Ripan treenijuttuja

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

TOKO SM

Olipas reissu, hieno kokemus, Jokun ensimmäiset isot kisat! Perjantai-iltapäivällä lähdettiin matkaamaan kohti Poria yhden treenikaverin ja hänen cockerinsa kanssa. Porissa meitä odotti kiva Scandicin hotelli, jossa Joku sai majoituskumppanikseen seurakaveri kelpien :) Joku rauhottui hyvin hotellissa ja oleili mielellään häkissään, oikein mukava reissukaveri.

Lauantaina aamusta kohti kisapaikkaa. Meidän piti olla 7. koirakko ja olin laskenut, että Joku makaa siis toisessa paikallaoloryhmässä. Todella kiva, niin ei tarvitsisi koko päivää odotella omaa suoritusvuoroa. Tuomareina ALO kehissä toimi tänä vuonna Harri Laisi (kehä 1: luoksepäästävyys ja paikkallamakuu), Heli Kelhälä (kehä 2: hihnaseuruu, liikkeestä maahanmeno ja hyppy) ja Marita Packalen (kehä 3: vapaana seuruu, luoksetulo ja liikkeestä seisominen).
Ajattelin, että ehdin tekemään paikallaoloharjotuksen vielä ennen kehäänmenoa, Joku kun kävi vähän kierroksilla. Välistä puuttuikin muutama koirakko ja oltiin jo heti ensimmäisessä paikkisryhmässä. Pieni paniikki ja sähellys ja sitten kehään. Luoksepäästävyydessä Jokun ollessa viimeinen koira, se ehti tekemään maahanmenoja muutamia toistoja, malttoi kuitenkin istua luoksepäästävyyden ajan. Paikkamakuun alkaessa liikkuri ei kysynytkään ollaanko valmiita, joten virittely jäi. Joku reagoi kuitenkin hyvin käskyyn. Alkuajasta se oli normaali, pää pyöri vähän, mutta muuten ihan levollisen näköinen. Minuutin jälkeen liikehtiminen runsastui ja lopulta Joku nousi venyttelemään, kaivamaan maata ja lopulta hiipparoi mua kohti. Vähän sekaiset fiilikset. Kehän jälkeen suuttumuksen määrä oli aika suuri, vaikka yritin tsempata itseäni jo kohti seuraavaa kehää. Ei enää tehnyt mieli jatkaa, olin ihan valmis luovuttamaan. Hetken virittelin Jokua ennen seuraavaa kehää. Joku tsemppasi hyvin mun mielialasta huolimatta, teki vaan muutamia tarkkuusvirheitä. Jotenkin luulin, että remmiseuruun jälkeen tulee vapaana seuraaminen ja yllätyin liikkurin käskytyksestä. Maahanmeno oli hidas jo mun epävarman käskyn takia. Hypyssä liikkui paljon ja kaksoiskäsky perusasentoon. Viimeiseen kehään lähdin jo paremmilla fiiliksillä. Enää ei ollut mitään hävittävää, tiesin ettei me saada ykkösulosta.
Packalen ei tykännyt mun palkkaavasta liikehdinnästä, joka näkyi kokonaisvaikutuspisteissä.
Yllätyin todella kuullessani tehneemme kuitenkin ykköstuloksen, pisteitä 160,33! Joku sai näin ollen myös TK1-koularin :)

Pisteet:
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0
Seuraamiset 9,5
Maahanmeno 9
Luoksetulo 10
Seisominen 10
Hyppy 8
Kok. vaik. 10, 10, 8


Nyt kohti avointa luokkaa, sitä ennen kuitenkin paikkamakuutreeneihin ja kai niitä kaukoja ja noutoakin pitäisi treenata.

Lopputuloksena meidän joukkue oli sijalla 11 ja toinen HSKH:n joukkue sijalla 3!!!


Maanantaina käytiin Jokun kanssa Mevetissä. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt Jokun silmän pinnalle muodostuneitä täpliä, lopulta huolestuin niin paljon, että päätin viedä sen mahdollisimman pian silmäpeiliin. P. Axelson lausui Jokun silmät terveiksi. Täplät olivat sarveiskalvolla olevia kolesterolikertymiä, jotka ovat täysin vaarattomia. Sain huokaista helpotuksesta! :)

Tänään käytin koiria aamulla uimassa ja tällä kertaa Jokukin uskaltautui ensimmäistä kertaa uimaan kunnolla, innostui siitä kovasti, tuijotteli veteen ja odotteli, että pallo lentäisi :) Tähän asti se on tyytynyt odottamaan rannalla kunnes Ripa hakee pallon ja sitten varastanut sen Ripan ravistellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti