Ripan treenijuttuja

tiistai 7. lokakuuta 2014

Syksy tuli, hallikausi alkoi


Viikonloppuna kisattiin Jokun kanssa kolme rataa Kirkkonummella. Tuloksilla ei juhlittu. Kolme hyllyä. Ei osaa vieläkään odottaa lähdössä eikä irrota. Kahdella radalla keppivirheet ja muutamia rimoja myös lenteli. Kaikki taisi kuitenkin olla mun virheitä. Rimat tulee helposti alas, kun vedättää.
Ja taas tiedetään, mitä treenataan. Mutta oli meillä hauskaa :)




Ripa kisasi hienosti puhtaan radan ja siirtyi kakkosluokkaan!!


Itse kävin torstaina hakemassa kuuden päivän sairasloman viruksen aiheuttaman kuumeen parantamiseen. Lääkärin mielestä mun olisi pitänyt maata pakkolevossa viisi päivää, en maannut kuin 2,5 ja sitten juostiinkin jo tuolla kisoissa ja eilen oltiin tokotreenaamassa. Ihan vähän ollaan lenkkeilty. Eli melkein pakkolepo (?).

Jokun veli, Nasu tuli meille hoitoon keskiviikkoiltana ja lähti sunnuntaiaamuna. Äitin hoidettavaksihan tuo koiralauma jäi mun maatessa kuumeessa sängynpohjalla. Onneksi Nasu osasi hyvin rauhottua, kun paikka oli tullut tutuksi ja meidän lauma sen hyväksynyt (Jokulla tais kestää pisimpään). 
Lauma hyviä hoitajia paikalla
Veli ja sen veli
Muutama viikko sitten käytiin Riitta Korrin opissa tekemässä noutoa ja kaukoja. 
Noudossa ei ole varma, pitääkö kapula palauttaa eteen vai sivulle. Tämä voi olla yksi syy palautuksen hitauteen. Olen vahvistanut liikaa vauhtia ja suorapalkannut, enkä ottanut eteen. Nyt työn alla palautukset ja nimenomaan eteentulo, ei välitetä nyt vauhdista, kunhan palauttaa epäröimättä eteen. Näitä ollaan treenattu jonkin verran sisällä ja palautukset alkaa olemaan jo varmempia. Matkaa pitäisi kasvattaa ja liittää pikkuhiljaa kapulan haku mukaan palautukseen. Noston kanssa palauttaa hyvin. 
Sitten se metallikapula, joka on maailman kamalin asia. Ottaa tosi huonosti kapulan suuhun, pitää löysästi. Tätä treenataan pitoharjotuksilla, joita ei tosin voi tehdä kerralla montaa toistoa. Vaikein osa on liikkua kapula suussa. Kokeiltiin tehdä kapula suussa kiertämistä, joka olikin vaikea harjoitus. Kantamista vahvistettava samantapaisilla treeneillä. Ja sitten täytyy alkaa vaatimaan. Nyt takana kaksi keskustelua, molemmilla kerroilla olen voittanut, jes!
Kaukoissa täytyy harjoitella palkkaustapaa. Naksaus hypystä seisomaan vaihdossa ja nami lentää samanaikaisesti etutassun väliin, ettei hyppy tule liian eteen. Ja olipas tällainen palkkaussysteemi vaikea mulle...


Loppupäivä vietettiin Riian ja Donnyn kanssa Suomenlinnassa. Joku sai kokea julkisen liikenteen: bussin, junan ja lautan. Hienosti käveli myös Helsingin kaduilla. Roikkui hihnassa ja murisi mulle. Onneksi vaan osan matkasta. Rennosti makoili julkisissa :)



Tykinvahti
Pari viikkoa sitten oli meidän vikat ulkotreenit. Kouluttajat olivatkin keksineet kivan teeman treenikerralle. Mentiin helppoa ykkösluokan rataa, mutta toistemme koirilla. Joku taisi vähän sikailla vierailla ohjaajilla. Mutta hurjan hauskaa oli :)

Sittemmin ollaankin siirrytty lokakuun alusta halliin treenailemaan. Meillä alkoi tokokurssi, joka on maanantaisin. Nyt kahdet treenit takana. Ensimmäisellä kerralla tehtiin noutoa ja hyppyä. Joku on jäänyt noudon palautuksessa hiukan liian kauas, mutta nyt saatiin hyvä vinkki tähän. Se tulee väärällä tekniikalla istumaan eteen. Istuu ja vetää etutassut taaksepäin. Nyt jätin koiran maahan kapula suussa ja menin ihan sen lähelle seisomaan. Siitä kutsuin eteen, joilloin sen etutassut pysyivät paikoillaan ja se joutui hinaamaan takamustaan eteenpäin. Näin se tuli hyvin lähelle. Tätä jumppaa ollaan nyt tehty.
Hypyssä vähän epävarma istumisen kanssa. Miettii hetken ja reagoi sitten. Ehkä ihan hyvä, että miettii enenkuin tekee omia ratkaisuja. Muutaman kerran jälkeen kuitenkin istui jo suht nopeasti ja varmasti.
Lopuksi paikallaolo. Makaa vaan liian levottomasti, nyt menee vielä aksaa viereisellä kentällä.
Eilen harjoteltiin treeneissä luoksetulon pysäytyksiä, joita ollaankin tehty tosi vähän suoralla, mutta paljon kierrolla. Pysähtyi suht hyvin suorallakin, ei liikutellut tassuja, mutta tarvitsee selvästi vielä vahvistusta. Tällä kertaa paikallaolossa lähti samantien jo jätössä hipsimään perään tylsistyneenä. Hmmh, kohta menee hermot.. eikun siis motivaatio vaan kasvaa treenata tätä lisää - niinhän se menee :)

Maisan kanssa piti tämä kuukausi treenata ahkerasti. Takana on yhdet treenit. Kyllä me tästä vielä ryhdistäydytään! Täytyy vaan nyt ottaa namit taskusta pois ja alkaa tekemään enemmän kokeenomaisempaa treeniä, ehkä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti