Toinen LUVA

Tänään juostiin Hyvinkäällä kolme rataa. Agilityradat oli kivoja suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, hyppyrata hieman kimurantimpi.
Ekalta radalta 0-tulos, -14,86, sija 2. Ois voinut mennä kovempaakin, mutta alustan liukkauden tietäen pyöristin käännöksiä. Kepeillä Joku liukasteli.
Toiselta radalta rima ennen keppejä, kun käskytin keppejä riman päällä ja sen jälkeen pasmat sekasin koiralla ja ryysäs tokaan keppiväliin.
Kolmas rata meni rallatteluksi. Ensimmäistä kertaa tuo koira lähti lapasesta, toivottavasti ei jää tavaksi. Meillä oli sairaan kivaa kahdella ekalla radalla, Jokulla oli kivaa myös sillä viimeisellä :D
Lähdöt onnistui vaihtelevasti, niitä pitäs treenata. Enkä mä vieläkään luota Jokuun radalla. Ehkä se luottamus tulee aikanaan ja liikkumisesta tulee sujuvampaa.

Muuten ollaan treenattu, tuuttuun tapaan paljon. Kumpaakin lajia aikalailla tasapuolisesti. Maanantain ohjatuissa tokotreeneissä tehtiin kokeenomaisesti liikkeestä seisominen, luoksetulo ja nouto. Oli ihan kiva tsekata missä mennään mutta vähemmän kiva todeta ettei vielä missään. Joku osaa sen, mitä ollaan treenattu. Nouto on mennyt hurjasti eteenpäin ja onnistuikin liikkeistä parhaiten. Liikkeessä seisomisessa liikkui paljon, kun kävelin en taakse. Häiriötreeniä ollaan tehty jonkin verran ja siinä ei ole ongelmaa, ongelma tulee esiin kokeenomaisessa tilanteessa. Ennakoi myös pahasti perusasentoa lopussa. Luoksetulossa ei ollut stoppia tai oli se sitten metrin päässä musta. Ei hyvä. Siinä myös ennakoi sivulletuloa edestä.
Lopuksi tehtiin paikkamakuu. Jäin näkyville. Liikuskeli levottomana paljon.
Treeneistä kotiin epätoivon vallassa. Ajatuksia kootessa mietin, että treenaan nyt kaksi viikkoa näitä kolmea liikettä (ja paikkista) tehotreeninä ja kahden viikon jälkeen uusi kokeenomainen treeni ja tsekkaus, ollanko edetty. Treenattu ollaan nyt melkeinpä päivittäin näitä vaihtelevilla treenitaktiikoilla. Paikkamakuuta ollaan tehty ylipitkinä kahteen otteeseen. Täytyy vaan opettaa Jokulle, ettei paikkamakuussa tapahdu mitään, koska nyt kokoajan odottaa, että siinä jotain tapahtuisi (komentaa mua ja tarjoaa mm. peruuttamista) ja on levoton (piipailee, menee lonkalleen ja liikuttelee etutassuja). Oon kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että se on pääsemässä pikkuhiljaa yli ylikiihkosta mielentilasta, kun viereisellä kentällä tehdään agilityä.

Agilityä treenattiin ainakin torstai-iltana myöhään. Hallilta lähdin hiukan ennen kahtatoista. Hullut harrastaa yöllä, hullummat palaavat vielä seuraavana aamupäivänä takaisin hallille. Viisaammat ehkä ois yöpyneet hallissa, minä en. Tehtiin vaikeahkoa ratapätkää. Ai että se on mukavaa treenatessa, kun uskaltaa enemmän luottaa, kisaradalla varmistelen paljon enemmän. Lähdöissäkin pysyy treeneissä paremmin, kun luotan siihen.

Maisan kanssa ollaan treenailtu tokoa tosi paljon (Maisan treenimäärään nähden), koska kokeet ovat tulossa ja me nyt ihan oikeesti yritetään tsempata. En tiedä, viekö ne treenit eteenpäin ja kuinka paljon, mutta tuleepa ainakin itelle hyvä mieli, että on edes yritetty. Toiset treenit menee paremmalla viretilalla, kun toiset. Mihinkään treeniin ei voi lähteä tarkan suunnitelman kanssa, kun ei Maisasta koskaan kuitenkaan tiedä, mitä se juuri sillä treenikerralla keksii. Treenataan sitten sitä, mikä ei sillä kerralla onnistu. Yhdessä treenissä treenattiin merkkiä, kun juoksi kentältä ulos hakemaan tokoboxista mulle ohjatun noudon kapulan, toisessa treenissä tehtiin ruutua, kun karkasi ruudusta kokoajan toisessa suunnassa olevalle merkille, kolmannessa treenissä tehtiin seuraamista, kun laahusti kentän toisella puolella mun reippaillessa jo toisella, neljännessä treenissä tehtiin metallinoutoa, kun ei löytänyt kapulaa jne.. mitähän seuraavissa treeneissä..

Kävin hoidattamassa Maisan ja itseni osteopaatilla. Nyt aukesi Maisan jumit jo suurimmaksi osaksi tällä yhdellä hoitokerralla. Katsotaan, jos saataisiin kuukauden päähän seuraava aika.