kun Joku oli liian korkeessa vireessä. Päänvaivaa aiheutti eniten Jokun saaminen tarpeeksi korkeeseen vireeseen treenitilanteessa ja epäonnistumiseen luoksarin jätössä. Kokeenomaisissa treeneissä Joku meni stopilla maahan (liekö treenattu liikaa VOI-luoksarin maahanmenoa). 

Maisan kanssa keskityin viretilan ylläpitämiseen tarpeeksi korkeana. Treenit vedettiin läpi usein ilman suunnitelmaa fiilispohjalta, niinkuin Maisan kanssa aina on tehty. Tunnari ehti hajota yhdissä treeneissä, mutta oli taas entisenlainen seuraavissa treeneissä. Ruudun merkki oli yleensä aina hukassa, sen tilalle löytyi mm. maalarinteippiä hallin matosta, A-este ja treenikentän ja odottelualueen välisen aidan kiertäminen. Ruutu oli toisinaan myös hukassa, matkalla sinne, saattoi Maisa sujahtaa agilitypussiin. Seuraamisen juoksuosuudessa Maisa oli kertaalleen täysin valmis vaihtamaan lajia ja koitti karata jokaiselle agiesteelle, joka sopivasti tuli hänen eteensä. Eihän tuota koiraa voi ottaa tosissaan. En mä oikeestaan tiennyt, mitä sen kanssa olisi milläkin kerralla kannattanut treenata. Seuraamista ja kehääntuloa treenattiin melkeinpä joka kerta.

Sitten koitti viime viikonloppu. Lauantaina Ossi Harjulan koe. EVL aamupäivästä ja AVO iltapäivästä. Liikkeet oli kahdessa osassa EVL:ssä.

Yritin karistaa kaikin mahdollisin keinoin itsestäni kisajännitystä ja Maisan kohdalla onnistuin siinä! Minulla ei ollut mitään tavoitteita tai odotuksia Maisan kohdalle, eihän sitä ikinä osaisi arvata, mitä se kehässä keksii olla osaamatta. Kehä oli suoraan maajoukkuekarsinnoista seuraamiskaavioineen ja liikejärjestyksineen. Kentällä oli muutama mm. auringon tuoma häiriö, johon moni koira lankesi. Olin todella tyytyväinen Maisan viretilaan ensimmäisessä kehässä. Se oli iloinen ja vauhdikas. Ei yhtään paineistunut, toisaalta minäkään en jännittänyt, oikeastaan tykkäsin kovastikin olla koekehässä Maisan kanssa. Seuraamisessa Maisa yllätti minut todella! Kyllä on kannattanut sitä treenata. Toisessa kehässä Maisa oli vähän jo väsyneen oloinen, meille sopii paremmin, että kaikki liikkeet tulee putkeen, ettei moneen kertaan tarvitse viritellä ja herätellä Maisaa. Tokassa kehässä se ei ollut liikkeiden alussa kuulolla ja hyppynoutoon sekä kaukojen alotukseen tuli kaksoiskäskyt. Nollaksi meni ohjattu, Maisan valitessa ruudun mieluummin, sekä se hyppynouto Maisan kiertäessä esteen.

Jokun kanssa minua jännitti enemmän. Sen kanssa tavoitteet ja epäonnistumisenpelko ovat korkeemmalla. Odotusalueella Joku ei paljoakaan noteerannut minua. Hajut kiinnosti todella paljon ja mun jännitys kasvoi kasvamistaan, pian Joku ei edes halunnut leikkiä mun kanssa kunnolla. Hetken olin keskittymättä koiraan, jotta voisin keskittyä täysillä oman pääkopan kasassapitämiseen. Kehään mentäessä Jokun mielentila vaihtui täysin. Työmoodi iski päälle ja paikkisrivissä se ei enää huomioinut muita. Se olikin maannut patsaana koko ajan. Jestas, olin onnellinen, kun tulin piilosta, eikä tyyppi ollut vaihtanut lonkka-asentoon! Yksilökehään mentäessä oli täysin vastaava tilanne. Jokun ilme vaihtui välittömästä mun kävellessä kehään. Liikkeet menivätkin kohtuu hyvin ja suoritus vastasi Jokun osaamistasoa. Paitsi se luoksetulo..... Eipä tehty maahanmenostoppeja paria viikkoa ennen koetta vaan hiottiin niitä seisomastoppeja ja hyvin ne onnistui. Kokeessa ei onnistunutkaan. Kyllä sillä joku idea oli pysähtymisestä, kun pomppi käskyn jälkeen oudosti eteenpäin, sitten vauhti tippui ja tokasta käskystä meni maahan? Kerran Joku haukahti kehässä, en muista vieläkään olla kehumatta sitä niin vuolaasti liikkeen jälkeen. Vielä on totuttelemista Maisan jälkeen. 

Pisteet: 

Paikkamakuu 10

Seuraaminen 9

Maahanmeno 10

Luoksetulo 5

Seisominen 9,5

Nouto 9,5

Kaukot 10

Hyppy 10

Kok. vaikutus 9

Nyt keskitytään ennen SM'iä vain VOI ja EVL-liikkeisiin. Pieni AVO-liikkeiden kertaus vain ennen viimeistä AVO starttia.

Sunnuntaina taas aamusta nokka kohti Ojankoa. Siellä odotti Harri Laisin EVL-kehä. Mulle oli yön aikana noussut tämä pirun kuume eikä olo ollut ihan niin iloinen kuin ajattelin Maisan tarvitsevan hyvän viretilan ylläpitämiseen. Onnistuin kuitenkin välttämään jännityksen nousun ja suuntasin kehään reippain mielin ja olipas se kisaaminen taas kivaa :) Maisa teki töitä todella reippaana, ottaen huomioon, että se oli ollut myös edellisenä päivänä kokeessa. Jälleen Maisan seuraaminen yllätti todella. Tällä kertaa nollattiin ruutu, kun Maisa jäi ihmettelemään merkin ympärillä olevia jesaripalasia eikä fokusoinut ruutuun ollenkaan sekä zeta, kun Maisa ei viitsinyt olla kuulolla. Teki sentään yhden oikean vaihdon :D. 

Nyt TVA-titteli ei tunnu enää vain kaukaiselta unelmalta vaan ihan saavutettavissa olevalta tavotteelta. Täytyy lisätä häiriötä treeneihin, ylläpitää hyviä liikkeitä ja vahvistaa heikkoja. Sekä metsästää niitä koepaikkoja, jotta joskus Maiskista tulisi vielä tottelematon tottelevaisuusvalio :D

Voitolla kakkosiin

Vihdoinkin Joku saa lähteä kirmailemaan kakkosten radoille! :) Viimeinen LUVA-0 tuli Lahdesta viime viikonloppuna.
Rata oli simppeli. Alusta hieman liukas, niin, että maaliin kömyttiin liukastellen. Muistan ähkineeni melkein nelinkontin :"oih, apuaapua" nähdessäni Jokun kirmailevan jo edelläni. Ei siitä kuitenkaan aiheutunut kuin yksi ylimääräinen piruetti ja kurkku suorana huutos "JOKUJOKU".

Ja tässä video ekasta ei-niin-onnistuneesta -radasta:

Kisoissa meno ei tunnu vieläKÄÄN yhtään siltä, miltä treeneissä. Treeneissä uskallan liikkua, uskallan luottaa koiraan ja se näkyy - onnistumisen tunteita tulee aina vain enemmän. Kertaakaan en ole kokenut onnistuvani kisoissa. Meno tuntuu erittäin tahmealta. Varmistelen kamalasti, en luota. Ehkä se tulee ajan kanssa, odotellaan sitä sitten kuinka kauan tahansa, uskon sen kaiken olevan odottamisen arvoista. Rimoja tulee treeneissä alas ihan liikaa. Nyt olen alkanut puuttumaan. Joka ikisen koiran syystä pudonneen riman jälkeen katkaisen treenin ja seuraavalla yrittämällä lisään riman päällä häiriöitä. Jospa pikkuhiljaa mustanaamakin alkaisi ymmärtää, ettei se saavuta mitään räkä poskella rimoja päin juoksemisella. Aan lähestyminen on parantunut itsestään. Enää ei tassut tömähtele. Vaan kyllä on se alastulokin hidastunut ihan pirusti. Viime treeneissä juoksutin läpi suoraan palkalle.

Meillä on ollut nyt helmikuun ajan kuukausikortti Kiitorekulle ja ollaan päästy hyvin treenaamaan omatoimisesti. Tokossa Joku aloitti juuri "2 liikettä 2 viikkoa" -kuurin. Nyt vuorossa ruutu ja tunnari. Viime treeneissä tehtiin ruutuun lähetyksiä ja hienostihan ne meni. Olisi  kyllä järkevää treenata myös oikean paikan hakua läheltä, vaan koska se on niin boring ohjaajan mielestä, niin eipä tule treenattua. Tunnari on edistynyt hirmuisesti. Noinkin ajattelemattomaksi koiraksi, Joku työskentelee tunnarissa tosi tarkasti ja käyttää nenää hyvin. Herneet siis toisinaan kohtaavat kuitenkin vaikkei ehkä ihan heti tulisi mieleen, kun katsoo tuota lenkillä hihnassa riekkuvaa koiraa, joka istuu usein pää vinossa ihan kuin toinen puoli aivoista painaisi enemmän ja luulee ehkä näyttävänsä viisaalta, kun yrittää ymmärtää, mitä sille jutellaan.

Maisa on päässyt myös pelleilemään tokotreeneihin. Onnistuneiden treenien määrä ei päätä huimaa, mutta väliäkö sillä, kunhan osaa asennoitua oikein. Viime treeneissä meni tunnari rikki. Ohjaajan vika ehkä, kun ensimmäisen toiston (joka onnistui vähemmän täydellisesti) jälkeen erehtyi tekemään vielä uuden (joka onnistui vielä vähemmän täydellisesti) ja uuden (jolloin toi jo väärän) ja uuden.. niin että viimeisellä toistolla bongasi ihmisen istumasta kapuloiden läheltä eikä voinut vastustaa pusuhetkeä, vaan ryntäsi hetken mietittyään hakemaan rakkautta. Ehkä se taas ensi treeneissä osaa tunnarin, tai sitten ei. On se onnistunut tekemään ihan kivoja ruutuja, mutta myös laiskaa lahnaseuruuta ja huonoja kaukoja.. koeilmo lähtee kuitenkin. Me onnistutaan vaan tuurilla, ei taidolla - ei todellakaan.

Viime viikonloppu vietettiin Vantaalla. Olipa ihanaa nähdä pitkästä aikaa pientä iloista pilkkunenää, joka oli taas ajeltu beagleksi. Se häntä heiluen vinkuen yritti saada Jokua leikkimään. Joku murisi ja pyöri karvat pystyssä mun jaloissa. Spanieli ja bordercollie ei todellakaan puhu samaa kieltä. Joku ei myöskään suhtautunut Ripaan heti alkuun niinkuin isoveljeen. Sillekin piti murista ja sain olla yhtenään katkaisemassa tuijottavia mulkaisuja. Seuraavana päivänä kuitenkin kaikki oli niinkuin ennen mun muuttoa. Joku kerjäsi isoveljeltä aamupesua ja kiehnäsi koko ajan sen kyljessä :)

Mitäs myö

Viikko takana Lappeenrantaa, opiskelua, uusia ihmisiä, uutta ympäristöä..
Viikossa ehtii paljon. Ehtii tutustumaan mahtaviin ihmisiin, ehtii huomata opiskeluympäristön olevan mahtava. Viikko koulussa tuntuu kuukaudelta tai kahdelta. Voisiko siis sanoa että viikossa pääsee opiskelijaelämään kiinni..

Tasan viikko sitten kannoin omaisuuteni uuteen kotiini. Vielä en osaa sanoa kämppääni kodiksi, mutta pikkuhiljaa.. Koirat on hakeutuneet selvästi enemmän lähelleni. Ensimmäisenä yönä molemmat kapusivat viereen nukkumaan, vaikka yleensä tyytyvät kuluttamaan mieluummin mattoja peteinään. Joka kerta, kun palaan kotiin (olin ollut poissa sitten minuutin tai kahdeksan tuntia), Maisa repeää liitoksistaan ja tekee kenguruloikkia pääni korkeudelle. Ei se ihan tuollaista innokkuutta harrastanut kotona vaikka onkin aina säestänyt kotiintuloa kiljumalla ja pyörimmällä jaloissa leveästi irvistellen, töpö heiluen.

Ympäristö on kiva. Paljon ulkoilureittejä, jotka nyt tosin ovat hiihtäjien käytössä. Muutaman kerran ollaan kivuttu ison lähimetsän todella isolle mäelle. Metsässä ei vaan mene ainuttakaan polkua, joten jos sinne haluaa lähteä saa tarpoa polveen asti upottavassa hangessa. Tänään käytiin ihan oikealla metsälenkillä, missä mentiin polkua pitkin. Koiratkin saivat katsella muidenkin kuin vain toistensa naamoja ja pääsivät juoksemaan paikallisten koirien kanssa :)

Treenattu ei olla yhtään. Tai jos haluan olla rehellinen, niin Joku on tehnyt olkkarikaukoja, höntsännyt lenkillä seuraamista ja luoksaria ja Maisa on saanut jatkaa pään kääntämistä oikeelle (tarjosi kerran tätä ja aloin vahvistaa) sekä kuuntelutreeniä tokon uutta ohjattuhyppynoutoliikettä varten. Tähän kuuntelutreeniin on sisältynyt kapulan ohituksia roskista (joka on toiminut merkkinä) kierrättämällä. Jotenkin kapulan nosto oli vaikeeta, päästi ääntä eikä olisi halunnut nostaa (yleensä hulluna kapuloihin??). Ehkä se johtuu vaan tästä tilasta tai sitten se on jälleen joku Maisan älyn_väläys_. Meillähän olisi toki alkanut Jokun agitreenitkin torstaina. Nämä treenit oli syy siihen, että otinkin koirat jo heti ekaksi viikoksi mukaan tänne. Noh, ei me mihinkään treeneihin koskaan päästy. 60 km lenkki pimeellä mutkatiellä ja metsätiellä ja todellinen suuttumus iski vaan päälle. Ajeltiin ihan väärään paikkaan. Oli kuitenkin ilo tämän 60 km lenkin jälkeen huomata hallin sijaitsevan tuossa 10 min ajomatkan päässä. Anteeksi Joku: lupaan, että pääset ens viikolla treenaamaan! Vapaakortti Kiitorekulle helmikuun ajaksi on myös harkinnassa :) Täytyishän sitä päästä kai enemmänkin treenaamaan kuin kerran viikossa?

Ripakin kävi äitin kanssa meitä moikkaamassa ja voihan sitä jälleennäkemise riemua :)

Ei tämä Lappeenranta yhtään hullumpi paikka ole. Kaikkeen on mahdollista tottua oikeella asenteella. Kyllä me tullaan varmasti viihtymään täällä. Alku näyttää ainakin lupaavalta, lukuunottamatta muutamaa kömmähdystä, mutta eikös se niin ole, että erehdyksen kautta oppii parhaiten?

(c) Emil Eklund

2015

Meillä ei ole tälle vuodelle tavotteita. Vihaan niin paljon epäonnistumista, että parempi olla asettamatta sen suurempia tavotteita, joiden täyttäminen aiheuttaa vaan stressiä ja päänvaivaa. Toivon hyvää vuotta :)

Muutto lähestyy salamannopeasti ja ensi lauantaina meistä tulee lappeenrantalaisia. Eilen kävin katsastamassa ja putsailemassa tulevaa luukkuani. Kivalta vaikutti, semmoiselta, että sinne voin muuttaa koirineni.

Koirat ovat jääneet nyt vähemmälle kaiken kiireen keskellä. Jopa niin vähälle, että Maisakin keksii omaa tekemistä mm. rikkomalla rukkasen, varastamalla ruokaa tiskipöydältä ja riehumalla lenkillä.
Ollaan me muutaman kerran käyty hallilla. Maisan kanssa kokeilin heti kokonaisena uutta ohjattuhyppynoutoa. Ei heti ekasta väännöstä tajunnut kiertää merkkiä (joka oli agilityhypyn siiveke) vaan juoksi mielellään kapulalle. Saatiin me muutama onnistunutkin toisto. Maisa on niin huippuälykäs eikä sen kanssa tarvitse vääntää, onkohan Maisan suoritustavoissa edes selkeitä kriteereitä :D

Jokun kanssa käytiin I-hahin järjestämässä AVO-luokan möllikokeessa 29.12. Todella hienosti Joku teki kokonaisuudessaan töitä. Paikkamakuun piilo oli todella vinossa ja J olikin mennyt lonkalleen. Tuomari oli oikeudenmukainen ja reilu. Korjattavaa oli noudon palautusvauhdissa, kaukoissa (ei tehnyt niin nopealla temmolla kuin haluan, ei reagoinut ensimmäiseen käskyyn) ja luoksetulon stopin nopeudessa. Pisteitä yhteensä 194.

Tänään sitten tosikoitokseen Konalaan Pipa Pärssisen tuomaroimaan kokeeseen. Olipas erikoisessa tilassa se koe. Todella ahdas odottelutila. Kehä oli kivan kokoinen, mutta alusta hieman liukas. Halli oli todella lämmin. Mua jännitti koko kokeen ajan todella paljon, mistä lie taas johtuikin, ja se näkyi koirassa. Onneksi ei kuitenkaan vaikuta vireystilaan, mutta Joku tulee nöyränä todella epävarmaksi, joka näkyy liikkeiden hidastumisena ja suorittamisen osaamattomuutena. Luotan, että Joku osaa liikkeet, tänään minä mokasin.
Pisteet:
Paikkamakuu 9 (Piilo jälleen tosi vinossa, oli mennyt lonkalleen. Meni 2-käskyllä maahan, jota tuomari ei kuullut)
Seuraaminen 9,5 (Ekan täyskäännöksen mä mokasin tekemällä sen, niinkuin Maisan kanssa, Joku oli tästä hieman hämillään)
Maahanmeno 0 (Olin todella jännittynyt, jäi seisomaan)
Luoksetulo 10 (Ensimmäistä kertaa ei tullut eteen vaan kaarsi suoraan selän takaa sivulle :o olikohan tässäkin jännityksellä vaikutusta?)
Seisominen 9,5 (Ei pysähtynyt ihan seinään, vähän liikutteli etutassuja)
Nouto 6 (Oli selvästi epävarma palautuksessa, tuli hitaasti eteen. Sylkäisi kapulan käskystä ja kapula putosi multa)
Kaukot 10 (Hitaahkot maahanmenot, istumisessa tassut eri tasolla)
Hyppy 8 (Jäi aika lähelle istumaan, rapsautti kyntensä palatessaan, istui tiiviisti)
Kok.vaik. 10

AVO 1, yhteensä 163p 

Joku palkkaantui kehässä hyvin, mutta liikkeiden alut oli nyt vaikeita. Ei hakeutunut itsenäisesti perusasentoihin ja jouduin niiden kanssa ikävästi vääntämään.

Treenilistalle (VOI-liikkeiden lisäksi)
- Perusasennot liikkeiden alussa
- Paikkamakuun alut
- Paikkamakuun vinopiilot
- Jäävien erottelu
- Noudon eteentulot
- Kaukojen vaihdot matkaa muutellen
- Hypyn etäisyyden kasvattaminen

Toivottavasti ulos pääsisi mahdollisimman aikasin treenaamaan, nyt kun ei ole enää vapaatreenimahdollisuutta..

Zest for life

Tätä koiraa katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle. Sen ikuinen ilo on aina aitoa :)

Koko tenavien kerho kokoontui joulukuvaan.

Vihdoin maa on valkea ja koirat pysyvät puhtaampina :)

Odotan innolla jo Lappeenrantaan muuttoa. Kaikki asiat ovat järjestyneet paremmin kuin ikinä ensihetkien paniikissa osasin kuvitella. Meille on järjestynyt ryhmäpaikka viikottaisesta agiryhmästä paikallisesta Kiitorekku -yrityksestä. Ihan huippua! Päästään treenaamaan lämpimään halliin hyväksi kutsutun kouluttajan oppeihin. Eiköhän sieltä joku tokoporukkakin löydy, joka suostuisi ottamaan tällaisen taulapääkolmikon mukaan remmiinsä. 

10.1. on muutto ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, otan koirat samantien matkaani, jotta päästään starttaamaan agitreenit. 

Viimeisissä HSKH'n ohjatuissa aksatreeneissä tehtiin kisamaista treeniä. Tai piti kai tehdä. Ei me ihan kisamaisesti tehty, kun ei se niin helppo ollut. Sain juosta itseni puhki, kun lainakoira Ruukin oli paikalla. Mutta olipas nuo molemmat todella päteviä! Voi, kun aina uskaltaisi liikkua täysillä ja luottaa koiraansa. Jokun kanssa kaksi peräkkäistä sokkariakin onnistuu jopa näillä jaloilla, kun uskaltaa luottaa. Vähänkö siitä tulee hyvä fiilis! :) Joku ei nyt pahemmin tiputellut rimoja. Ne tulee alas silloin, kun sillä on kiire, eikä ehdi kokoomaan itseään hypylle. Riman päällä kykenee kääntymään hienosti, niitä pitäisi vahvistaa. Todella elastinen se on.

Töitä olen tehnyt nyt enemmän, kun viettänyt aikaa hallilla. Maisan treenaaminen on jäänyt todella vähälle. Merkkiongelmaa ei ole enää ollut (nyt koputan puuta) ja edelleen treenaa nykyään aina tukka hulmuten hymy huulella ja kestää huomautuksia. Nyt voin sanoa uskovani siihen, että joidenkin koirien motivaatio kasvaa vasta 5-vuotiaana. Niinkuin entinen opettajani sanoi minun valittaessa Maisan olemattomasta moottorista: "Kyllä sen moottori vielä kasvaa".

Reikäpää ja raivohullu

Ja samaan kastiin menee Joku. 

Oli yhdessä vaiheessa kausi, jolloin pelotti tehdä aksaa Jokun kanssa. Pelkäsin sen vauhtia ja sitä että se satuttaa itsensä. Se mm. tippui monesti puomilta ja kerran laskeutui hypyltä niskoilleen ja veti pään ympäri kuperkeikan. Joku on koira, joka tekisi aksaa vaikka pää kainalossa. Se ei tajua oman vauhtinsa vaarallisuutta, ajatus ei pysy mukana. Toisaalta, en voi radalla alkaa himmailemaankaan, en mä mitään matkalaukkukoiraa halua (eikä Jokusta semmosta saakkaan), niitä mulla on ollut jo kaksi. 

Olen ehkä opettanut takaakierrot Jokulle väärin. Vahvistanut vain takaakiertoa tajuamatta, että se kiertää siivekkeen liian läheltä. Ei se voi siitä läheltä enää ponnistaa, niin ettei rima lentäisi 99 prosenttisesti. Joku menee aalle myös huonolla tavalla. Tömäyttää tassut suorin jaloin esteeseen. Ajankysymys milloin ranteet naksahtaa (?).

Eilen kisailtiin Janakkalassa. Kivanoloisia ratoja, vaan ei-niin-hallittuja meidän osalta.

Lähdöt onnistui joka startissa. Okei, se hinaa sitä takamustaan, mutta... tokalla startilla sain pidettyä hermot kurissa ja kolmesti vaadittua sitä ilman käskyä istumaan uudelleen. Rimat pysyy, kun se keskittyy. Aina tulee rima alas, kun käskytän esteen päällä tai teen jonkun käännökset (kuten huonon vastakäännöksen). Keppivirhe 2/3 radoista vaikka viime treeneissä aiheena kepit ja koira yllätti mut osaamisellaan totaalisesti. Menee kakkosväliin jos ei ehdi liian kovan vauhdin takia ykköseen. On lopettanut, ainakin vähentänyt, radalla haukkumista. 

Yhdellä radalla kaatoi muurin. Ponnisti tajuttoman kaukaa ja takajalka veti muurin nurin. Joku kuitenkin suoritti ne ainoat onnistuneet kepit tämän katastrofin jälkeen. 

Kaikesta huolimatta, on niin sairaan kivaa painella täysiä tuon kanssa!

Onneksi oli kisassa myös niitä kivoja lainakoiria! Snautseri-Sisun kanssa tuloksina HYL, 5 ja 5. Vitosilla sijat 2. ja 3. Aussie-Ruun kanssa tuloksina HYL, 5 ja LUVA-0 -> SERT!!! Video 0-radasta:

Muutto Lappeenrantaan lähestyy. Ehkä olen enemmän jo innoissani, kun stressaantunut ja peloissani. Viikko sitten sain asuntotarjouksen ja yllätykseni se koski yksiötä. Nyt olen maksanut vakuus- ja vuokramaksun ennen kuin olen edes nähnyt koko kämppää. 5.1. tehdään visiitti katsomaan, millainen luukku siellä odottaa :)

Agikisaaminen ja-treenaaminen jää valitettavasti nyt tauolle vuodenvaihteessa. Tauko ehkä tekee hyvää, vaikka nyt ajateltuna se tuntuu kamalalta.

Olispa taas jo kesä, harmautta on kestänyt jo tarpeeksi

Uudet tuulet

Muutoksia. Niitähän mä olen kaivannut ja nyt niitä on luvassa. Isoja sellaisia. Viime kuun lopussa luin uutisen. Pääsin opiskelemaan. Musta tulee (joskus) fysioterapeutti. Tammikuun alussa vantaalaisesta tulee lappeenrantalainen, työntekijästä opiskelija. Toivottavasti myös Maisasta ja Jokustakin tulee lappeenrantalaisia mahdollisimman pian. Mikään kun ei voi ikinä mennä helpoimman kautta / parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakin aluksi mun on muutettava soluasuntoon, johon ei ole suotavaa ottaa koiria. Yksiön saamisen aikajänteestä ei ole mitään käsitystä. Olen yrittänyt kysellä Lappeenrannan tarjoamista koiraharrastusmahdollisuuksista. Vähän heikolta näyttää se(kin) puoli. 

Muun kuin LOASin (Lappeenrannan seudun opiskelija-asunto säätiön) tarjoamia vuokra-asuntoja olen katsellut jonkin verran. Hakuehtoni täyttäviä kohteita 1 kpl. Innostuin. Katsoin tarkemmin: autotalli. 

Siirto Lappeenrannan Lidliin ei myöskään onnistu, koska siellä ei ole tarvetta työntekijöille. Eikun työpaikan hakuun. Lappeenrannan alueella kaksi mun hakuehdot täyttävää työpaikkaa tarjolla: lumien kolaaja (kouluun olisi saanut juosta suoraan duunista hikivanaa otsalta pyyhkien) ja siivooja. Avoimia hakemuksia on viime päivinä lähtenyt noin kymmeneen eri paikkaan. 

Asiat järjestyy. Niinkuin kaikki sanovat. 

Viime päivät ovat menneet asioiden järjestelyyn ja ajatusten kokoomiseen.

Kyllä me pyörähdettiin viikonloppuna HSKH:n, joka valittiin vuoden agiliyseuraksi (!!), kisoissa. 

Jokulla kaksi rataa. Ensimmäinen todella hyvä HYL. Parhain rata pitkään aikaan. Ei yhtäkään rimaa. Yksi aalle karkaaminen alussa ja sitten mun hätiköinti yhdellä hypyllä.

Toinen rata oli enemmän Jokua. Rimat lenteli ja asenne oli raivoisa. 20 vp, mun mielestä saatiin kyllä enempikin. Rimat lentelee helposti myös silloin, kun mä alan käskyttämään. Voisin teipata suuni seuraaviin kisoihin. 

Onneksi sain taas mennä lainakoiralla. Mahtavalle partasuu-Sisulle toiselta radalta hyvänmielen 0. Toisella radalla mä pudotin yhden riman ja Sisu tasoittaakseen otti kontaktivirheen. 

Tällä viikolla olen ehtinyt kerran hallille. Ripankin otin mukaan. Lämppälenkillä aussiet bongas parkkiksella kolme peuraa metsän rajalla. Lähti työmaalle / Kehä III päin juoksemaan ja mä huusin kurkkuni käheäksi. Sieltä ne palas, täynnä takiaisia. Treenit meni sitten kai vähän paremmin kuin se lenkki. Ripa osaa maata kentän laidalla vapaana, kun treenaan Jokua. Joku osaa toimia häiriökoirana kun teen agilityä Ripan kanssa (haukkui ja juoksi vieressä Ripan tehdessä keppejä). Maisa on pätevä tokokoira!

Tänään käytin Jokun elämänsä ensimmäistä kertaa fyssarilla. Mukavaa asiakaspalvelua ja hyvää hoitoa. Joku oli hieman jännittynyt vieraassa ympäristössä, mutta pysyi hyvin paikallaan. Fyssari kehui Jokun rakennetta. Jäykkyyttä oli hieman lantiossa ja takaosan lihaksissa. 

Alamme tekemään tasapainoharjoituksia. Toinen puoli on nyt heikompi ristikkäisiä raajoja nostettaessa.

Nuoralla tanssimista

Sellaiselta tuntuu Jokun ohjaaminen. Ei ole helppoa. En ole tottunut ohjaamaan liukasta rajalassieta, joka lähtee lapasesta kuin liukas saippua. Treeneissä tehdään vaikeita kolmosluokan kiekuroita ja koira toimii ja mulla luottamus on suuri, koska onnistumisen pakkoa ei ole eikä epäonnistumisen pelkoa. En ole tottunut ohjaamaan niin nopeaa koiraa, mitä Joku on. Vieläkin saatan sitä esteille. Tuollaisen koiran kanssa saattaminen ja varmistelu = varma myöhästyminen seuraavilta esteiltä. En opi kerrasta enkä sadasta. Onneksi meillä on aikaa niihin startteihin, jostain olisi kaivettava mulle lisää malttia. Onhan Jokusta tullut ihan hieno, yllätävän magee mun koulutustaidot huomioon ottaen.

Tänään Riihimäellä kolmella radalla Jokun kanssa. Ensimmäinen agirata oli meidän päivän paras. Tuhma varasti puomin kontaktilta ja niinpä myöhästyin suunnitellusta ohjauksesta, jossa olisi pitänyt keretä vastaanottamaan seuraavan hypyn taakse. Sujahti väärään päähän putkea ja yksi rimakin tuli alas. Seuraava agirata oli kamala. Haki kepit kakkosväliin (?) ja saatoin liikaa putkelle, jolloin en ehtinyt sokkariin. Siitä alkoikin kamala härdelli. Nyt otti puomin kontaktin, mutta vapautti itsensä mun liikkeestä. Piti palauttaa kontaktille tuomarin"jatka!" kommentista huolimatta. Viimeiseksi hypäri. Taas kepeillä kakkosväliin. En ymmärrä, koska on kepeillä varma ja suoriutuu vaikeemmistakin kulmista. Ehkä se jippo oli juurikin "liian helppo" kulma ja siksi liian suuri vauhti. Mun ohjausvirheestä tuli yhden hypyn ohi ja muurin palikka tuli alas, kun katsoi mua. Tarvitaan muurille varmuutta. Ja miksi mä yritän tehdä siitä ohjauskesta niin vaikeaa. Valitsen huonommat linjat, koska pelkään tehdä valsseja. Palataan treenaamaan helppoja keppikulmia suurella vedätyksellä, valsseja ja lähtöjä (päästin taas kahdesti sen seisaaltaan radalle...)
Video ekasta

Onneksi on taitavia lainakoiria, joiden kanssa saan onnistumisen tunteet ja kokemusta. Tänään vuorossa iloinen Ruu-aussie. Takana kolme treenikertaa. Tuloksina HYL, 0 ja HYL. Ei huonosti mennyt :) Videot kahdesta viimeisestä startista.

Tän viikon maanantaina loppu tokokurssi. Tehtiin häiriössä paikkamakuu ja kisailtiin leikkimielisesti, kuka tekee nopeiten oikeat jäävät, kuka tekee pisimmältä matkalta kaukovaihdot, kuka malttaa parhaiten sivulla noutokapulan lentäessä, kenellä on nopein luoksarin stoppi/reippain vauhti läpijuoksussa ja kenellä on paras stoppipaika hypyn takana. Kouluttajat valitsivat Jokun voittajaksi. Suoriuduttiin mallikkaasti kaikista tehtävistä. Tällä viikolla tehtiin myös ensimmäistä kertaa kokeenomainen piilopaikkis. Oli vähän levoton, mutta ei yhtäkään lonkka-asentoa! AVO-kaukot on onnistunut jo 10 metristä. Varmuus kasvaa :) Seisomista oon sekottanut kaukojen sekaan. S-I vaihtoa treenattu ahkerasti. Siinä en välitä pompuista tai reippaudesta. Nyt vaan kriteerinä ne takajalat. Tahallani olen tehnyt venytetystä seisomisesta, että tajuaisi oikesta peruuttaa etutassuilla ja kyllähän se on alkanut tajuuman :)

Maisa on uudesti syntynyt tokokoira. Ennen mulla oli tokokentällä laiska lahnailija, joka huomauttelusta tai liiasta toistomäärästä häippäsi kentältä keskari pystyssä tai kieltäytyi kokonaan vastaanottamasta käskyjä. Nykyään mulla on naurava motivoitunut töpöhäntä, joka huomautuksen saatuaan yrittää aina paremmin ja kovemmin seuraavalla toistolla. Lisäksi olen todennut että jopa Maisankin kohdalla pätee se, että treenaamalla tulee parempi. Maisa kestää useampia treenejä nyt viikossa ja aina lötyy yhtä suuri draivi. Sanoisin sen olevan nyt parhaimmillaan. Seuraaminen on kehittynyt älyttömästi. Kuukausi sitten se vielä laahusti perässä. Nyt se pitää kontaktia melkeinpä katkotta ja kulkee oikeassa paikassa mukana. Kaukot on ehkä ainoa liike, jonka se osaa 100-varmasti. Testasin tällä viikolla 30 metristä kaikki vaihdot eikä yhtäkään virhettä, takatassut ei hievahtaneetkaan. Ohjattua noutoa se ei osaa ollenkaan, muttei sitä treenatakkaan, ennenkun se ei onnistu enää kokeissa. Maisa on ansainnut ison sydämen <3

Melkein muttei ihan

Näin nimittäisin viime viikonloppua. Positiivari sanoisi, että kaikesta oppii. Toisenlainen lakoaisi maanrakoon. Mua ei ärsytä _enää_. Lauantaina tokokokeet Hausjärvellä Maisan kanssa. Tuomarina Marita Packalen, juurikin Maisalle valkattu tuomari.

Paikallaolot meni hyvin, molemmista saatiin 10. Hyvin oli ollut kuulema ryhdikkäästi asennoissa. Kerran istumisen aikana oli siirtänyt etutassuaan.
Sitten ne yksilöliikkeet. Sekoitettu järjestys yhteen putkeen. Oltiin toisia suoritusvuorossa ja kun ensimmäinen oli kehässä pyysin äitiä hakemaan Maisan minulle jossain vaiheessa. Edellinen sitten keskeytti ja Maisa oli edelleen autossa. Juoksujalkaa lähdin äitiä vastaan autolle ja vauhdissa tempaisin vaan pannan pois. Ilman minkäänlaisia virittelyjä vein Maisan kapuloiden valitsemisen jälkeen kehään. Maisa oli todella hyvässä vireessä, mutta selvästi puulla päähän lyöty joutuessaan yht'äkkiä suorittamaan liikkeitä. Ensimmäisenä sitten olikin Maisan vahvuus, mutta samalla "kiihdyttävä" (jos tuon sessen kohdalla voi käyttää tämänkaltaisia termejä) liike; hyppynouto. Lähti hyvin hypylle, mutta sitten unohti tehtävän. Pieni kierros kentällä ja merkin kautta kapulalle kaksoiskäskyllä ja vielä hypyn ohi, 0. Ärsytti. Seuraavana suoritusvuorossa kaukot. Sain Maisan jo perusasentoon, mutta sitten se nousikin ja alkoi haistella maata. Onneksi liikkuri mokasi ja kysyi olenko valmis ja alkoikin höpöttelemään virheestä niin minulla oli aikaa pelastella koira takaisin sivulle. Sekaisin sähellyksestä meinasin antaa väärän käskyn ekassa vaihdossa. Onneksi kuitenkin vaihtoi. Teki hienot kaukot, paitsi viimeiseen maahanmenoon 2-käsky. Haisteli taas maata mun kävellessä sivulle, joten ajattelin mennä ihan kiinni Maisaan, jotta heräisi mun käskytykseen. Prinsessa ei kuitenkaan suvainnut minun koskevan hänen karvoihinsa ja ponkaisi ennen aikojaan ylös, 8. Sitten sarjaan tunareiden tunnari. Haisteli hyvin, koski kai vieraaseen. Mutta se palautus.. niin. Taas se tuli iloisesti kapulaa heitellen ja vakiona räkäisi pois suusta peruasennossa laittaen mut taas poimimaan sen maasta, 7. Luoksetulo oli todella hyvä, jos ei lasketa alun kaksoiskäskyä maahanmenossa ja loppuosan hidastelua, 10. Ruutu. Ei se vieläkään sihdannut merkille oikein. Ehkä oli kutienkin siinä 2 metrin säteen sisällä. Ruutuun paineli sellaista vauhtia, ettei pysähtynyt, ei sillä, en minäkään antanut käskyä ajoissa. Korjauksella meni ruutuun (pysäytin kyllä seisomaan vielä), mutta maahanmenoon ylimääräinen käsky. Loppuosa ok, 6. Zeta. Aina pitäisi tarkistaa koiran naama perinpohjaisesti ennen jokaista liikettä. Sieltä voi löytyä vaikka ylimääräinen karva, joka häiritsee rinsessaa. No joo, ei pystynyt kuuntelemaan ensimmäistä liikettä, kun yritti kulkea naama väärinpäin samalla päästen eroon karvasta. Loppuzeta kamalaa seuraamista, mutta teki vaihdot, 7. Sitten liike, jota Maisa ei oikeesti osaa, mutta on kymppiliike kokeissa: Ohjattu nouto. Kamala pysähdyskarjasu merkille. Joskin se toimi hyvin. Nätti nouto, 10. Lopuksi seuraaminen. Liikejärjestyksen nähtyäni olin ihan luovuttamassa seuraamisen ollessa viimeinen liike. Maisa oli kuitenkin koko suorituksen ajan todella hyvässä vireessä, joten uskoin kehässä sen jopa voivan tsempata ja niin se tekikin. Matkalaukku seuraaminen oli nyt käsilaukku seuraamista. Kontakti rakoili välillä, mutta väliäkö sillä koska huomasin treenien auttaneen ja sen kantavan myös kokeeseen. Lyhyellä kaaviolla ei kummosia ehtinyt tapahtua, 9.
Yhteensä 245p VOI2 -tulos, sija 3/6. Olin todella tyytyväinen Maisan asenteeseen, joka oli mennyt järjettömän hyppäyksen eteenpäin, mutta samalla ärsytti suunnattomasti mokaaminen varmassa liikkeessä, joka vei mahdollisuuden 1-tulokseen.

Seuraavana aamuna aikaisin auton nokka kohti Lietoa. Mukaan lähti meidän paimenten lisäksi yksi partasuu.
Ensin maxi2, jossa kisasin snautseri-Sisulla. Ensimmäiseltä radalta 20 (rimoja ja kontakti) ja toiselta 0, sija 4. Ei huonosti näin kahden treenikerran jälkeen!
Jokun kanssa iltapäivällä radalle. Ekalta radalta kolme rimaa. Seuraavalta mun tyhmästä "ohjauksesta" (ei se ollut edes ohjaamista vaan totaalijäätyminen) HYL ja kolmannelta typerä keppien ohitus, kun en käskyttänyt niitä. Lisäksi tuli yksi rima alas, kun päätin kokeilla suunnittelematonta "vastakäännöstä", joka ei ollut sinne päinkään vastakäännös. Ei vielä kakkosiin. Pienet virheet ärsyttää, mutta semmosta tämä on. Pitää joskus epäonnistua ja tuntea ärsytys, että voi taas kokea onnistumisen tunteen.

Tällä viikolla ollaan käyty ahkerasti hallilla. Maanantaina tokotreenit, joista myöhästyttiin Maisan mentyä lenkillä pyörimään ihmisen ripulissa, YÖKS! Treeneissä jäävien erottelua, jossa Joku on toisinaan aika haka, kaukoja, joissa ollaan edistytty, vaan ei vieläkään 100-varma liike ja noudon palautusta. Sitä eteentulojumppaa pitää treenata paljon, ja ollaankin nyt joka päivä tehty. Pitäisi vielä ottaa vinoista kulmista eteentulot treenilistalle. Lopuksi paikkamakuu häirittynä, jossa ei ongelmia.

Tiistaina ensin aksaa. Vähän pyörittelyä hypyillä ja ansaputkia, pimeitä putkikulmia ja avokulmia kepeille. Ei kestä kepeillä loppuun saakka jos on liikaa sivuirrotusta. Maisalle pelkän oman etsintää ja puuttumista kapulan heittelyyn sekä vieraiden seasta oman etsintää ja apukäskyllä sivulletuloa. Onnistui. Hyvän mielen seuraamista. Alan ehkä joskus vielä tykkäämään sen seuraamisilmeestä. Lopuksi Jokulle vartin paikkamakuu. Kävin välillä sermin takana ja välillä poistuin hallista. Hyvin makasi. Loppua kohden sain korjata muutaman lonkka-asennon.
Eilen hain Sisun mukaan hallille. Tehtiin hyppytekniikkaa ja kontaktitreeniä pienen radan yhteydessä. Maisalle seuraamista, jäävien erottelua ja hyppynoutoa. Jokulle sitä kapulajumppaa ja kaukoja.

Tänään taas Sisu mukaan ja hallille, jossa odotti myös Ruu-aussie. Aksaa kolmen koiran kanssa = iso hiki. Taitavia kaikki. Ainakin ne kaksi lainakoiraa, omasta en tiedä, se ei ole ainakaan joukon selväpäisin kiitäjä. Maisan kanssa ruutua. Jokun jätin (pakosta) kentän puolelle, kun ei pysy laidalla hiljaa enkä jaksanut viedä autoon. Hyvä häiriö. Mulla oli kaksi koiraa ruudussa samaan aikaan. Joku osasi Maisan käskyillä, tai sitten vaan matki.

Maisa: "Anna olla viimenen kerta, kun juokset mun ruutuun!"

Maisa sai tehdä myös merkin bongausta. Hyvin meni merkeille. Lopuksi Sisulle ja Jokulle hyppytekniikkaa ympyrätyöskentelyllä. Kummallakin pysyi kaikki rimat (60cm)! :)

Viime maanantain tokotreeneissä kokeenomainen treeni, jossa oli sekoitettu liikejärjestys. Mulla oli aikaa viritellä Jokua ja taisin jopa liikaa väsyttää sitä ennen meidän vuoroa. Ainakin tuntui vähän tahmeelta. Seuraamisessa tiputti muutaman kerran kontaktia. Molemmat jäävät meni maahan ja kaukoissa liikutteli takamustaan vähän. Noudon palautuksessa oli kysymysmerkkinä ja jouduin auttamaan sen eteen. Muuten kai ihan ok suoritus. Nyt sitten ollaankin treenattu juurikin jäävien erottelua, kaukoja ja noudon palautusta.
Viime viikon tortaina agitreeneissä Ton van der laarin koulutuksessa olleita ratapätkiä. Kyllä jäi huippufiilis treeneistä. Oli mieletöntä huomata Jokun osaavan irrota ja suoritua sellaisista ohjauksista, ettei mun tarvinnut paljon jalkoja käyttää. Uskomatonta huomata, ettei ollut kiire missään vaiheessa radalla. Toisella pätkällä musta kyllä vähän riehui. Törmäsi siivekkeeseen poski edellä, ohitti muutamia kertoja täysin linjassaan olevan hypyn ja hyppäsi keinulle, niin että se pamahti sitä mahaan. Käskin sen maahan rauhottumaan hetkeksi. Siinä se täristen läähätti, silmät pullistuneena päästä kieli sinisenä. Sellainen on pikkujokke. Vähän hullu. Onneksi vaan vähän.

Kaksi viikkoa, kolme liikettä

Viimeiset kaksi viikkoa ollaan Jokun kanssa tehotreenattu kolmea liikettä: liikkeestä seisomista, noutoa ja luoksetuloa. Niinkuin kerroin, nämä liikkeet eivät ottaneet onnistuakseen kokeenomaisesti ja olin jo epätoivon vallassa. Viime viikon perjantaina tehtiin jälleen nämä liikkeet kokeenomaisesti ja voin vain todeta kahden viikon tehotreenin vievän liikkeitä tosi paljon eteenpäin. Kaikki liikkeet menivät todella hyvin. Jos haluaa jotain vielä hioa, niin nouto voisi olla edelleen hieman tiiviimpi palautuksessa. Mutta kokonaisuudessa tosi hyvä suoritus ja loistava fiilis.
Tänään teimme kokeenomaisesti liikkeestä maahanmenon, kaukot ja hypyn. Tarkotuksena on nyt kahden viikon ajan tehotreenata näitä kolmea liikettä (samalla ylläpitää muita liikkeitä). Joku todellakin tarvitsee treeniä näissä liikkeissä. Paljon. Todella paljon. Liikkeestä maahanmeno meni seisomiseksi, ei osannut erottaa nyt hiottua seisomista maahanmenosta. Kaukot tehtiin ensimmäistä kertaa viidestä metristä. Teki kaikki vaihdot. Maahanenot ok. Ekassa istumisessa hinasi itsensä ylös ja liikkui vähän ja toisessa pomppasi, mutta liikkui paljon. Ei hyvä. Hyppy oli tosi hyvä. Sentään jotain hyvää. Pikkuhiljaa kohti kokeita. Ne pitkät paikkamakuutkin on tuottaneet tulosta! :)

Viime viikonloppuna käytiin HSKH:n kisoissa juoksemassa muutama startti. Muutama hylky. Ensimmäisellä radalla kaksi typerää esteen ohitusta, jonka kyllä laitan Jokun kokemattomuuden piikkiin, kokenut koira olisi ottanut ne. Väärään putkenpäähän ohjaus johti hylkäykseen.

Toinen rata oli aika haastava ykkösluokan rata. Se sisälsi putki-a -erottelua, välistävetoa, ansaputken ja vaikean keppikulman. Joku lähti hyvin välistävetoon, mutta ohjasin sen liian aikasin seuraavalle hypylle ja kiersi sen takaa. Loppurata olikin sitten täyttä katastrofia. Tältä radalta ei videota.
Aan kontaktit on tosi hitaat. Niille pitäisi nyt tehdä jotain. Ja edelleen Joku tarvitsee paljon palkkaamista muualta, kun multa. Ja ne lähdöt... Mutta jos jotain positiivista niin kummallakaan radalla ei sattunut rengasrikkoa! :)

(c) Emil Eklund

Tänä viikonloppuna ei olekaan kisoja. Ensi viikonloppuna kisataan lauantaina Maisan kanssa Hausjärvellä tokoa ja sunnuntaina Jokun ja lainakoira snautserin kanssa Liedossa agia.

Maisa on jatkanut kekseliäällä linjalla tokotreeneissä. Yksi päivä tein seuraamista agikentällä esteiden seassa ja se lähti pujottelemaan juoksuosuudella keppejä. Viime perjantaina ryhmätreeneissä tehtiin ruuta. Sitä ennen oltiin tehty tunnaria. Merkille lähettäessä juoksi kokoajan tunnarikapulalaatikolle ja loppujen lopuksi, kun se vääntö oli ohi ja lähetin merkille, niin hyppäsi taas kentältä väliaidan yli odottelutilaan ja tällä kertaa meni juomaan. Se ei ole vielä kertaakaan juossut ensimmäsellä toistolla suoraan hyvin merkille. Tänään juoksi jo sinnepäin, muttei kuitenkaan. Loppujen lopuksi lähti karkaamaan jo ruutuun. Merkkiä _ehkä_ pitäisi treenata erikseen. Toisaalta merkkiongelma ei ole tällainen ohjatussa noudossa. Hmm. Maisa taitaa taas kouluttaa mua.

(c) Emil Eklund

Toinen LUVA

Tänään juostiin Hyvinkäällä kolme rataa. Agilityradat oli kivoja suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, hyppyrata hieman kimurantimpi.
Ekalta radalta 0-tulos, -14,86, sija 2. Ois voinut mennä kovempaakin, mutta alustan liukkauden tietäen pyöristin käännöksiä. Kepeillä Joku liukasteli.
Toiselta radalta rima ennen keppejä, kun käskytin keppejä riman päällä ja sen jälkeen pasmat sekasin koiralla ja ryysäs tokaan keppiväliin.
Kolmas rata meni rallatteluksi. Ensimmäistä kertaa tuo koira lähti lapasesta, toivottavasti ei jää tavaksi. Meillä oli sairaan kivaa kahdella ekalla radalla, Jokulla oli kivaa myös sillä viimeisellä :D
Lähdöt onnistui vaihtelevasti, niitä pitäs treenata. Enkä mä vieläkään luota Jokuun radalla. Ehkä se luottamus tulee aikanaan ja liikkumisesta tulee sujuvampaa.

Muuten ollaan treenattu, tuuttuun tapaan paljon. Kumpaakin lajia aikalailla tasapuolisesti. Maanantain ohjatuissa tokotreeneissä tehtiin kokeenomaisesti liikkeestä seisominen, luoksetulo ja nouto. Oli ihan kiva tsekata missä mennään mutta vähemmän kiva todeta ettei vielä missään. Joku osaa sen, mitä ollaan treenattu. Nouto on mennyt hurjasti eteenpäin ja onnistuikin liikkeistä parhaiten. Liikkeessä seisomisessa liikkui paljon, kun kävelin en taakse. Häiriötreeniä ollaan tehty jonkin verran ja siinä ei ole ongelmaa, ongelma tulee esiin kokeenomaisessa tilanteessa. Ennakoi myös pahasti perusasentoa lopussa. Luoksetulossa ei ollut stoppia tai oli se sitten metrin päässä musta. Ei hyvä. Siinä myös ennakoi sivulletuloa edestä.
Lopuksi tehtiin paikkamakuu. Jäin näkyville. Liikuskeli levottomana paljon.
Treeneistä kotiin epätoivon vallassa. Ajatuksia kootessa mietin, että treenaan nyt kaksi viikkoa näitä kolmea liikettä (ja paikkista) tehotreeninä ja kahden viikon jälkeen uusi kokeenomainen treeni ja tsekkaus, ollanko edetty. Treenattu ollaan nyt melkeinpä päivittäin näitä vaihtelevilla treenitaktiikoilla. Paikkamakuuta ollaan tehty ylipitkinä kahteen otteeseen. Täytyy vaan opettaa Jokulle, ettei paikkamakuussa tapahdu mitään, koska nyt kokoajan odottaa, että siinä jotain tapahtuisi (komentaa mua ja tarjoaa mm. peruuttamista) ja on levoton (piipailee, menee lonkalleen ja liikuttelee etutassuja). Oon kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että se on pääsemässä pikkuhiljaa yli ylikiihkosta mielentilasta, kun viereisellä kentällä tehdään agilityä.

Agilityä treenattiin ainakin torstai-iltana myöhään. Hallilta lähdin hiukan ennen kahtatoista. Hullut harrastaa yöllä, hullummat palaavat vielä seuraavana aamupäivänä takaisin hallille. Viisaammat ehkä ois yöpyneet hallissa, minä en. Tehtiin vaikeahkoa ratapätkää. Ai että se on mukavaa treenatessa, kun uskaltaa enemmän luottaa, kisaradalla varmistelen paljon enemmän. Lähdöissäkin pysyy treeneissä paremmin, kun luotan siihen.

Maisan kanssa ollaan treenailtu tokoa tosi paljon (Maisan treenimäärään nähden), koska kokeet ovat tulossa ja me nyt ihan oikeesti yritetään tsempata. En tiedä, viekö ne treenit eteenpäin ja kuinka paljon, mutta tuleepa ainakin itelle hyvä mieli, että on edes yritetty. Toiset treenit menee paremmalla viretilalla, kun toiset. Mihinkään treeniin ei voi lähteä tarkan suunnitelman kanssa, kun ei Maisasta koskaan kuitenkaan tiedä, mitä se juuri sillä treenikerralla keksii. Treenataan sitten sitä, mikä ei sillä kerralla onnistu. Yhdessä treenissä treenattiin merkkiä, kun juoksi kentältä ulos hakemaan tokoboxista mulle ohjatun noudon kapulan, toisessa treenissä tehtiin ruutua, kun karkasi ruudusta kokoajan toisessa suunnassa olevalle merkille, kolmannessa treenissä tehtiin seuraamista, kun laahusti kentän toisella puolella mun reippaillessa jo toisella, neljännessä treenissä tehtiin metallinoutoa, kun ei löytänyt kapulaa jne.. mitähän seuraavissa treeneissä..

Kävin hoidattamassa Maisan ja itseni osteopaatilla. Nyt aukesi Maisan jumit jo suurimmaksi osaksi tällä yhdellä hoitokerralla. Katsotaan, jos saataisiin kuukauden päähän seuraava aika.