Tänään juostiin Hyvinkäällä kolme rataa. Agilityradat oli kivoja suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, hyppyrata hieman kimurantimpi.
Ekalta radalta 0-tulos, -14,86, sija 2. Ois voinut mennä kovempaakin, mutta alustan liukkauden tietäen pyöristin käännöksiä. Kepeillä Joku liukasteli.
Toiselta radalta rima ennen keppejä, kun käskytin keppejä riman päällä ja sen jälkeen pasmat sekasin koiralla ja ryysäs tokaan keppiväliin.
Kolmas rata meni rallatteluksi. Ensimmäistä kertaa tuo koira lähti lapasesta, toivottavasti ei jää tavaksi. Meillä oli sairaan kivaa kahdella ekalla radalla, Jokulla oli kivaa myös sillä viimeisellä :D
Lähdöt onnistui vaihtelevasti, niitä pitäs treenata. Enkä mä vieläkään luota Jokuun radalla. Ehkä se luottamus tulee aikanaan ja liikkumisesta tulee sujuvampaa.
Muuten ollaan treenattu, tuuttuun tapaan paljon. Kumpaakin lajia aikalailla tasapuolisesti. Maanantain ohjatuissa tokotreeneissä tehtiin kokeenomaisesti liikkeestä seisominen, luoksetulo ja nouto. Oli ihan kiva tsekata missä mennään mutta vähemmän kiva todeta ettei vielä missään. Joku osaa sen, mitä ollaan treenattu. Nouto on mennyt hurjasti eteenpäin ja onnistuikin liikkeistä parhaiten. Liikkeessä seisomisessa liikkui paljon, kun kävelin en taakse. Häiriötreeniä ollaan tehty jonkin verran ja siinä ei ole ongelmaa, ongelma tulee esiin kokeenomaisessa tilanteessa. Ennakoi myös pahasti perusasentoa lopussa. Luoksetulossa ei ollut stoppia tai oli se sitten metrin päässä musta. Ei hyvä. Siinä myös ennakoi sivulletuloa edestä.
Lopuksi tehtiin paikkamakuu. Jäin näkyville. Liikuskeli levottomana paljon.
Treeneistä kotiin epätoivon vallassa. Ajatuksia kootessa mietin, että treenaan nyt kaksi viikkoa näitä kolmea liikettä (ja paikkista) tehotreeninä ja kahden viikon jälkeen uusi kokeenomainen treeni ja tsekkaus, ollanko edetty. Treenattu ollaan nyt melkeinpä päivittäin näitä vaihtelevilla treenitaktiikoilla. Paikkamakuuta ollaan tehty ylipitkinä kahteen otteeseen. Täytyy vaan opettaa Jokulle, ettei paikkamakuussa tapahdu mitään, koska nyt kokoajan odottaa, että siinä jotain tapahtuisi (komentaa mua ja tarjoaa mm. peruuttamista) ja on levoton (piipailee, menee lonkalleen ja liikuttelee etutassuja). Oon kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että se on pääsemässä pikkuhiljaa yli ylikiihkosta mielentilasta, kun viereisellä kentällä tehdään agilityä.
Agilityä treenattiin ainakin torstai-iltana myöhään. Hallilta lähdin hiukan ennen kahtatoista. Hullut harrastaa yöllä, hullummat palaavat vielä seuraavana aamupäivänä takaisin hallille. Viisaammat ehkä ois yöpyneet hallissa, minä en. Tehtiin vaikeahkoa ratapätkää. Ai että se on mukavaa treenatessa, kun uskaltaa enemmän luottaa, kisaradalla varmistelen paljon enemmän. Lähdöissäkin pysyy treeneissä paremmin, kun luotan siihen.
Maisan kanssa ollaan treenailtu tokoa tosi paljon (Maisan treenimäärään nähden), koska kokeet ovat tulossa ja me nyt ihan oikeesti yritetään tsempata. En tiedä, viekö ne treenit eteenpäin ja kuinka paljon, mutta tuleepa ainakin itelle hyvä mieli, että on edes yritetty. Toiset treenit menee paremmalla viretilalla, kun toiset. Mihinkään treeniin ei voi lähteä tarkan suunnitelman kanssa, kun ei Maisasta koskaan kuitenkaan tiedä, mitä se juuri sillä treenikerralla keksii. Treenataan sitten sitä, mikä ei sillä kerralla onnistu. Yhdessä treenissä treenattiin merkkiä, kun juoksi kentältä ulos hakemaan tokoboxista mulle ohjatun noudon kapulan, toisessa treenissä tehtiin ruutua, kun karkasi ruudusta kokoajan toisessa suunnassa olevalle merkille, kolmannessa treenissä tehtiin seuraamista, kun laahusti kentän toisella puolella mun reippaillessa jo toisella, neljännessä treenissä tehtiin metallinoutoa, kun ei löytänyt kapulaa jne.. mitähän seuraavissa treeneissä..
Kävin hoidattamassa Maisan ja itseni osteopaatilla. Nyt aukesi Maisan jumit jo suurimmaksi osaksi tällä yhdellä hoitokerralla. Katsotaan, jos saataisiin kuukauden päähän seuraava aika.
Viikonloppuna kisattiin Jokun kanssa kolme rataa Kirkkonummella. Tuloksilla ei juhlittu. Kolme hyllyä. Ei osaa vieläkään odottaa lähdössä eikä irrota. Kahdella radalla keppivirheet ja muutamia rimoja myös lenteli. Kaikki taisi kuitenkin olla mun virheitä. Rimat tulee helposti alas, kun vedättää.
Ja taas tiedetään, mitä treenataan. Mutta oli meillä hauskaa :)
Ripa kisasi hienosti puhtaan radan ja siirtyi kakkosluokkaan!!
Itse kävin torstaina hakemassa kuuden päivän sairasloman viruksen aiheuttaman kuumeen parantamiseen. Lääkärin mielestä mun olisi pitänyt maata pakkolevossa viisi päivää, en maannut kuin 2,5 ja sitten juostiinkin jo tuolla kisoissa ja eilen oltiin tokotreenaamassa. Ihan vähän ollaan lenkkeilty. Eli melkein pakkolepo (?).
Jokun veli, Nasu tuli meille hoitoon keskiviikkoiltana ja lähti sunnuntaiaamuna. Äitin hoidettavaksihan tuo koiralauma jäi mun maatessa kuumeessa sängynpohjalla. Onneksi Nasu osasi hyvin rauhottua, kun paikka oli tullut tutuksi ja meidän lauma sen hyväksynyt (Jokulla tais kestää pisimpään).
Lauma hyviä hoitajia paikalla
Veli ja sen veli
Muutama viikko sitten käytiin Riitta Korrin opissa tekemässä noutoa ja kaukoja.
Noudossa ei ole varma, pitääkö kapula palauttaa eteen vai sivulle. Tämä voi olla yksi syy palautuksen hitauteen. Olen vahvistanut liikaa vauhtia ja suorapalkannut, enkä ottanut eteen. Nyt työn alla palautukset ja nimenomaan eteentulo, ei välitetä nyt vauhdista, kunhan palauttaa epäröimättä eteen. Näitä ollaan treenattu jonkin verran sisällä ja palautukset alkaa olemaan jo varmempia. Matkaa pitäisi kasvattaa ja liittää pikkuhiljaa kapulan haku mukaan palautukseen. Noston kanssa palauttaa hyvin.
Sitten se metallikapula, joka on maailman kamalin asia. Ottaa tosi huonosti kapulan suuhun, pitää löysästi. Tätä treenataan pitoharjotuksilla, joita ei tosin voi tehdä kerralla montaa toistoa. Vaikein osa on liikkua kapula suussa. Kokeiltiin tehdä kapula suussa kiertämistä, joka olikin vaikea harjoitus. Kantamista vahvistettava samantapaisilla treeneillä. Ja sitten täytyy alkaa vaatimaan. Nyt takana kaksi keskustelua, molemmilla kerroilla olen voittanut, jes!
Kaukoissa täytyy harjoitella palkkaustapaa. Naksaus hypystä seisomaan vaihdossa ja nami lentää samanaikaisesti etutassun väliin, ettei hyppy tule liian eteen. Ja olipas tällainen palkkaussysteemi vaikea mulle...
Loppupäivä vietettiin Riian ja Donnyn kanssa Suomenlinnassa. Joku sai kokea julkisen liikenteen: bussin, junan ja lautan. Hienosti käveli myös Helsingin kaduilla. Roikkui hihnassa ja murisi mulle. Onneksi vaan osan matkasta. Rennosti makoili julkisissa :)
Tykinvahti
Pari viikkoa sitten oli meidän vikat ulkotreenit. Kouluttajat olivatkin keksineet kivan teeman treenikerralle. Mentiin helppoa ykkösluokan rataa, mutta toistemme koirilla. Joku taisi vähän sikailla vierailla ohjaajilla. Mutta hurjan hauskaa oli :)
Sittemmin ollaankin siirrytty lokakuun alusta halliin treenailemaan. Meillä alkoi tokokurssi, joka on maanantaisin. Nyt kahdet treenit takana. Ensimmäisellä kerralla tehtiin noutoa ja hyppyä. Joku on jäänyt noudon palautuksessa hiukan liian kauas, mutta nyt saatiin hyvä vinkki tähän. Se tulee väärällä tekniikalla istumaan eteen. Istuu ja vetää etutassut taaksepäin. Nyt jätin koiran maahan kapula suussa ja menin ihan sen lähelle seisomaan. Siitä kutsuin eteen, joilloin sen etutassut pysyivät paikoillaan ja se joutui hinaamaan takamustaan eteenpäin. Näin se tuli hyvin lähelle. Tätä jumppaa ollaan nyt tehty.
Hypyssä vähän epävarma istumisen kanssa. Miettii hetken ja reagoi sitten. Ehkä ihan hyvä, että miettii enenkuin tekee omia ratkaisuja. Muutaman kerran jälkeen kuitenkin istui jo suht nopeasti ja varmasti.
Lopuksi paikallaolo. Makaa vaan liian levottomasti, nyt menee vielä aksaa viereisellä kentällä.
Eilen harjoteltiin treeneissä luoksetulon pysäytyksiä, joita ollaankin tehty tosi vähän suoralla, mutta paljon kierrolla. Pysähtyi suht hyvin suorallakin, ei liikutellut tassuja, mutta tarvitsee selvästi vielä vahvistusta. Tällä kertaa paikallaolossa lähti samantien jo jätössä hipsimään perään tylsistyneenä. Hmmh, kohta menee hermot.. eikun siis motivaatio vaan kasvaa treenata tätä lisää - niinhän se menee :)
Maisan kanssa piti tämä kuukausi treenata ahkerasti. Takana on yhdet treenit. Kyllä me tästä vielä ryhdistäydytään! Täytyy vaan nyt ottaa namit taskusta pois ja alkaa tekemään enemmän kokeenomaisempaa treeniä, ehkä :)
Koiratapaamisia, kivoja ihmisiä, pähkähullua meininkiä, kisailua, ajamista ja lammastelua. Niistä oli Seinäjoen reissu tehty, takana huippukiva viikonloppu.
Perjantaiaamusta vein Tellun hoitoon kaverille ja lähdettiin paimenien kanssa matkaamaan kohti Seinäjokea.
Ripa pääsi käymään lampailla neljän tunnin ajomatkan jälkeen. Toimi kivasti vieraassa paikassa, vierailla lampailla. Samalla treffattiin Ripan puolsisko (sama emä), Snadi.
Ripa lampailla
Illalla käytiin katsastamassa ja testaamassa vielä Hurtta-halli, jossa seuraavana päivänä oli kisat. Lämppälenkillä koimme seinäjokelaisen yllätyksen, kun pimeällä hiekkatiellä tuli vastaan mönkijä ja huskyvaljakko. Ja todella kovaa tulikin vastaan - ihan päälle asti, ja iso valjako olikin, varmasti ainakin viiden parin valjakko. Treenit sujuivat paremmin kuin lämppälenkki.
Lauantaina aamusta käytiin katselemassa Outin ja Pähkän kolmosluokan hyppäriä. Samalla tavattiin Ripan poika Roima :)
Ripa ja Roima
Pähkä
Iltapäiväksi takaisin hallille. Ykkösissä Ripa ja Joku sekä Outin Vänkä hyppärillä. Kivoja ratoja oli Reetta Mäkelä meille suunnitellut. Suoraviivaisia ykkösluokan ratoja, joista varsinkin hyppyrata oli ihanaa luukutusta.
Agiradalla selvittiin Jokun kanssa maaliin virheettömästi! Mieletön kisauran korkkaus: LUVA-0 (aika -16,98) ja luokkavoitto! SuperJoku :)
Se pitäisi kai vielä opettaa kunnolla irtoomaan ja pysymään kunnolla lähdössä.. Kyselee vielä vähän liikaa, mutta onhan se toki niin kokematonkin.
Hyppärillä Joku oli jo alku radasta päässyt juoksufiilikseen, ettei kyennyt keskittymään pujotteluun. Ei osunut joka väliin loppu päästä. Yksi rima mun virheestä lensi myös. Mut meillä oli ihan sairaaaaan hauskaa :)
Sunnuntaina startattiin auton nokka kohti Vöyriä. Siellä oli WOFF:n kentällä Tiina Heinon tuomaroima tokokoe.
Mulla ei Maisan suhteen ollut minkäännäköisiä odotuksia. Näin silmissäni kokoajan meidän viime kokeen ja tiesin tästä tulevan samanlainen, eihän me olla viimeisen kokeen jälkeen treenattu kun kerran/kaksi ja nekin treenit on menneet Maisan herättelyyn koomasta.
Koe oli juuri sitä, mitä ajattelinkin. Liikejärjestys oli sekotettu ja yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa.
Paikkaistuminen: 9
Oli kerran siirtänyt etutassuaan eteenpäin. Uskon, että selkäjumit eivät salli nyt pitkäaikaista paikallaanistumista.
Paikkamakuu: 8
Kaksoiskäsky perusasentoon. Mutta hei, oltiin toisina rivissä, eikä mennyt ekan käskystä maahan.
Ruutu: 0
Laiskalla ravilla merkille. 'ruutu' käskystä haisteli maata ja otti muutaman askeleen kohti ruutua, pysäytin ja lähetin uudelleen ruutuun. Muutama raviaskel kohti ruutua, kunnes lamppu syttyi. Laukalla ruutuun ja loppuosa hyvä.
Zeta: 0
Seisomisessa kääntyi mun mukana, kun kiersin taakse. Taas seisoi myös istumisen. Seuraaminen sunnuntaikävelyä.
Seuraaminen: 5
Ennen seuraamista sanoin hymyillen Maisalle, että nyt tulee sun lemppariliike. Ei se mitään kuullut, eihän se edes ottanut kontaktia. Ei istunut ehkä yhtään perusasentoa. Seurasi toista metriä perässä. Metsästi kärpäsiä. Lisäkäskyjä. Lopulta päätin unohtaa koiran, niinhän sekin oli unohtanut mut. Loppuliike menikin ehkä jo suurimmaksi osaksi vierekkäin kuin perätysten kulkien. Istui jopa viimeisen perusasennon. Huikeeta, tai sitten ei. Joka tapauksessa kehuin tokotimanttini huipuksi.
Maisan perusasento
Viimeinen perusasento ja se istuu!
Luoksetulo: 0
Maisa oli JUOKSEMASSA TÄYSILLÄ läpi. Ilahtuneena katselin sen vauhtia. Stoppiin jopa valuva kaksoiskäsky. Maahanmeno laiskalle ominainen. Yritettiinköhän meitä tsempata kerta taputettiin, kun tultiin kehästä pois. No anyway, mua vaan hävetti, kun olin unohtanut toko-lahnat -pipon kotiin.
Toinen kehä täynnä noutoliikkeitä. Mua ei enää jännittänyt yhtään. Pikemminkin olin huvittunut. Miten mulla on tuollainen koira erkoisvoittajaluokassa TOTTELEVAISUUSkokeessa. Koira, joka ei tottele edes sivulletulo -käskyä.
Hyppynouto: 0
Kiersi esteen (?) takasin tullessaan. Olipa outoa.
Ohjattu nouto: 7
Oli juoksemassa keskikapulalle. Onneksi sain kovemmalla käskyllä pysähtymään merkille. Olin arponut huono-onnisena meidän vaikeemman puolen. Hyvin lähti hakemaan sitä vasenta keskikapulaa vilkasemmattakaan. Innoissaan toi sen mulle laukalla. Aikamoinen onnistuminen epäonnistumisten seassa.
Vau, se onnistui!
Tunnari: 0
Teki hyvin töitä, nosti oman, pudotti sen vaan palautuksessa muutaman kerran.
Kaukot: 0
Reagoi seiso-käskyyn (tonen vaihto) istumalla sekä viimeiseen maahanmeno käskyyn. Voi jessus.
Pisteet laskettavissa muutaman käden sormilla, kuten arvata saattaa. EVL 0, 79 pistettä.
Joskus tulee pohjanoteeraus. Tämä ei ollut pohja, nolla pistettä on pohja. Tämä oli kuitenkin Maisan tokouran heikoin näytös. Palaamme treenikentälle. Nyt ihan oikeesti. Jos ei koiran takia, niin edes mun. Hepottaisi ehkä kuitenkin kummasti jos edes jompi kumpi meistä tietäisi, mitä kehässä kuuluu tehdä. ;) Huumorilaji tuon koiran kanssa!
Ripa voivotteli toisen ykkösensä hienolla suorituksella ja voitti luokkansa!
Vöyristä matkasimme Kannukseen tapaamaan Dira-aussieta sekä Ripan lapsia, Siiriä ja Priimaa. Olipa hauskaa aussiemaista meininkiä :)
Ripa ja Dira
Ripa ja Priima
Isä ja tytär
Rättiväsyneinä kaaduttiin sunnuntai-iltana koko porukka sänkyyn. Paitsi tietysti Joku, joka oli sekaisin siitä kamalasta lasten lelujen määrästä, mitä lattioilla pyöri.
Eilen puolenpäivän aikaan kotiin päin. Käytiin Tampereen kautta, jossa tavattiin vielä kaksi Ripan tytärtä, Aura ja Java.
Kerkesin pyörähtää kotona ja sitten suuntasinkin Ojankoon epiksiin Ripan ja Jokun kanssa, jossa molemmille kaksi starttia.
Jokun ensimmäiseen rataan sisältyi lentokeino, muutama kaarros ja esteen ohitus ja mun myöhäisiä ohjauskuvioita.
Toinen yritys parempi. Mä en ollut niin paljoa myöhässä, keinukin oli karjumalla parempi. Maaliin yhdellä tippuneella rimalla, millä sijoitus kuitenkin toiseksi :)! Aika -17
Ripalla molemmat radat humputtelua, ensimmäinen enemmän, josta ampui putkista ulos täysillä ja suoritti kaikki esteet aina horisonttiin saakka. Tokalla kierroksella yritin enemmän pitää pakkaa kasassa, vaan en tarpeeksi. On sitä vaan niin vaikea ohjata.
Käytiin Jokun kanssa viime viikollakin harjottelemassa kisaamista epiksissä. Silloin samantapaista räpellystä. Paremmalta radalta rima mun myöhäsen ohjausliikkeen takia. Mutta hitsit, et tuon eläimen kanssa on hauskaa radalla!
Ostin elämäni ensimmäistä kertaa treenivihkon! Edelliset vihkot ovat olleet laatikon phjalta kaivettuja entisiä kouluvihkoja sisältäen siellä täällä matikan laskuja tai englannin sanoja. Olen jaksanut suunnitella treenit ehkä juuri ja juuri sen yhden kerran, yhtiin treeneihin. Ilman suunnitelmia ei treenit ole kuitenkaan tarpeeksi selkeitä ja suunnitelmallisesti eteneviä. Joskus huomaa unohtaneensa kokonaan treenata jotain liikkeen osa-aluetta tai kokonaista liikettä. Olen muutaman suunnitellun treenin jälkeen huomannut niiden helppouden. On kivaa ja motivoivaa mennä treeneihin itsevarmana tietäen, mitä menee tekemään.
Ja tämä treenivihko koskee siis Jokun tokotreenejä. Maisan vuoden treeni"vihkoksi" riittäisi paperiarkki, johon mahtuisi suunnittelemaan ne vuoden viidet treenit ;)
Maisan kanssa ollaan kyllä nyt treenailtu ohjattua tehotreeninä. En koskaan opettanut koko liikettä Maisalle, ajattelin sen vain olevan niin viisas ja päästämään mut todella helpolla. Noh, ongelmat alkoivat niiden ensimmäisten ohjatun treenien jälkeen, mitkä tein yksin. Kun liikkuri tuli mukaan treeneihin, ohjattu nouto oli hajalla. Viimeiset tehotreenit ennen koetta olivat vasta sitä ohjatun noudon alkeisopetusta. No, väliäkö sillä...
Eilen siis oltiin huipulla lahnaporukalla tokokokeessa. Kisaamassa oli yhteensä neljä lahnaa ja tunnelma koepaikalla kaikkine eväineen oli huikea :)
Eihän Maisa ole missään nimessä vielä EVL'ään valmis, puhumattakaan minusta. Maisa ei ollut koskaan tehnyt paikkaistumista kokeenomaisesti, eikä paikkamakuuta häirittynä, puhumattakaan eriaikaisista käskytyksistä. Seuraamiskaavio oli yhtä pitkä kuin nälkävuosi ja zetaakin ollaan tehty ehkä kerran kokeenomaisesti (en edes ollut varma, kuinka siinä pitää kulkea). Ruutua ollaan jonkin verran tehty EVL tyyliin, siitäkin taitaa olla jo vuosi. Lähdettiin siis hyvin epävarmoin mielin kehään.
Tuomarina Hannele Pörsti.
Paikkaistuminen meni yllättävän hyvin, kerran oli siirtänyt tassuaan, 10
Paikkamakuussa meni toisen käskystä puoliksi maahan ja kolmannen käskystä kokonaan, joten mun neljäntenä rivissä ei enää tarvinut kuluttaa ääntäni komentamiseen. Perusasentoon jouduin antaa kaksoiskäskyn. Kuitenkin liike oli 8 (Pörsti ei muistanut sitä kaksoiskäskyä).
Ennen yskilökehää Maisa oli ihan ok vireessä, mutta kehään mentäessä mulle iski epävarmuus ja jännitys, johon Maisa tietenkin reagoi. Seuraamiskaavio oli _todella_ tylsä! Töpöhäntä laahusti toista metriä perässä pää riippuen ja jäi välillä nauttimaan vienosta tuulenvireestä ja haistelemaan sykysistä ilmaa. Jouduin antamaan lisäkäskyjä (joita Pörsti ei ehkä kuullut). Käännökset oli ihan kamalia, itseasiassa koko seuraaminen muistutti sunnuntaikävelyä, saatiin kuitenkin 7.
Seuraamisen huippuhetki, hiphei, me ollaan vierekkäin, ei peräkkäin!
Zetassa samanlainen seuraaminen jatkui, enkä edes ollut varma kuuliko Maisa mun käskyjä. Seisomiseen ei reagoinut ekalla ja istumisen teki myös seisomisena. Kiersi myös yhden merkin väärältä puolelta, saatiin 7.
Luoksetulossa Maisa ei mielestään tarvinnut mua mihinkään, koska osaa liikkeen jo niin hyvin. Seisominen ok, maahanmenon teki itsenäisesti, ei kuitenkaan osannut niin hyvin että olisi mennyt merkin kohdalla.. Siitä sitten toisella kutsulla viereen seisomaan, josta sain sen ehkä viidennellä käskyllä sivulle, saatiin 6.
Vihoin sivulle
Ruudun kohdalla Maisaa ei enää kiinnostanut tehdä kehässä yhtään mitään ja oli ihan valmis lopettamaan koko lystin. ilme kertoi jo, että se ei tule reagoimaan käskyihin, saati löytämään ruutua. Ehkä kolmannella käskyllä sain Maisan liikkeelle, suunta ei ollut kyllä edes oikea. Siitä väännön ja miljoonan käskyn jälkeen se meni väärälle merkille, josta kutsuin luokse, 0. Olin aika pettynyt itseeni, siihen epävarmuuteen, jonka takia olin Maisalle kovin epäreilu.
Tokaan kehään tsemppasin vähän itseäni. Aloitettiin ohjatulla noudolla. Saatoin valita arpajaisissa sen helpomman puolen läpinäkyvien lappujen läpi. Maisa meni ihan ok merkille, sentään reagoi käskyyn. Mutta sitten: se juoksi hakemaan ihan _oikean_ kapulan! Ei edes vilkassut keskimmäistä. Toi sen innoissaan pureskellen ja nauraen mulle, tuli sivulle ja räkäisi kapulan maahan. Ei haitannut mua eikä varmaan Pörstiäkään, sillä saatiin 10!
Vauhti oli kyllä kympin arvoinen!
Seuraavana metsku. Maisa leikki hetken kapulalla, kunnes toi vinoon perusasentoon, saatiin 9. Tunnarissa lähti aluksi ruutuun, jouduin pysäyttämään ja lähettämään siitä kapuloille, jotka onneksi löysi. Teki hienosti töitä ja toi oman. Taas pureskellen ja hymyillen, iloisesti räkien kapulaa suustaan matkalla ja lopuksi mun eteen, saatiin 7.
Koira laittaa ohjaajan töihin, tottelevainen ohjaaja!
Kaukoissa ensimmäiseen seisomiseen kaksoiskäsky, seuraavaan seisomiseen neljä käskyä, saatiin 7.
Yhteensä raavittiin tällä meidän huippunäyttävällä suorituksella kasaan 218 p ja EVL3-tulos. :D
Muuta lahnalaiset tekivät hienot ykköstulokset. Nyt Ripallakin kisaoikeus EVL'ään.
Jokun kanssa ollaan väännetty enimmäkseen agilityä. Viime perjantaina oltiin Anne Saviojan radanlukutaito koulutuksessa, jossa tehtiin suht haastavaa rataa, Saatiin ainakin juosta itsemme ihan uuvuksiin, Joku joi treenin päätteeksi toista kupillista vettä ja mun jalat oli maitohapoilla. Mut oli se vaan niin hieno - Joku siis. Mun ohjauksessa oli monin paikoin parantamisen varaa, mutta eiköhän se yhteinen sävel ala pikkuhiljaa löytymään. Joku on alkanut irtoomaan paremmin ja hakee esteitä hyvin leijeröinnilläkin. Se on mennyt paljon myös eteenpäin haastavemmissa ohjauskuvioissa. Kepeille on tullut huimasti lisää varmuutta, jonka johdosta myös vauhti on kasvanut. Eilen onnistui jo kepeilläkin leijeröinti (puomi välissä). Mutta ne kontaktit.. koira, jonka en ole nähnyt niinkään käyttävän silmää, on alkanut kyyläilemään seuraavia esteitä alastuloilla ja hidastelee niissä. Pysäytyksen kohdasta on täysin varma, mutta jää tuijottelemaan eikä tule alas asti. Aa on vielä muutenkin hidas, koska siinä ei ole varmuutta. Keinulle ollaan tehty enimmäkseen vain vauhtitreeninä päähänjuoksuja ja silloin tällöin kokeiltu kokoanisena, toimii! Lähdöt ei ole vielä satavarmoja, saattaa edelleen nousta.
Tokossa tehotreeninä tällä hetkellä kaukot ja metallikapula, jota ällöää. Ollaan jouduttu taistelemaan tuon metallin kanssa ihan kunnolla, eikä se taitselu ole vielä ohi. Täytyy muistaa vaan VAATIA, ja pitää kriteereistä kiinni. Tätä taistelua en aio hävitä.
Jokun seuraamiseen olen erittäin tyytyväinen, mutta siihenhän me ollaankin panostettu ja kulutettu aikaa. Se on todella kannattanut!
Joku on lausuttu nyt virallisesti terveeksi, (A/A) (0/0)!!
Ollaan aloitettu A-esteen harjottelu - pysäytyskontaktilla. Joku on alkanut nyt hidastelemaan alastuloilla ja olen suunnilleen joka toisella toistolla kannustanut juoksemaan vaan täysiä läpi. Yleensä olen yhdistänyt tämän vauhtitreenin itsenäisen kontaktin treeniin ja jäänyt itse taakse ja heittänyt pallon Jokun ollessa alastulolla, jolloin se saa juosta suoraan palkalle. Näiden välissä ollaan tehty normaaleja pysäytyskontakteja, joiden vauhti on ollut aina todella hyvä vauhtitreenien seassa. Kepeillä päästiin onneksi eroon toisen keppivälin ongelmasta ja nyt hakee taas hyvin ekaan väliin. Eihän ne kepit vielä varmat ole, vaikeista kulmista epäonnistuu todennäköisemmin kuin onnistuu. Treeniä vaan lisää.
Ja nyt tuli se kauan pelätty ongelma. Itsehän en ole vahvistanut sitä lähdössä pysymistä. Ja nyt se nousee melkein joka kerta. Ei sentään ota varaslähtöä, mutta nousee. Joku on oppinut myös näissä tilanteissa kouluttamaan mua. Se on opettanut mua kävelemään rintamasuunta siihen päin (aina kun käännän selän se nousee, kun käännän rintamasuunnan sille, se istuu jälleen). Nyt täytyy alkaa oikeen tosissaan vahvistamaan sitä lähdössä pysymistä.
Meillä on isompikin ongelma... mulla on agitreeneissä mukana koira, joka ei ole mulla hanskassa. Turhaudun sen kiihkoiluun kentän laidalla. Se räkyttää tauotta, eikä kykene tekemään muuta, kuin tuijottelemaan kentälle. Yleensä käyn viereisellä pienellä kentällä lämmittelemässä ennen omaa vuoroa mm. siivekkeiden kierroilla. Mun on vaikea enää pitää Jokua siinä tilanteessa vapaana, koska pelkään sen karkaavan treenikentälle. Sinne se pyrkii. Toistaiseksi on kyennyt keskittymään hyvin lämppätreenissä niin kauan, kun sillä on kokoajan hommaa. Ehkä mua vaan pelottaa, milloin koko homma riistäytyy täysin käsistä. Tulevaa hallikautta (koirat eivät saa haukkua hallissa) odotan kauhulla. En mä Jokua pakkasilla autossakaan voi pitää. Tilanne on mulle haastava, koska en tiedä millaisilla keinoilla tuota kiihkoilua pitäisi lähteä karsimaan. Jotkut käyttää rauhottumisalustaa, jonka päällä koira opetetaan makaamaan rauhassa. En usko ikinä Jokun pystyvän makaamaan agikentänlaidalla rauhassa. Tuskastuttavaa.
Sitten tokopuolelle.. Jokun paikkamakuu on täysin hajalla. Myönnän, etten ole arjessa todellakaan mustavalkoinen. Nyt näen, kuinka se myös heijastuu kaikessa negatiivisudessaan harrastuskentille. Paikkamakuu on jossain vaiheessa mennyt niin huonoksi, että kun viime torstaina sitä treenattiin, Joku ei pystynyt makaan edes puolta minuuttia paikallaan rivissä. Nousi seisomaan ja näytti tosi tylsistyneeltä. Mulle tuli todella huono mieli, kun nuorten koirien tokoringin näyttökoe oli lauantaina. Perjantaina tein lenkin lomassa pieniä paikallaanolo harjoituksia. Istumisia ja makaamisia. Jestas, että ne olivat vaikeita Jokulle. Kaikki treenaaminen kohdistuu meillä vain harrastuskentille. Huomaan, ettei meillä ole välttämättä minkäänlaista arkikäyttäytymistä. Jos koira tottelee treenikentällä, ei se automaattisesti tarkoita, että se tottelisi arjessa. No, joka tapauksessa Joku vaati fyysisen kontaktin muistuttamiseksi paikallaanolosta. Vein sen aina pannasta takaisin makaamaan. Se alkoi toimimaankin paremmin!
Lauantaina ringin näyttökokeessa oli paikalla 10 pätevää nuorta koiraa ohjaajineen. HSKH oli hyvin edustettuna. Rinkiin otettiin mukaan 5-7 koirakkoa. Olimme Jokun kanssa 5. suoritusvuorossa ja näin ollen ekan paikkamakuuryhmän viimeinen koirakko. Olin häkeltynyt Jokun maatessa KOKO 2 MINUUTTIA paikallaan. En ottanut kylläkään täyttä matkaa. Muutaman kerran Joku haukotteli ja rauhotteli itseään ja vilkaisi ympärilleen. Palatessani takaisin, Joku ponkaisi pystyyn (varmaan luuli, että olen tulossa komentamaan). Sain sen kutienkin käskettyä heti takaisin maahan, josta nousi hyvin sivulle. Yksilöliikkeissä oli vaikeahko seuraamiskaavio sisältäen temmonvaihtelut, kaikki käännökset ja askelsiirtymät. Joku selviytyi uskomattoman hyvin pitkästä seuruusta pitäen koko ajan hyvän paikan ja kontaktin (paitsi yhdessä käännöksessä tiputti). Seuraamisen jälkeen suora luoksetulo, jossa ei mitään ongelmia. Sitten nouto, joko pitona tai kokeenomasena. Tein kokeenomasen helpotettuna minimisoidakseni huonon palautusvauhdin ja väljän eteentulon. Nouto toimi kivasti. Itse mokasin, kun otin kapulan vasempaan käteen, jolloin se jäi koiran tielle, kun tuli sivulle. Lopuksi vielä tehtiin omavalintaisena liikkeenä AVO kaukot lyhyeltä matkalta. Ensimmäinen kerta, kun kokeiltiin kokeenomasesti ja se toimi loistavasti! Kaikki vaihdot suoria ja nopeita! Joku oli kehässä todella kiihkeä ja alkoikin haukkumaan, kun palkkasin sosiaalisesti liikkeiden välissä. Ei se ennen ole haukkumaan ruvennut. Nyt täytyy alkaa kiinnittämään enemmän huomiota viretilan hallintaan.
Illalla saatiin jo tieto, että päästiin mukaan rinkiin! Huippua :)
Maisan kanssa ollaan tehty ohjatun treeniä, vähän myös muuta. Sehän ei esimerkiksi paikkamakuussa pysy sivulla/maassa, jos toinen käskyttä vieressä eli reagoi toisten käskyihin. Ohjattu sujuu vaihtelevasti, ei ikinä ekalla yrittämällä kokeenomasesti. Ehkä joskus, ehkä vielä kerran ennen koetta, ei olis onnistumisprosentti enää nollassa ;)
Epäonninen antisankari kävi luustokuvissa viime viikolla ja hyvältä näyttää! Mikä helpotus tämä olikaan hermoilijaomistajalle :)
Joku oli rauhotuksen jälkeen yllättävän pitkää "känninen". Aamulla se rauhoitettiin ja myöhään illalla alkoi vasta lievittämään.
Leirin jälkeen ollaan treenailtu jonkin verran. On mukavaa, että kuumina päivinä iltaisin, ilmojen viiletessä, mustanaama on energiapommi. On hienoa tulla kymmeneltä illalla väsyneenä iltavuorosta kotiin, kun vastassa on päälle pomppiva vieterijalka, eikun yötreenaamaan..
"Joko treenataan?"
Agissa Joku on kehitellyt toisen keppivälin kirouksen. Eilen yritin paikkailla palaamalla ihan vauvan kenkiin. 2x2 kepeillä kahdella setillä eikä suorassa linjassa. Toimi ihan hyvin. Enimmäkseen onnistui, mutta muutamia kertoja sujahteli myös sinne kakkosväliin.. treeniätreeniä.
A-estettä pitäisi myös alkaa ihan oikeasti tekemään. Nyt kun en voi enää syyksi sanoa: ei me vielä, kun ensin ne luustokuvat. Näen vain kammokuvia mielessäni aan harjalta alas pyörivästä mustasta. Enkä mä ole vieläkään päättänyt juoksukontaktin ja pysäytyskontaktin väliltä. Tarjoaa vahvasti 2on2offia, ehkä valitsen kuitenkin sen, ehtiihän ne juoksarit myöhemminkin rakentaa, kai :)
Keinua ollaan myös yritetty treenata nopeemmaksi. Päähänjuoksutreenit alkaa tuottaa tulosta!
Mä olen yrittänyt päästä eroon sisäänpäin kääntyvistä hartijoista, vaan helppoa se ei ole, kun on ohjannut niin jo 6 vuotta. Ehkä vielä joskus saan kiinni uusista opeista ja ohjaan kädet takana rintakehä auki :)
(c) Hinni Ruottu
(c) Hinni Ruottu
Maisan kanssa ollaan tehotreenattu ohjattua noutoa. Pikkuhiljaa alkaa se vasen puolikin löytyä. Sille, kun on ollut kamala ongelma kääntyä merkiltä vasemman kapulan suuntaan. Tykkään töpöhännän uudesta iloisesta asenteesta. Puolenvuoden hiljaiselo harrastusten parissa on antanut Maisalle enemmän vauhtia ja intoa :)
Leikkelin Maisalle pentuturkin :)
5 kiloa kevyemmän näkönen
Jokun kanssa tehotreenataan kaukoja päivittäin. Pienesti ne alkaa muistuttamaan sellaisilta, millaisilta haluan niiden näyttävän. Mutta se paikkamakuu, en jaksa treenata sitä, vaikka pitäisi - oikeesti.
Takana huikea viikonloppu Järvenpäässä, johon sisältyi ensisijaisesti paljon oppimista.
Perjantai-iltana kannettuamme tavarat mökkeihimme, kisailtiin hauskaa leirikisaa. Keskellä rataa olivat kottikärryt, jossa oli prinssinakkeja ja porkkanoita. Hyllyn sattuessa piti juosta kottikärrylle, antaa koiralle nakki ja itse syödä porkkana. Maaliin tullessa oli kulhollinen vaahtokarkkeja ja jokaisesta viidestä virhepisteestä piti syödä kaksi vaahtokarkkia. Aikansa katseltuaan muiden menoa, Joku oli kerännyt kierroksia oikeen urakalla eikä radalla pystynyt suorittamaan esteitä. En edes muista, kuinka monesti vierailimme kottikärryjen luona. Muistan vain sen, että suuni oli aina täynnä porkkanaa vielä edellisestä kerrasta uuden hyllyn satuttua. Joku ei tykännyt nakeista. Maaliin päästyämme (ehkä noin kahden minuutin päättömän juoksun ja syömisen jälkeen) olin hengästynyt ja vielä hengästyneempi kuultuani tuomioni: syö 10 vaahtokarkkia. Aika kului koko ajan ja vaahtokarkkeihin tukehtumisen riski oli suuri. Samalla mättäessäni karkkia naamaan katselin iloisesti hymyilevää koiraani, joka oli asettunut mukavasti lepäämään keskelle kenttää...
