Ripan treenijuttuja

torstai 2. elokuuta 2012

Kontaktitreeniä

Sunnuntai meni aksatessa. Ensin target team3 treenit Purinalla ja sieltä suoraan Ojankoon vetämään treenejä. Targetin treeneissä oli aiheena kontaktit. Tehtiin pieniä radanpätkiä, joissa vuoron perään suoritettiin a, keinu ja puomi. Ripan kontaktit on aika hitaat, alastuloilla se himmailee ainakin paljon. Keinua aletaan työstämään nyt 'bang' -leikillä (Videolinkki). Puomin alastulon molemmille puolille laitetaan siivekkeet ja koira lähetetään esim. putkeen, jonka jälkeen sen tulee kiertää siiveke takaa ja mennä nopeasti 2on2off -asentoon.

Äiti meni kokeilemaan heti kaikkien koirien kanssa uusia juttuja kontakteille samalla kun mä vedin treenejä.
Maisa tajusi keinun bang-leikin hyvin. Hyppäsi keinun kontaktille. Ripa taas ei ymmärtänyt hypätä keinulle, vaan kiipesi siihen tassu kerrallaan. Tellu hyppäsi myös hienosti suoraan kontaktille. Tellulle bang-leikki on varmasti ainakin hyödyllinen.

Tiistaina kävin itse treenimässä Maisan kontakteja. Puomin alastulot oli aika hitaita siiveikkeiden kanssa. Oli sielä joukossa muutama nopeakin suoritus, josta palkkasin suoraan. Keinu onnistui tosi hyvin. Tein muutamia toistoja ensin niin, että keinu oli vaan vähän irti maasta ja sitten nostin korkeutta. Hyvin hyppäsi korkeemmallekkin ja meni kontaktille nopeesti. Muutama läpijuoksu mahtui myös joukkoon.
Ripa teki myös puomin alastuloja aika hitaasti. Keinulle se kiipesi taas tassu kerrallaan. Muutama onnistunut toisto (Ripa hyppäsi keinulle) saatiin kuitenkin aikaan niin että hetsasin sitä keinun sivusta ja äiti näytti palkkaa siveikkeiden välistä, alastulon kohdalla.

Tiistaina oli myös Maisan ohjatut tokotreenit. Tehtiin kokeenomanen treeni, jossa oli 3 liikettä+paikkamakuu. En ole Maisan kanssa tehny paikkamakuita piiiitkään aikaan. Oon miettinyt josko vaihtaisin sen asennon tavalliseksi makuuasennoksi mutta pää maassa. Edelliseen asentoon (lonkalleen, pää maahan) meneminen vei kauheesti aikaa. Laiskana en ole kuitenkaan saanut aikaseksi opettaa Maisalle tuota uutta asentoa. No, nyt me kuitenkin osallistuttiin paikallaoloihin vanhalla asennolla. Maisa meni vasta toisella käskyllä ja toooosi hitaasti lonkalleen, muttei laittanut päätään alas. Olin koko 3 min piilossa. Maisa makasi patsaana koko ajan PÄÄ YLHÄÄLLÄ! Aarght, en enää tiedä missä asennossa haluun sen makaavan. Oiskohan lyhin reitti hyvään paikkamakuuseen vaan opettaa se makaamaan tavallisessa asennossa pää ylhäällä vaikka etäpalkan avulla? Hmm, en tiedä.. :(
Yksilöliikkeiksi valitsin kaukot, noudon ja liikkeestä seisomisen. Tuomari laittoi kaukojen ajaksi Maisan viereen laudan, jota Maisa vähän kummasteli (täytyy treeniä tätä!!!). Koira ei ollut myöskään parhaassa vireessään, jonka takia oli laskeutumassa ensin lonkalleen. Korjasin kuitenkin virheen ennenkun se oli edes makuuasennossa. Istumaan Maisa ei meinannut nousta millään, joten kävin nostmassa sen istumaan, loput vaihdot oli ok. Nouto oli muuten ok, mutta toi ravilla (paljonkohan me tämänkin kanssa ollaan jo painittu!?). Seisomisessa Maisa ei lähtenyt aluksi edes seuraamaan, jäi vaan tönöttämään, mutta sitten kun lähti, seurasi tosi innoissaan, ehkä jopa edisti vähän. 'Seis' -käskyn jälkeen tasasi tassut samalle kohdalle (täytyy totakin treeniä!!!)
Siirtymiset oli jees, enkä kuunnellut tuomaria vaan keskityin koiraan :)

Tänään tokoiltiin sitten PM-joukkueen treeneissä. Maisa oli ihan super! Sen vire oli katossa, ja mullakin oli hyvä tokofiilis. Tehtiin ruutua, joka ei aluksi meinannut onnistua, olihan siinä vieras ruutunauha, vieraat merkit ja vieras kosketusalusta. Ja niin tarjosi Maisa ensimmäistä kertaa merkkiä ruudulla! Kävin hakemassa oman kosketusalustan ja tein helppoja harjotuksia, jotka sitten sujui. Ruudun loppuosa oli hyvä. Luoksetulo oli superhyvä. Pysähdys oli kun seinään (kai se nyt oli kun heitin pallolla rintakehään :D). Seuraaminen oli tosi hyvä. Aloin myös tekemään paikkamakuuta juurikin etäpalkalla 'faaraoasennossa'. Vapautus, hetki yhdessä koiran kanssa kulkemista kohti palkkarasiaa ja 'palkka' sanalla koira saa juosta rasialle. Hyvin pysyi!

Huomenna olisi lähtö Järvenpäähän agileirille! :) Maanantaina saan sanoa hyvästit kesälomalle ja alottaa työt koirahoitolassa, Tuusulassa.

Jottei ihan treenipäivittelyksi menisi niin loppukesän fiilistelyjä:

Toisinaan niin fiksuna


Ja näin onnistuu meillä yhteiskuva

Pieni spanieli, iso maailma
Lisää kuvia GALLERIASSA!

Maisan turkki kasvaa todella hitaasti:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti