Vuosi vaihtui pelokkaissa merkeissä, ainakin Maisan osalta. Täytyy seuraavaksi uudeksivuodeksi miettiä jotakin rauhottavia sille. Se on täysin mahdoton, onneksi oli nukahtanut lopulta väsymykseen. Muutamana seuraavana päivänä Maisaa sai monesti kutsua ulko-ovelle uloslähdettäessä. Ulkona se kulki epävarmasti korvat luimussa ja jo pienikin kovempi, vaikkakin ihan normaali, ääni sai sen säpsähtämään ja muuttamaan kävelyvauhtia astetta nopeemmaksi. Nyt Maisa kuitenkin on toipunut rankasta kokemuksesta ja nuokkuu taas eteisessä, kun huomaa, että puetaan ulkovaatteita päälle.
Joululoman jälkeen keskiviikkona oli paluu asutolan arkeen. Maisan jätin muutamaksi päiväksi kotiin äitin treenikaveriksi. Ripa ei ollut vielä täysin parantunut eturauhasvaivastaan ja Maiski pääsi tuuraamaan sitä agitreeneihin. Ripa oli ollut kovin pettynyt, koska omasta mielestään oli täysin treenikunnossa, kun näki että treenireppua pakataan.
Keskiviikkona oli Ripan pissatarkki ja näyte todettiin puhtaaksi! Nyt on koira taas täydellä teholla mukana treenaamassa.
Tellu pääsi mukaan asuntolaan täksi viikoksi. Oli tarkotus saada likaista karvakasaa vähän pestyä ja trimmailtua, mutta eihän me ehditty. Homma jäi siis viikonlopuksi ja eilen tein töitä Tellun turkin parissa 4,5 tuntia. Trimmeri teki oharit, joten jouduin tyytymään saksiin, lopputuloksen saattaa jo arvata.
Tellu oli täysin oma itsensä asuntolassa. Oltiin muutettu väliaikasesti toiseen asuntolaan ja Tellu kävi merkkailemassa vähän paikkoja, loppuviikosta jouduin mattopyykille. Tepa ei ollut suinkaan ainoa joka aiheutti ylimääräisiä siivoustehtäviä. Maisa, itse piru, kiipeili tasoille ja pudotteli tavaroita, kaivoi roskista ja teki roskista pientä silppua. Tämä kaikki sillä aikaa kun olin suihkussa. Ja kun tulin paimen makasi sängyllä, juurikin samassa kohdassa mihin se oli jäänyt ennenkun lähdin suihkuun. Nyt se oli korvat luimussa, katseli kulmiensa alta ja maiskutteli suullaan. Kiero koira.
Tellu vieraili oppitunneilla mukana, ja koska mulla oli namejakin sille, se temputteli mun vieressä. Katsoin spanielia kun se esitteli temppujansa, vuoron perään meni maahan, kieri, löi tassulla lattiaan ja lipoi kielellänsä. Se ärsytti äänellänsä muita asuntolassa olevia ja varsin pätevän näköseisenä häntä pystyssä muristen kulki käytävällä.
Yhtenä päivänä Tellun maatessa kaverini sylissä se vinkasi oikeen kunnolla. Hetken kuluttua se yritti ravistaa päätänsä muttei pystynyt. Päähän sattui. Tutkin molempia korvia, niissä ei näkynyt mitään. Yhtäkkiä koira kutenkin taas vingahti ja singahti äkisti pois, kun koskin oikeelle puolelle päätä. Myöhemmin sama toistui. Tellu yritti ravistella taas päätänsä, mutta ravistus jäi vain pieneen pään heilauttamiseen puolelta toiselle. Voiko korvan sisällä olla joku tulehdus tmv. vaikka korva on ommeltu umpeen!? Silloin, kun Tellun korvat poistettiin, lääkäri sanoi, ettei se olisi mahdollista, mutta mistä sitten tommonen kipureatkio voisi johtua. Tellu on kiikutettava taas lääkäriin.
On masentavaa ja stressaavaa nähdä taas Tellun kipuilevan. Sitä alkaa väkisinkin miettiä, että kuinkakohan monta kivutonta päivää sillä on ollut elämänsä aikana ja kuinka yhdelle koiralle voi kasaantua noin monta terveydellistä ongelmaa. Jatkuuko tämä sairauksien kierre loputtomiin ja milloin on aika antaa periksi. Liian vaikeita kysymyksiä, joihin ei vaan kykene miettimään vastauksia.
Menin iltalenkille Tellun kanssa kahdestaan. Se sai olla vapaana. Välillä se juoksi minut kiinni ja pomppi iloisesti vierelläni pyytäen namia. Sitten se jäi taas taakseni, haisteli toisten koirien hajut tarkasti ja nosti jalkaansa omasta mielestään ainakin taivaaseen asti. Autotien vieressä se oli pakko ottaa hihnaan, koska kun auto ajoi ohi se syöskyi kohti autoa, murisi ja haukkui, ja ryntäsi auton perään. Luuli varmaan vetävänsä minut nurin. Tellu käveli muristen, ehkä meidän edellä oli vähän aikaa sitten mennyt toinen koira. Välillä Tellu hyppi holtittomasti, takajalat kävivät ihan eri tahtia kun muu vartalo. Kotipihaan tullessa päästin Tellun vapaaksi. Se meni haistelemaan terassin edustaa, kohtaa johon kaadetaan aina treenitaskuissa olevat namien muruset. Sen kohdan Tellu käy aina tarkistamassa. Huusin Tellun nimeä, vaikka olin sen vieressä, ei se muuten olisi kuullut. Se nosti päänsä lumipenkasta. Naama oli lumessa, musta kirsu ja kaksi mustaa nappisilmää kurkistivat lumihiutaleiden alta. Päästin Tellun sisälle, Ripa oli ovella vastassa, niinkuin se aina on - ärsyttämässä vaan Tellua. Tellu murisi Ripalle häntä pystyssä. Ripa innostui entisestään ja esti Tellua kulkemasta eteenpäin. Tellu haukahti ja murahti, niin se pääsi keittiöön. Sinne se menee aina lenkin jälkeen, katsomaan josko taas olisi ruoka-aika.
