Ripan treenijuttuja

maanantai 15. elokuuta 2011

Agitreeniä ja vähän tokoakin

Viime viikon keskiviikkoaamuna suuntana oli Hyvinkää ja koulu. Nyt jää kolmet treenit käymättä; maanantain haku, keskiviikon toko ja torstain haku. Täytyy odotella, että illat pimenee, niin hakutreenit siirtyy taas viikonlopulle ja M pääsee taas lempipuuhiinsa. Tokoa pitää treeneilla ahkerasti koululla ja torstain hakutreenit korvautui agitreeneillä, ei haittaa!
Torstai illalla siis ekat syyskauden treenit. Treenien aluksi kouluttaja kyseli, että miten meijän kevätkaudelle asettamat tavotteet on täyttyny ja mitä tavotteita on syyskaudelle. Mulla meni hetki miettiä, että mitkä olikaan edes ne kevätkauden tavotteet. Niitä taisi olla ainakin kepeille varmuuden ja nopeuden lisäys, ja lähetyksiä vaikeemmista kulmista. Maisa on edistynyt keppien kanssa suht hyvin. Niitä ei kuitenkaan voi treenata yhdellä kertaa montaa toistoa, Maisa kun ei muutenkaan tee mielellään toistoja. Kerran ollaan tehty myös kepeille takaaleikkausharjotuksia, jotka ei kyllä silloin oikeen sujunu. Kontaktit oli meijän toinen tavote hioo kuntoon ja saada niihin nopeutta. Nyt vasta oon opettanu Maisalle kontaktit. Se menee ne vauhdilla ja varmasti. Aan alastuloon vielä, kun sais hiukka nopeemman vauhdin niin hyvä tulee. Vauhti oli varmaan vielä yks tavotteista, joka on parantunukkin jonkin verran, sekä viimeinen LUVA0 ykkösistä, joka saatiinkin heti alkukeväästä. Syksyn tavotteita en ole vielä kerennyt miettimään. Toko on ollut nyt päällimäisenä mielessä. Syksyn aikana olisi kiva saada ensimmäinen LUVA0 kakkosista. 28.8. meillä onkin kisat Hyvinkäällä :)
Ois myös hyvä jos tiukat käännökset tulis pienemmiks eikä olisi aina kauheita kaarroksia. Mä tarviin paljon varmuutta ja luottamusta koiraan !

Itse treenit menivät Maisan osalta ihan mahtavasti. Tellu ei ollut 100% mukana. Vähän haahuili hajujen perässä ja vilkuili juostessa muita esteitä. Vauhti oli kuitenkin suht hyvä, on Tepalla ollut parempiakin päiviä.
Treeniratana oli pätkä MM-karsintaradasta. Luotin koiraan ja se kulki!
Ensimmäistä kertaa takaaleikkaus kepeilläkin onnistui virheettömästi! Tosi hyvä maku jäi treeneistä. Koiralla oli kiva vauhti! Treenien jälkeen käytiin treenaamassa vielä tokohyppyä. Tein ensin n. 5 toistoa este kiinni aidassa, ja lopuksi yhden ilman aitaa. Maisa hyppäsi pitkälle, eikä kaartanut sivuun, ilman aitaa, jes!

Ripa pääsi lopuksi tekemään kujakeppejä. Hyvin se osasi, vaikkei kuulema keskiviikon treeneissä ollut onnistunut yhtään. Sain itekki ohjata Ripaa. Tein pientä radanpätkää, ja kyllähän se kulki, ja vauhdilla! Vire oli jäppisellä katossa :)

Perjantai illalla käytiin Ojangossa aksaamassa ja vähän tokoilemassa. Agi meni tosi hyvin kaikkien osalta. Ripa teki hyvin kujakeppejä, joista siirryttiin vinokeppeihin. Vinokeppejä tehtiin aluksi hihnan kanssa, mutta loppujen lopuksi ilman hihnaa meni paremmin.
Tellu meni vähän maata haistellen. Suurimmaksi osaksi keskittyi kuitenkin hyvin ja vauhti oli hyvä. Maisan kanssa tein pientä rataa, ja vähän haastavampia ohjauskuvioita. Nyt alan pikkuhiljaa uskoa, kuinka tarkkaan Maisa ohjausta seuraa, se meni superisti!
Lopuksi käytiin tekemässä vielä aussieille pienet paikkamakuu- ja tokohyppyharkat, jotka meni molempien osalta hyvin. Maisallakin alkaa edetä hyppy, vihdoin!

Näin meillä koirat odottaa vuoroaan kentän laidalla...
...lallatellen oopperaa
...toimien Tepan rytmittäjänä taustalla äänekkäästi haukkuen

...rauhallisesti maaten samalla häveten silmät päästä Ripan ja Tepan karkelointia

Taas ne kurkut vaan mielessä!
Rimppa pöydällä


Laji vaihtuu nyt tokoon. Sunnuntaina oli 'tokoepikset' Espoossa. Ripa oli ilmotettu nakki/lelu -luokkaan eli sama homma kun kesäkuussa :). Ripaa ilmottaessa katottiin että ALO-luokkaan oli ilmonut vaan yksi koirakko, joten kysyttiin josko Maisa voisi nyt ilmottua, kerta kun koira oli takakontissa ja nakit taskussa niin mikäs siinä.
Ripalla oli jokseenkin vähän huono vire. Paikkamakuussa viereinen koira syöksyi innokkaana Ripaa kohti, onneksi omistaja sai hihnasta kiinni. Ripa nousi ja meni varovasti äitiä kohti hakemaan turvaa.
Pisterivi oli seuraava:
Luoksepäästävyys 9,5
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 9,5
Maahanmeno 9,5
Luoksetulo 10
Seisominen 10
Hyppy 0 (Ripa ei oikeen tajunnut estettä. Se on treenannut vaan Ojangossa olevilla tokohypyillä.)
Kokonaisvaikutelma 9,5
Pisteitä tuli yht. 138/160 ja sijotus oli 2/6. Ei siis pisteiden puolesta ole tullut edistystä kesäkuusta, mutta siitä vaan ylöspäin :)


Tuli hiukka kiire mulla ennen Maisan vuoroa ja ilman virittelyä siis paikkamakuuseen. Paikkis kuitenkin onnistui hyvin. Pää nousi pari kertaa, mutta oli 95% :sti maassa. Mua ite jännitti ja olin vähän väsyneenä, jonka takia Maisakin huonossa vireessä. Maahanmeno meni nollille, jonkun onnettoman sähläyksen takia (M jäi istumaan).  
Pisterivi: 
Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen hihnassa: 8
Seuraaminen vapaana: 9
Maahanmeno: 0
Luoksetulo: 10
Seisominen: 10
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 9,5
Yht. pisteitä 171,5/200, sijotus 1/2
Hyppy meni hyvin, eikä M kaartanut oikeelle, se vaan laskeutu melkosen lähelle hyppyä.




Viikonloppuna tiedossa lauantaina PM-joukkueen tokokoeet ja sunnuntaina tokokokeet  Oulunkylässä. Nyt vaan lisää treeniä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti