Ripan treenijuttuja

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Agikisat Vuokkosilla

Vuoden viimeiset agilitykisat ohi. Lauantaina oli Elsan kanssa muutama startti. Ensimmäisellä radalla koira kulki varsin mallikkaasti. Pysyi loistavasti lähdössä eikä haahuillut kesken rataa etsimään omistajaansa. Tyhmä, ohjauksesta johtuva, keppivirhe, samoin kielto keinulta.



Toisella radalla Elsa ei ollutkaan enää niin pätevä. Sen mielestä se oli oikeutettu kokeilemaan varastamista lähdöstä, mutta sen harmiksi rata päättyikin heti lähtöhypyn jälkeen.

Tänään herätys 5.30 ja taas suunta kohti Ojankoa, tällä kertaa vuorossa Maisa kolmella radalla. Hyppyradalla paimenella oli vauhti päällä ja rata tuntui sujuvan hyvin. Ohjausvirhe keppejen jälkeen antoi meille kiellon radalta.

Toisella radalla Maisa oli hirmusen tahmea, en jaksanut sitä edes kunnolla ohjata. Niinpä ohjasin tokavikan hypyn puolhuolimattomasti, jonka Maiski loikkasi väärinpäin ja alla ollut nolla muuttui hylätyksi.

Viimeisellä radalla mulla oli esteet hukassa ja kesken radan jäin niitä etsimään, puhdas rata kuitenkin, mutta toooosi hitaiden kontaktien ja mietintätauon takia yliaikaa.



Mitä tästä opimme?
Luota koiraan!
Ohjaa kunnolla loppuun asti!
Älä hukkaile esteitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti