Ripan treenijuttuja

maanantai 16. toukokuuta 2011

Pikapäivitystä

Lauantaina oli Ojangossa Tending kasvattajien pitämä tokokoulutuspäivä. Siellä me Maisan kanssa vietettiin koko päivä Pekka Korrin koulutuksessa. Hyviä vinkkejä saatiin mm. virittelyyn, valmistautumiseen, kehään tuloon, liikkeiden välillä siirtymiseen... Itse liikkeistä suoriteettiin Maisan kanssa pieni pätkä seuraamista. Käännöksiä jouduttiin hinkkaamaan, muuten seuruu oli hyvää. Hyppyä tehtiin namialustalla. Lopuksi vielä tehtiin liikkestä maahan, joka meni Maisan tapaan rauhallisen varmasti. Paikkamakuu otettiin treenin päätteeksi. Ei tarvinu huomauttaa, kun kaks kertaa pään nostosta, muuten oli hyvä :)

Sunnuntaina oli vuorossa hakua. Ripalle tehtiin tällä kertaa jo suoria lähetyksiä maalimiehille, koska edellisen kerran partiointi onnistu jo niin hyvin. Ripa löysi kaikki ongelmitta. Myötätuuleen se lähti hiukka epävarmasti, mutta vastatuuleen tosi itsevarmasti, eikä kysellyt apuja. Maisalle tehtiin kolme lähipistoa. Kaikki onnistu yllättävän hyvin eikä turhia hötkyilyjä maalimiehen ohi tullut. Verkon altakin löysi hyvin :). Tellu pitää yhä sairaslomaa. Huomenna on menossa lääkäriin.

Tänään Maisa pääsi mun mukaan Korson Megaeläimeen töihin. Aamupäivällä siivosin jyrsijät. Maisa ei ollutkaan kiinnostunut itse elukoista vaan utelias tarkkailemaan, mitä mä teen. Se sai myös kuuniatehtävän toimia jyrsijöiden ruokien koemaistajana, tän homman se valitsi ihan omatoimisesti. Maisan tapaan kaikki asiakkaat olivat tervetulleita, ja lasten jalkoihin oli kellahdettava rapsuteltavaksi :) Hienosti se osasi toimia apulaisena!

Eilen alotettiin koirilla matokuuri. Ajattelin että Tellu ois syöny lääkkeet herkkuina, mutta toisin kävi; sille sai survoa lääkkeet nakin sisään, kun taas aussiet kopittelivat kilpaa, kumpi saa syödä enmmän lääkkeitä.. Taitaa noi aussiet olla vaan lääkkeiden tarpeessa, ja tietävät sen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti