Ripan treenijuttuja

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lajista lajiin

Tokoa maanantaina ohjatusti Joken kanssa. Tehtiin kokeenomanen treeni, kylläkin palkkaus puolessavälissä ja siirto toiseen kehään. Ensimmäistä kertaa hihnaseuruuta ja hitsi että se meni nätisti. Liikkuri seuruutti agilitykeppien välistä, jolloin kontakti laski puoleksi sekunniksi. Ilman remmiä meni paremmin. Liikkeestä maahanmenossa ei ongelmia. Luoksetulossa otti häiriötä merkeistä. Jäi tuijottamaan merkkiä mun vieressä ja istui vinoon. Lisäksi törmää/istuu hyvin tiiviisti. Täytyy muistaa pitää jalat ihan tiiviisti yhdessä niin ei tule ihan kiinni. Uusintana luoksari ok. Liikkeestä seisominen hyvä. Hypyssä pyysin ottamaan yhden laudan pois ja lauta laitettiinkin ihan hypyn viereen. Hyppäsi hyvin, mutta valui hiukan sivuun katsomaan lautaa. Reagoi kuitenkin nyt hyvin käskyyn. Palkkaantui hyvin sosiaalisesti ja asenne oli aika huippis :)! Lopuksi paikkis. Ensimmäisen kerran palkattaa täysmatkalla koko 2 minuuttia. Lopussa alkoi hieman pylly pyöriä ja pää kääntyillä, muuten ok, vaikka viereinen ihana afgaanityttö nousikin :)
Torstaina jatkettiin ohjattuja treenejä, joissa aiheena luoksarin stopit. Jokulla on vähän vahvempana maahanmeno ja tarjosikin puolittaista asentoa ensimmäisellä toistolla. Lisäksi täytyy kiinnittää huomiota ennakointiin ja ottaa reilusti enemmän läpijuoksuja suhteessa pysäytyksiin. Pysähtyy ja reagoi kuitenkin käskyyn todella hyvin.
Eilen oltiin lahnatokoilemassa. On se vaan huippua, että on niinkin kiva treeniporukka! :)
Jokulle seuraamisen aloituksia ja lopuksi pidempi seuruu vapaana. Kyllähän se toimi - ihan superisti!
Maisalle otin tunnaria. Ensimmäisellä toistolla menin viereen tukemaan ja etsi hyvin, kävi vielä varmistamassakin. Toisella toistolla jäin siihen kymmeneen metriin, mutta heitin nameja etsittäväksi eteeni ennen haistelutehtävää. Maisa sähläsi kapuloilla oikein urakalla. Oli tosi epävarma ja nosteli varmaan ainakin viisi kapulaa ja lopuksi toi vain jonkun. Tehtiin lopuksi vielä niin, että kapuloiden seassa oli nameja. Silloin toimi hyvin. En vain ymmärrä, kun joskus se on täysin varma kapuloilla ja tuo oikeen (kylläkin palauttaa pureskellen ja saattaa pudottaa) ja toisinaan on hyvin epävarma kapuloilla ja nostelee, mitä sattuu. Täytynee palata joksikin aikaa alkeisharjotuksiin ja viedä aina namit kapuloiden joukkoon.
Lisäksi tehtiin kaukoja. Taas se liikkui s-m vaihdossa. Muutaman toiston otin läheltä ja siirryin taas kisamatkan päähän, onnistui.

Agilityä treenailtiin keskiviikkona ulkona. Olipa mahtavaa olla hallin ulkopuolella aksailemassa. Tehtiin Maiju Korhosen koulutuksesta tulleita läksyjä; vippausta, irtoomista ja valssi-veto-pers'jättö treeniä. Mustanaamio oli hurjan pätevänä! Irtosi niin, että leijeröintikin onnistui. Meni myös puomin osana rataa putoomatta vaikkakin joutui ylösmenolla tasapainottamaan askeleensa.
Torstaina aksailtiin ohjatusti. Silloin myös puomitreeniä, sehän alkaa ihan oikeesti varmistua! Koira kääntyy todella sukkelasti :)

Paimentamassa käytiin eilen Somerolla ihanassa säässä. Koko päivä tuli vietettyä aitauksen vieressä/pellolla. Jokun viime kerrasta olikin jo jonkin aikaa, viimeksi ollut lampailla syksyllä. Tauon aikana läheltä paimentavasta haukkuvasta sählääjästä oli kuoriutunut kuuliainen keskittyneesti ja hyvällä etäisyydellä työskentelevä paimen. Ihan huippua! Ja kuinka helpolta se paimennus tuntuikaan osaavan koiran kanssa.





Tästä kuvasta ei edes tunnista aina nauravaa luppakorva kippurahäntää, niin on totinen keskittynyt ilme, korvat kuulolla ja häntä alhaalla!


Töpöhäntä oli tänään näyttelyssä junior handler kehässä. Todella hienosti oli mennyt ja heti Maisaa kosiskeltiin jo seuraavaan koitokseen. Maisa oli ollut epäilemättäkin hyvin kiltti ja lähtenyt hyvin vieraiden matkaan ilman mua. Sellainen se on, kaikkien rakastama, kaikkia rakastava sydänpää!


Lajirikasta pääsiäistä kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti