Ripan treenijuttuja

torstai 5. heinäkuuta 2012

Voihan silmä- ja selkävammaset

Videot Tellun radoista:


Voe voe. Huomasin muutamia päiviä sitten että Maisalla on selkä jumissa. Kun alettiin sitä tarkemmin tarkastelemaan ja tutkimaan niin se väisteli voimakkaasti kun selkää paineli, alaselän lihaket olivat ihan kovat ja maahanmeno oli vaikeeta. Vein sen kuitenkin tiistaina tokotreeneihin. Tehtiin muutama toisto ruutua, ensin VOI ruutua ja sitten EVL ruutua. Maisa oli ihan innoissaan. Pieni treenitauko ja lempiliikkeen teko sai Maisan juoksemaan vauhdilla ruutuun. Hieno paimen! Lopuksi tehtiin paikkaistuminen. Ensin 30s, jonka jälkeen oli 2 min paikkamakuu, jonka Maisa suoritti myös istumisena. Istumista ollaan treenattu pari kertaa maksimissaan 30s. Maisa kuitenkin istui treeneissä todella hyvin!
Tokottelujen jälkeen mentiin tekemään Ripalle pienet aksatreenit. Yritettiin hakea hyviä fiiliksiä, mutta niitä ei oikeen tullut. Mua jotenkin painoi edellispäivän kisat ja ohjasin tosi epävarmasti, joka näkyi 'tässätässä' - hokemisella. Ripalla taitaa olla myös pienen pieni motivaaton puute, liekö liian paljon treenannut. Pien tauko tekisi pojalle nyt hyvää.

Eilen Maisan selkä näytti jo hieman paremmalta. Se ei enää aristellut sitä kauheasti. Nyt kun se ei ole mitään päässyt tekemään ja lenkkeillyt vaan hihnassa niin kipuiluoireetkin häviää, kun tytöllä energiataso nousee. Yöksi laitoin Maisalle back-on-trackin päälle. Tänään se on ollut taas parempi ja venytellyt.
Eilen illalla haettiin Elsa matkaan ja suunnattiin Purinalle kakkosten kisoihin. Nyt oli paljon rennompi olla, kun oli vaan yksi koira mukana! Elsakin oli tosi kivasti kontaktissa eikä etsinyt omistajaansa. Ensimmäisellä radalla olin joissain kohti pahasti myöhässä, kun pikkunen pinkoi vähän lujempaa, mihin oon Tepan kanssa tottunut. Annoin liikaa tilaa hakea kepit ja niiltä tuli sitten 2 kieltoa.
Toisella radalla mulle tuli vähän enempi tarkkuusvirheitä. Katse oli liikaa koirassa, enkä katsonut minne sitä oon ohjaamassa. HYL tuli. Elsaan olen kuitenkin supertyytyväinen! Hienosti pysyi lähdössä ja oli mun mukana. :)
Ekasta radasta vaan video:

Tänään aamusta taas Konalaan. Nyt kera yhden silmävammaisen spanielin. Oikeessa silmässä oli raju silmätulehdus, vasemmassa silmässäkin oli tulehdus, mutta lievempi. Sarveiskalvo ei onneksi ollut kuitenkaan vaurioitunut. Silmätulehdus on varmaan ollut päällä jo alkukeväästä, kun katupölyt ja siitepöly ärsyttivät silmiä.  Punnitsin myös Tellun. Vaikee on uskoa että tuo ahmatti on laihtunut 0,5 kg. Pieni painaa vain 6,5kg.

Laitoin viestiä Johanna Mankiselle, joka on juuri valmistunut osteopaatiksi. Yritetään saada Maisalle aika mahd. pian. Jos Maisa ei pääse käymään missään ennenkun pitäis lähtee Kausalaan, nappaan Tepan mukaan ja Maiski saa jäädä kotiin lepäämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti