Ripan treenijuttuja

perjantai 30. syyskuuta 2011

Treeniä ja syyskuvia

Viime viikko meni lehmiä lypsäen ja hoitaen. Kerkesin siinä välissä vähän kaivata Maisaakin, joka jäi kotiin viikoks.
Maisa vietti viikon kulkien äitin mukana treeneissä, saihan se myös ite vähän treenailla. Aksaaminen sujui kuulema varsin hyvin :)
Perjataina sain Maisan takasin!

Viikonloppuna Tellu oli kisoissa kaverini ohjauksessa.
Hyvin oli Tele kulkenut vieraan ohjaajan kanssa. Agilityradata HYL ja hyppyradalta 0, harmi vaan, että yliaikaa tuli 1,28 s. Läheltä liippasi!!

Maisan kanssa kävin tällä viikolla pitkästä aikaa tokoilemassa. Kontakti on huonontunut huomattavasti, nyt kun ollaan käyty kokeissa, enkä ole päässyt huomauttelemaan kontaktin tiputuksista. Kokeilin ensimmäistä kerta myös luoksetulon pysäytyksiä. Oon tehnyt niitä vaan lähettämällä koiran kiertämään ensin jonkun tolpan ja sitten käskenyt pysähtymään. Hyvin se luoksetulomaisestikin toimi! Vauhtikin oli kohdillaan :)
Kaukokäskyt on edistynyt tosi paljon. Melkeinpä aina ruuan yhteydessä teen m-i vaihdon. Nyt onnistuu jo pidemmälläkin matkalla!


Keskiviikkona jo tultiin kotiin. Pääsin siis pitkästä aikaa katselemaan Rimppasen aksaamista. Hienosti Ripa teki hyppysarjaa, ja ajoitti askeleensa oikein. Vinokepit oli melkeinpä jo ihan suorassa, ja hetken jo kerkesin epäillä, ettei Ripa niistä suoriudu kunnes se hienosti ja nopeasti ne pujotteli. Lopuksi Ripa teki vielä kovin vauhdikasta vauhtirataa. 
Maisa oli kentän laidalla kykkimässä. Sen kanssa tein pieniä kiemurapätkiä. Ihmettelin kovin, miten hyvin tuo ennen nii huonosti kääntyvä koira kääntyi ihan nuolemalla esteitä. Vauhtia ei neidolta puuttunut. 
Tokokentälläkin pyörähdettiin tekemässä seuruuta ja jääviä + luoksetulo. Viereisillä kentillä treenaavat ei voineet olla kuulematta mun kehumisia. Maisa oli pro. Kontakti oli ihan huippu, vaikka aiemmin viikolla se rakoili pahasti. Tein kaikki jäävät. Istuminenkin sujui ihan ilman apuja. Luoksetulo oli vauhdikas, mutta törmäystä ei kuitenkaan tullut. 

Eilen oli mun ja Maisan osalta vikat ohjatut treenit nyt vähään aikaan. Lukio alkaa ja joudun olemaan Hyvinkäällä perjantaihin asti :(
Pitkästä aikaa tehtiin koko pitkää rataa, jossa oli mm. vaikee pers'jättö, pimee putkikulma, vaikeempi kulma kepeille ja takaakiertoja. Maisa kulki tosi hienosti, ainakin ne pätkät, jossa ohjasin kunnolla. Vielä, kun saisin ohjauksen jatkuvan sujuvaksi niin hyvä tulis. Pimee putkikulma ja muut vaikeet kohdat Maisa suoritti tosi hienosti. Pitkästä aikaa neiti karkasi aalle. Hmm, pientä perseilyä ilmassa...
Tepalla oli kova draivi päällä. Siltäkin kiemurat onnistui vaivattomasti.

Tänään olin ottamassa koirista vähän syyskuvia. Tein blogiin myös uuden syksyisemmän ulkoasun. Lisää irvistyksiä TÄÄLLÄ .






sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kisailua

Tässä ensin videot perjantain tokoepiksistä:






Lauantaina oltiin melkeinpä koko päivä Ojangossa katselemassa kolmosluokan kisoja. Koirat oli mukana, tietysti ;)
Kisojen jälkeen oli tarkotus mennä Ojangon lähellä asuvalle kaverille yöksi Maisan kanssa. Päästiinhän me perille, pienen mutkan kautta vaan. Oltiin kävelemässä Ojangon hiekkatietä, ja Maisa meni haistelemaan puskaa. Äkisti se kuitenkin pomppasi sieltä pois ja alkoi rimpuilla ja riekkua hihnassa. Kävin kurkkaamassa puskaan ja näin, kuinka kyy luikerteli pois. Tietysti tuli ekana mieleen, että se puri Maisaa, koska koira oli edelleen levoton ja alkoi myös täristä. Soitettiin agilityohjaajalle. Hetken päästä saimme autokyydin ja soittelimme päivystäville eläinlääkäreille. Lopulta päädyimme Aistiin. Autossa Maisa oli tavallisen rauhallinen - sano sitten normaalistikin flegmaattisesta koirasta, että onko se nyt normaalia flegmaattisempi... Limakalvot oli kutenkin normaalit eikä Maisa aristanut mitään paikkaa. Tarkkailtiin Maisaa vielä Aistin aulassa n. 45 min samalla kun odoteltiin äitin kyytiä. Onneksi selvittiin vaan säikähdyksellä!
Luulen, että auspaitytön vahva reaktio käärmeeseen johtui ehkäpä myrkyn hajusta. Maisa pelkää hullun lailla ampiaisiakin, kun sitä kerran pisti. Voi olla, että käärmeen myrkyn haju sai Maisan yrittämään pakoon.

Tänään sitten oli meidän vuoro päästä radalle. Ensin oli hyppäri. Rata näytti aluksi helpolta, mutta rataantutustumisessa sieltä löytyikin pari kimuranttia kohtaa. Ne kimurantit kohdat yhdistettynä mun väsyneeseen olotilaan ja jännitykseen tiesi hyllyä. Kielto tuli jo ekalta esteeltä, kun maisa päätti kiertää sen. Loppujen lopuksi Maisa teki omaa rataa ja mä omaani...
No, ei se haitannut yhtään, varsinkaan, kun meillä on jo yksi LUVA0 hyppäriltä. Tästä en edes viitsi vaivautua laittamaan videoo, sen verran oli sählinki rata.




Toiselle radalle lähdin vähän jopa aggressiivisesti, koska auspaineiti tuntuu kiihtyvän vaan, mitä kovempaa sille huutaa. Tiukkoja mutkia ei tältäkään radalta puuttunut. Jätin Maisan keinun kontaktille jossa meni runsaasti aikaa. Kuitenkin nollalla päästiin perille ja vielä ihanneajan alle. Tuloksena siis toinen LUVA0, aika n. -2 s, sija 2.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Viikonlopun alkua

Tässä ensin nyt Ripan paimennusvideo viime lauantailta:


Sitten Ripan nakkiluokan tokopisteet viime sunnuntailta:

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu (1/2min): 10
Seuraaminen: 9
Maahanmeno: 8
Luoksetulo: 6 (joutui antamaan muutaman käskyn ennenkun lähti)
Seisominen: 8
Estehyppy: 5 (ei tajunnut estettä, piti antaa paljon apuja)
Kok.vaikutus: 8

Eipä noista sen enempää.

Ripa alotti maanantaina tokoryhmässä tokoilut. Hienosti oli pojalla mennyt. Läksyksi tuli kontaktista palkkaa joka tilanteessa ja lelulla leikkiminen. :)

Viikolla en juurikaan tokoillut Maisan kanssa. Kerran käytiin tekemässä jotain pientä. Vähään aikaan en oo tehnyt koemaisena noutoa, koska palautusvauhti on ollut huono. Nyt kuitenkin kokeilin ja hienosti laukalla palautti. Perusasentokin oli suora :)
Kaukoissa ollaan junnattu aina samalla etäisyydellä. Maahan-istu vaihto menee vain n. metrin etäisyydeltä. Nyt kuitenkin kokeilin tehdä ruuan annon yhteydessä ja hienosti menee jo n.2,5 metristä.. hiljaa hyvä tulee :)




Torstaina sitten sadesäässä Ojankoon aksailemaan. Ajattelin jo hetken, ettei koira kulje mihinkään sateen takia. Jatkettiin takaaleikkausharjotuksilla ja takaakierroilla. Maisa yllättikin mut oikeen kunnolla. Sitä oli ihanan kevyt viedä, kun se kulki niin vauhdikkaasti :)

Toinen harjotus oli keppiharkka. Keppejen sisäänmenossa ansana oli putken suu, joka oli aivan tyrkyllä. Auspaineiti ei kuitenkaan onnistunut kertaakaan valitsemaan putkea, vaan tuli kiltisti mun ohajuksessa. Harjotuksessa oli myös aa, jonka kontaktista Maisa tuli läpi.. Palutin sen ja Maisa vapautukin mun liikkeestä. Treenin jälkeen menin vielä tekemään pari toistoa, eikä se enää onneksi vapautunut liikkeestä.

Tellullakin meni kivasti. Vauhtia oli enempi kun vähään aikaan on ollut. Toisessa harotuksessa Tepa sujahteli putkiin yhtenään. Kyllähän se sitten lopulta vähän suostui kepittelemäänkin :)

Ripan kanssa käytiin vielä tyttöjen treenien jälkeen tekemässä vinokeppejä, mä kun halusin saada todisteen siitä, mitä äiti kertoi mulle. Ripa oli nimittäin mennyt treeneissä keskiviikkona vinokepit jo melko suorilla kepeillä. Se on mennyt nyt lähinnä vaan maassa makaavilla tai ihan hieman pystyssä olevilla. Kyllähän kertoma piti paikkaansa. Ripa kepitteli loistavasti. Ihan huima edistys! 
Pitihän siitä videotakin ottaa:


Tänään sitten oltiin jälleen Ojangossa. Nyt tokoepisten merkeissä aussieiden kanssa. Ripa oli siis myös ilmottu, vaikkei mitään mölli- tai nakkiluokkia ollutkaan. Ripan kanssa mentiin vaan liikkurointia ja kisamaista treeniä tekemään helpotetulla tavalla. Luoksepäästävyyden jälkeen ne häipyivät äitin kanssa kehästä. Paikkis jäi siis välistä. Seuraamisen ne teki vaan taluttimetta. Kaikki liikkeet tehtiin kovalla kannustuksella motivaation ylläpitämiseksi. Ripa tekikin kaikki liikkeet häntä heiluen :) Liikkurista Ripa otti sen verran häiriötä, että jäävissä ja hypyssä se meni perusasentoon liikkurin 'käsky' sanalla.
Pisteet:
Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 0
Seuraaminen hihnassa: 0
Seuraaminen vapaana: 8,5
Maahanmeno: 6,5
Luoksetulo: 6,5
Seisominen: 5
Hyppy: 5
Kok.vaikutus: 8,5
Irtosi kuitenkin ALO3, 105 p.


Maisan kanssa kävi tyhmästi paikkamakuussa. Liikkuri sanoi vahingossa 'jättäkää koirat' ennen 'käsky' sanaa, mutta korjasi sen nopeasti. Mulla meni pasmat sekasin ja kun piti sanoa käsky niin mä sanoin Maisalle 'käsky'. Koira hetken ihmetteli, että mitä mahdan tarkottaa kunnes korjasin sen 'alas' -käskyllä. Itse makuu meni kivasti. Maisa oli rauhallinen (tapansa mukaan) . Pää oli tosi hyvin maassa, pari kertaa se taisi nousta. Yksilöliikkeissä oli kiva vire päällä.
Pisteet:
Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 8
Seuraaminen hihnassa: 9
Seuraaminen vapaana: 9½
Maahanmeno: 9½
Luoksetulo: 7 (nousi seisomaan ?!?!? Törmäsi vaikkei vauhti ollut kauhean kova..)
Seisominen: 9
Hyppy: 9½
Kok.vaikutus 9½
ALO1, 176,5 p sija 3/22 !

Videot tulee myöhemmin :)

Tokojen jälkeen käytiin vielä vähän aksailemassa. Maisalla oli kova vauhti päällä. Se sai juosta myös kaverin ohjauksessa ja hyvin meni. Puomin se teki kerran läpijuoksulla, mutta toistolla hyvin. 
Tellukin sai kokeilla kaverini ohjausta ja sehän meni tosi kovaa, ihme Tellu. Menee kenen kanssa vaan, kunhan on ruokaa palkkana :D


Nyt Tellu ilmotettiinkin ens viikonlopulle agilitykisoihin kahelle startille kyseisen kaverin ohjauksessa :)
Harmi vaan, en pääse katsomaan. Mulla on navettaviikko koulussa, joka tarkottaa, että Maisa on koko viikon kotona, ei kiva :(




maanantai 12. syyskuuta 2011

Paimenia ja paimennettavia

Perjantaina Essi ja Gou saapui meille junalla. Hetken jo ehdin pelätä, miten koirat ottaa pikkupyrriäisen vastaan. Tai Tellun reaktiota. Hyvin kuitenkin meni. Ripasta ja Gousta tuli heti parhaat kaverit eikä leikistä meinannu tulla loppua.




Illalla käytiin Ojangossa epiksissä. Tepa ei päässy mukaan, koska on vaikuttanut viime päivinä tosi vaisulta, eikä treenitkään oikeen oo ottanu onnistuakseen.
Maisalle kuitenki otettiin 2 starttia, toinen rata oli äitin ohjaama. Radalla oli kääntöä ja vääntöä, sekä vaikee keppikulma.
Mulla keskittyminen oli nollassa ja tietäähän sen sit mitä siitä tulee; ei yhtikäs mitään. Maisalla ei ollu vauhtia laisinkaaan eikä se hakenu esteitä. Varmaan sanomattakin selvää että HYL tuli. Toisella radalla ei vauhtia ollut sen vertaakaan mitä edellisellä radalla. Siltäkin HYL.

Lauantaiaamuna lähdettiin kohti Someroa ja lampaita. Maisakin pääs nyt pitkästä aikaa lampaille, ei tosin mun ohjauksessa vaan äitin. 
Maisan meno meni ihan överiksi, ei siitä saa paimenta, ei millään. Se ei vaan yksinkertasesti tajua mitä siellä pitäis tehdä. Joko se norkoili aidan luona ja pyrki sieltä pois tai sitten jos se suuntasi kiinnostuksensa lampaisiin, tapahtu se jahtausmuodossa. Suurimman osan ajasta se pomppi ja hyppi äitiä vasten, ihan niinkun viime kerralla. Tais olla Maisan viimenen kerta lampailla.




Ripa teki tasasen varmaa suoritusta hitaalla tempolla. Sitä täytyy pitää virkeenä tekemällä paljon käännöksiä ja kaaria, pelkkä suora kuljetus on pojan mielestä tylsää.




Rimppanen kävi eilen jälleen nakkitokossa Espoossa. Ite en ollut katsomassa, mutta kuulema Ripalla oli ollut kiinnostus vaan tyttökoirissa. Pisteitä oli tullut muistaakseni jotakuinkin 128/160.
Osa-alueet tulee luultavasti myöhmmin tänne.
Ripan paimennusvideo tulee myös kunhan saan ladattua sen 


Lisää kuvia viikonlopusta TÄÄLLÄ

                
Kaikki kuvat: russellox.kuvat.fi
                
                


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Mitä kuuluu Tellu ja Ripa

Telden ja Rimpan kuulumiset jää nyt ihan olemattomiksi, johtuen siitä, että ollaan Maiskin kanssa kotona vaan viikonloppusin ja muuten Hyvinkäällä.
Nyt kuitenkin aattelin et vois vähän päivitellä Tepan ja Ripan kuulumisia perustuen tietysti vaan äitiltä kuulemaani.

Ripa ja Tellu on päässeet tutustumaan ampumaradalle kovaan paukkeeseen. Tepahan ei mitenkään paukkuihin reagoi, kuuro kun on, mutta oli kuiteski mahdollisesti Ripaa rauhottamassa. Ripa ei ollut moksiskaan kovasta paukkeesta sulki vaan korvat ja käveli reippaasti eteenpäin.


Tellulla on iho- ja korvaongelmat nyt vähän parantunu, ainakin korvat. Ihossa on vielä rupia, jotka kutittaa ja ärsyttää. Aina silllä on jotain :( toivottavasti iho lähtee taas paranemaan.


Agissa Ripa on edistynyt huimasti ja saa joka kerta kouluttajalta kehuja. Keppejä Ripa tekee nyt sekä kujalla ja vinokepeillä. Asenne on pojalla muuttunut paljon, eikä se enää ole niin häiriöherkkä. Tiukat käännökset on vielä vähän vaikeita. Kontaktit on edistynyt paljon ja ne on tullut myös vauhdikkaammiksi. Pari lentokeinuakin on sattunu, mutta se ei jätkää ole haitannut.


Tepa kulkee agissa päivästä riippuen. Joskus menee koko homma leikiksi, joskus laahustamiseski, ja taas joskus ohjaaja ei meinaa pysyä perässä, kun spanieli pinkoo niin lujaa. Telluhan tekee just siltä miltä siitä tuntuu!


Tokossa Ripa alottaa ohjatut treenit lähiaikoina :) Sillä on liikkeet jo jokseenkin hallussa, ainakin on jonkin näkönen pohja. Seuraaminen on edistynyt paljon, vaikkei sitä voi kovin pitkää matkaa tehäkkään. Jäävät onnistuu loistavasti. Luoksetulo on muuten ok, mutta kutsusta lähteminen on vielä epävarmaa. Paikkis onnistuu vaihtelevasti, joskus se pää menee maahan.. Hyppyä Rimppa ei oo paljoo treenannut.

paikkamakuu 

Haussa Ripa käy yleensä ekalla pistolla ylikierroksilla, ainakin sillä on nenä kiinni ja pisto menee haahuiluksi. Loput pistot menee kuitenkin hyvin. Ilmasu on edistynyt huimasti.
Tellulla on metässä ihan superhauskaa. Viime treeneissä Tellu käyttäyty just tyypillisesti. Lähetettiin pistolle, mutta kun ei ukko haissut nenään, teki mummeli oman ratkasun ja kampes keskilinjan yli toiselle puolelle etsimään toista ukkoa, joka löytykin helpommalla. Huudot ei siinä kohtaa auttaneet.. No, pääasia et sillä on hauskaa ja milloinkas sillä ei ois jos on ruuasta kyse ?! :D

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Agikisat 3.9. Purinalla

Lauantai kului Purinalla 2 rataa juostessa. Ulkokentällä oli kaksi rataa ja toinen oli aika ahdas. Ensimmäinen rata vaikutti yksinkertaselta. Alussa oli vähän kiemuraa, mutta muuten rata oli aikas suora.
Lähtökarsinoissa  laitoin koiran makaamaan paikalle ja otin hihnan pois. Amppari tuli kuitenkin kiusaamaan Maisaa. Ötökkähullu neiti on joskus ottanut moisen pimpparin suuhun ja saanut piston, joten nyt se pelkää ampiaisia. Ja kuinka ollakkaan juuri kun edellinen koira oli loppusuoralla, Maisa viiletti äkkiä pois lähtökarsinoista ja sain houkutella sen takasin. Onneks sain sen lähtöalueelle. Alkupyöritys onnistui hyvin. Ite olin vähän myöhässä ja kaarrokset oli loivia. Puomi oli nopea, ja kepit M haki hienosti. Keppejen jälkeen tuli muka yksinkertanen kohta, jossa takaaleikkasin edessä olevalle hypylle, vaan liian myöhässä , joten koira ei kääntynyt  vaan ampui eteenpäin, jonka jälkeen meni hypyn uudestaan toiselta puolelta. Pöh, mikä tyhmä virhe.
Toista rataa en seurannut ennen kun oli rataantutustuminen, joten siellä meni sitten aikaa oikeen estejärjestyksen opetteluun. Tutustumisen jälkeen muutin ensimmäistä kertaa suunnitelmia kahdessakin kohtaa, ja kun menin lähtöpaikalle olin epävarma valinnoista. Valinnat oli ok, epävarmuus ei. Maisa kulki hitaasti. Se karkasi puomille kepeille menon sijaan ja putkeen.. no okei, sinne mä sen ohjasinki, vahingossa.
Keinu oli molemmilla radoilla hidas. Oliskohan torstaina sattuneella lentokeinulla jotain vaikutusta tähän !?

Tykkäsin taas Maisan asenteesta. Se on vaan  muuttunut talven ja kevään aikana niiiiin paljon!! :) Nyt sen kans on mahtava tehdä töitä :)

Sunnuntaina Maisu pääs pitkästä aikaa metsään ettii ukkoja. Viime kerralla (siis joskus ajat sitte) sovittiin et tehään seuraavalla kerralla mahollisesti koemainen treeni, riippuen paljon tulee porukkaa. Nyt ei kuitenkaan ollu ku kaks maalimiestä käytettävissä, joten tehtiin liikkuvilla maalimiehillä 4 pistoa. Kolme ois riittäny varsin hyvin. Neljännelle Maisa lähti laiskasti ja ukon luona teki mielummin sijaistoimintoja kun haukku. No, olihan siinä 1,5 tunnin lenkki alla.

Tämmöstä tänä viikonloppuna Maisan osalta.

(c) Essi

perjantai 2. syyskuuta 2011

Epistelyä

Viikon aikana ollaan käyty muutama kerta tokoilemassa. Maisa on tehnyt hyvällä vireellä töitä :)
Vaihtelun vuoksi oltiin taasen tekemässä torstaina jälkeä. Tein n. 70 askeleen jäljen. Maisa lähti jäljelle hyvin, muttei loppupeleissä yksinkertasesti vaan tajunnut jutun juonta. Kauheen usein Maisa kyseli ja pyysi apuja. Se ei tajunnut, että jälki jatkuu eteenpäin ja että pitäis mennä maavainulla, toisaalta eihän Maisa ole kauheesti maavainua käyttänyt - ilmavainu toimii paremmin :)

Eilen käytiin Tehis cupin ensimmäisissä osakilpailuissa epistelemässä. Tellulle otettiin yksi startti ja Maisalle kaks.
Rata oli kiva, pari hankalaa kohtaa, mutta muuten helppo.
Tepalla oli kunnon vauhti päällä kun sen kanssa treenas, mut jännitys hiljensi vauhdin radalla ihan nollille. Tuloksena HYL.
Maisan eka rata oli ihan mielettömän hieno. Asenne oli auspaineidillä kohdallaan lentokeinuineen kaikkineen. Tokavikalla hypyllä mokasin, enkä saanut käännettyä Maisaa (kulma oli ihan pirun jyrkkä), ja M meni väärältä puolelta.
Toisella startilla sama meno jatkui. Nyt mä mokailin enemmän. Ensin Maisa meni yhestä hypystä ohi, ja päätin vaan jatkaa eteenpäin. Turhaa sitä vauhtia nyt hidastamaan jollain hinkkaamisella. Loppuradasta virheitä tuli vähän enemmänkin, ei haittaa. Loppuun tein erilaisen ohjauskuvion, mitä ekalla radalla, muttei hyppy keppejen jälkeen onnistunut vieläkään. Pitää rakentaa se kohta, kun menee seuraavan kerran Ojankoon. Maisa oli ihan huippu hyvä :) Hyvillä mielin kohti lauantain kisoja...



Peruin meijän varapaikan 10.9 olevaan tokokeeseen. Mennään Somerolle paimentamaan silloin. Maisa todennäkösesti menee äitin ohjauksessa.