Ripan treenijuttuja

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kisat Hyvinkäällä

Nyt on tän vuoden vikat startit startattu. Eipä me Maiskin kanssa tänä vuonna kolmosiin noustu, mutta eipä se haittaa. Onpahan ens vuodelle jotain saavutettavissa olevia tavotteita. Tän vuoden tavotteena oli nousta kakkosiin, tehtiinhän me se ainakin!
Tellun eka startti oli jo 9.00 aamulla ja Maisan eka 18.15. Pitkä päivä siis oli, onneksi asuntola on suht lähellä, niin päivä meni siis asuntolalla lorvaillen.
Tellulle tavotteena oli korkata kisakirja, joka on tosi iso tavote. Sen on vaan niin pirun hankala päästä aikoihin, ja eihän se eilenkään päässyt. Radoissa oli pari aika kimuranttia kohtaa, ottaen huomioon, että ne oli ykkösten ratoja. Tellu suoritti ne kuitenkin ihan hyvin hitaalla temmolla. Ekalla radalla puomilta tuli kielto, kun ohjaaja unohti koiran. Yliaikaa tuli PALJON, n. 20s. Tellu luuli keinua puomiksi ja säikähti sitä sitten niin pahasti, että toisella radalla käveli puomin, jossa meni runsaasti aikaa. 0-rata ja yliakaa n.10 s.



Kakkosten radat oli aika helppoja, mutta ihme on, ettei ekalta radalta tullu ainuttakaan 0-tulosta (ei edes yliaikanollaa) vaikka osanottajia oli n. 30. Meillä homma kaatui putken jälkeiselle pituudelle, ku mulla oli vastainen käsi vielä vähän ohjauksessa mukana, ja Maisa tulikin siihen pituuden sivusta. Toisella radalla Maisa teki oikein, ja meni väärään putkeen, sinnehän mä sen tyrkkäsin. Kuitenkin nyt tuntuu, että Maisalla on tosi hyvä asenne ja palo tehdä. Mäkin oon pääsemässä pikkuhiljaa kisajännityksestä eroon :) Vielä pitäs oppia kokoomaan ittensä virheen sattuessa. Huomaan aina lopettavani ohjauksen. Ja sit ne kontaktit, niille tarvitaan lisää vauhtia!


Perjantaina olin Ojangossa aksaamassa Ripan kanssa. Rimppaselta sujui hyvin takaaleikkaukset, vielä enempi sais jättää haahuilua pois, ja olla kuuliasempi. Kontaktit sillä on ihan superhyvät. Vinokeppejä suoristetaan kokoajan, mutta vielä R ei mene, jos yksikin keppi on ihan suora.


Ripanen kävi viime viikolla Katariina Kainulaisen toko-opeissa. Uusia vinkkejä palkkattomuuteen oli tullut. Toivottavasti niillä pääsee eteenpäin. Ripalla on nyt ALO-liikkeet hallussa, mutta tuo palkkattomuus ja kisamainen suoritus on vielä treenauksen alla.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kuvapäivitystä

Tänään oltiin Essin + koirien kanssa tokoilemassa. Maisan kanssa tein pari toistoa ruutua, jotka onnistui ihan hyvin. Kosketusalusta veti koiraa ruutuun, muttei Maisa kuitenkaan mennyt alustalle. Ruudussa kuitenkin :) Pitäis paljon harjotella nopeita maahanmenoja, jälleen. Maisalla on aina ollu tapana mennä maahan hitaasti, ja laiskasti istumisen kautta. Ruudussakin se otti pari askelta eteenpäin ja meni sitte vasta maahan. Seisomaan jäävässä M ennakoi pahasti perusasentoa. Vähän otettiin myös seuruuta yms. Kuitenkin pääasiassa temppuiltiin :)

Mutta, nyt syy, miksi päivitin; kuvia !!! :

                 
Ruututreeniä
merkillä

ja sitten vähän seuraamista..

..ja vielä

hidas maahanmeno, peppu edellä


Maisa tähtää jalkojen ali ilmeellä

hyppy jalan yli, reilulla ilmavaralla

ja lopuksi heipat treenikentälle :)


Kuvat (c) Essi

maanantai 21. marraskuuta 2011

Niin lähellä mutta silti niin kaukana

.. nimittäin LUVA-0 lauantaina agikisoissa! Molemmat radat oli suht yksinkertasia. Mutta silti, en tiedä mitä tapahtu ekalla radalla, mutta unohin yhtäkkiä radan ja kun koira tuli putkesta, huomasin olevani ohjaamassa sitä väärälle hypylle, ja sitte levis koko pakka. Kaiken kruunasi puomi, jonka Maisa päätti tulla komeasti läpijuoksulla. Toisella radalla kaikki meni jo paremmin lukuun ottamatta pieniä ohjausvirheitä, tosi hidasta keinua ja aan alastulon konatktia (oon kovaa vauhtia pilaamassa Maisan kisakontaktin aalla, koska en vaadi loppuun asti, vaan ajattelen aina ettei me päästä aikoihin kun se kontakti on muutenkin niin hidas). Kaikki kuitenkin kaatui tokavikaan esteeseen, muuriin, josta palikat alas. Eihän se mitään, sen verran hyvä fiilis jäi molemmista radoista. Olihan Maisa ihan täysillä mukana :) Ens viikonloppuna kokeilemaan uudemman kerran!

Tässä videot:

Vaikka edellisestä päivityksestä onkin jo hiukka aikaa, eipä tässä mitään ihmeellistä oo pässy sattumaan.
Ei sitten silloin käytykkään kokeilemassa nakkilelu luokkaa Fasu flätin kanssa. Ehkäpä se ei ollut vielä ihan valmis :)
Ollaan käyty jonkin verran tokoilemassa Essin ja Goun kanssa. Agilityyn ei olla päästy ja nyt loppu ulkokauden treenitkin. Seuraavaks sit vaan odottelemaan et Ojankoon valmistuu halli :)
Hakulemassakaan ei olla pitkiin aikoihin käyty. No ehkä tästä vielä ryhdistäydytään :)


Maisa onkin ollut vähän jo ehkäpä tekemisen puutteessa. Se on mm. dyykkaillut paljon roskiksia yksinollessaan, mutta on kuitenkin maailman alistuvin ja nöyrin koira kun tuun takas huoneeseen. Lisäks se on hakenu oma-alotteisesti kaapista leluja ja hihnoja ja kannellut niitä mulle.
No, ehkä se tekee joskus ihan hyvää heittää aivot narikkaan ja olla treenaamatta sen kummemmin :)


Tellu sai pari viikkoa sitten uuden sporttisemman ulkoasun :) :

Kuvat vähän väärässä järjestyksessä :P

Tää sporttileidikin pääsee viikonloppuna taas pitkästä aikaa kisoihin menemään pari rataa, toivottavasti juosten ;)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Suunniteltuja treenejä

Hmm, suunnittelinkohan mä jossain vaiheessa (siis aika kauan sitten), että alan suunnitella treenejä oikeen urakalla. Pääsin siihen asti, että hankin treenivihon, mutta se sitten jäi jostain kumman syystä tyhjäksi. Nyt kuitenkin löysin sen jostain laatikon pohjalta ja tein viime viikolle treenisuunnitelman ja pysyin siinä. Myös tälle viikolle on jo oma suunnitelma. Jospa sitä nyt jaksais suunnitella paremmin treenit, niin ehkä edistyminenkin olis mahdollista.
 
Luoksetulo ilmeellä!
Viime viikon tokotreenit menkin kaikki oikeen hyvin. Ruutua oon tehny tähän asti namialustalla ja välillä myös näyttöruudulla, ja se on onnistunut ihan hyvin. Musta vaan on jotenki tuntunu et Maisa ei edisty niin mitenkään, vaihdoinpa tekniikkaa ja laitoin kosketusalustan ruutuun. Se toimii, ja sillä jatketaan. 
Luoksetulon pysäytystä oon tehny tähän asti suullisella käskyllä + käsimerkillä ja satunnaisesti vaan suullisella, jolloin M on valunut reilusti (palkka on lentänyt aina taakse). Kokeilin yks päivä pelkkää käsimerkkiä, ja koira stoppas kun seinään. Ehkäpä vaihdan nyt käsimerkkiin. Maisa raukka ihan sekasin kun vaihan opetustekniikoita :( 
Metskua ei olla treenattu Maisan kanssa pitkiin aikoihin, ja nyt kun sitten tein pari kertaa, niin neitihän inhosi sitä . Laitoin siihen teippiä, jospa se siitä.

Aksaamassa käytiin perjantaina ja Maisa oli huikeen pätevänä. Tehtiin täyspitkää rataa, jossa oli pari kimuranttia kohtaa, joita sitten jouduttiin vääntämään, mutta menihän ne sitten lopulta, ainakin jotenkin. Ekaa kertaa pari rimaa oli 65cm ja niiden ylipääsemiseksi Maisa joutuikin enemmän ponnistelemaan, mutta yli liisi kuitenkin. Maisa menee niin usein medi esteillä tai sitten 50-55cm rimoilla. Ehkä joskus useemminkin vois laittaa osan rimoista 60-65cm:iin. Kontaktit oli nyt tooosi nopeet, mielellään Maisa olis tullut vaan läpijuoksulla.

Aina yhtä viisaan näkönen
Ripa kävi viime viikolla rokotuksissa. Lääkäri määräsi biotiinia, koska Ripalla ei ole kunnon pohjavillaa ja karva voisi muutenkin olla parempi. Maisa saa nyt myös biotiinikuurin.
Tellun pissausongelmat on pysyny hyvin aisoissa lääkkeillä.

Ilmosin itseni tän viikon sunnuntain möllitokoon nakkilelu -luokkaan, en kuitenkaan Maisan kans, vaan Fasu-flatin. Saas nähä mitä siitä tulee. No sen tietää ainakin, että hauskaa tulee olemaan :)