Yö saatiin nukuttua hyvin. Joku nukkui yöt häkissä, koska nuorena näppäränä miehenä on muutamia kertoja merkkaillut vieraisiin paikkoihin. Mökkikaverinamme oli vielä ihana malinoistyttö, enkä halunnut ottaa riskejä.
Joku ja mökkikaveri Nada
Lauantaiaamuna lähdmme rakentamaan Satu Hillin suunnittelemaa rataa, jota päästiin testailemaan aamupäivästä. Joku haukkui kentän laidalla häkissään koko treeniajan ja lopulta päädyin jättämään Jokun mökin edustalle häkkiin, siellä se rauhoittui eikä kiihkoillut. Olin todella tyytyväinen Satun koulutukseen. Paljon saatiin uusia oppeja ja kokeiltiin ohjauskuvioita, joita en ole Jokun kanssa kokeillut. Onnistumisen tunne oli mahtava lukuisten väärien, mutta opettavaisten toistojen jälkeen. Päällejuoksussa Joku on usein jättänyt hypyn hyppäämättä, kun on vaan tuijottanut mua silmiin. Oli huikeeta huomata, kuinka se reagoi, kun käänsin katseeni rimaan. Se hyppäsi yhtään epäröimättä, vaikka ohjaukseni ei muuttunutkaan. Joku on hyvä kääntyjä, niin erilainen kun Maisa. Jokulla ei tarvitse viljellä vastakäännöksiä, kun kääntyy peruskäännökselläkin postimerkin päällä. Vastakäännökset voi oikeasti jättää kaikista tiukimpiin kohtiin. Myöskään putkijarruja en ole käyttänyt Jokulla, koska ainakin toistaseksi se on kääntynyt putkilta tiukasti, kun olen kutsunut. Kepeillä oli tällä radalla haastava avokulma, joten vahvistettiin erikseen ykkösväliin tulemista. Joku häiriintyi pahasti palkkaamisesta, eikä palkan saatuaan voinut pujotella loppuun asti. Saatiin kuitenkin lopuksi hyvä toisto ilman palkkaa.
Iltapäivällä oli Pete Huotarin koulutus, jossa sainkin oikeen kunnon opetuksen hartijalinjasta. Hartijalinjateema jatkui aina seuraavaan päivään saakka. Ei sitä kerrasta eikä ehkä sadannestakaan vielä opi.. Oli mieletöntä huomata noin nopeasti reagoivasta koirasta, kuinka olkapäätä kääntämällä saa sen ohjattua erilailla. Peten radassa oli paljon ansakohtia, vääriä putkenpäitä houkuttelemassa koiraa. Näitä en ole Jokun kanssa ennen treenannut, nyt saatiin niihin oikeen tehotreeniä, ja kyllä se koira toimii, kun sen oikein ohjaa ;)
Illasta oltiin molemmat Jokun kanssa ihan puhki ja uni tuli samantien.
Viilennystauolla
Sunnuntaina ensimmäisenä suunnattiin Peten koulutukseen. Radalla harjoiteltiin mm. puomi-putki erottelua ja pituuden oikeaoppista suoritustapaa. Taas ainakin puolet toistoista meni huonosti johtuen mun kääntyneistä olkapäistä (kuinka se voikaan olla niin vaikeeta). Erottelutreenejä ei olla Jokun kanssa juurikaan tehty. Ensimmäisellä toistolla puomin (jonne oli tarkoitus mennä) juuressa oli pallo. Joku sujahti fiksuna ansaputkeen, kiipesi puomin alastulolle ja palkkasi itsensä pallolla :D. Toisella kerralla avustus tapahtui puomia näyttämällä ja palkkaamalla ylempää. Seuraavalla toistolla onnistui jo ilman apuja. Huikeen nopee oppimaan tuo koira on vaikkei aina uskois. Pituudelta rata jatkui 90 asteen kulmassa ja siellä muutamalla kerralla oli apupalkkaaja, kun Joku hyppäsi pituuden sivusta ulos. Palkkauksien jälkeen kaarrattelu jäikin päälle, mutta saatiin myös kääntymään hyvin pienellä rytmityksellä.
"Häh, minne mun pitäis mennä?!"
Iltapäivällä jatkettiin Satun opeissa. Jälleen oli todella mukavanoloinen rata. Alussa harjoiteltiin niistoja ja laskettiin hypystä rimaa alemmas. Riman noustessa normaalille korkeudelle Joku viisaana sujahti riman ali(!!!), mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Pienistä esterakennelmista huolimatta Joku mielellään olisi ängennyt ali, kunnes sain sen lopulta taas hyppäämään. Seuraavaksi harjoiteltiin pakkovalssia. Itselle jäi päälimmäisenä mieleen, että koira ei katoa putkesta mihinkään. Itse keskityn katsomaan koiraa ja ohjaamaan sitä samalla kun se on putkessa vaikka tuon ajan voisi hyvin käyttää nopeaan etenemiseen ja esteiden vilkuiluun. Kaikesta lainalaisuuksista poiketen pitää muistaa: älä katso koiraa, katso rataa! Lopussa vielä loppusuora, jonka väliin en ehtinyt tehdä persjättöä, joten harjoiteltiin takanaleikkausta koiran edetessä miltei suoraa linjaa. Hyvin toimi!
Leirintäpaikka oli upea. Tuusulanjärvi oli ihan vieressä, joten koirat saivat käydä joka välissä viilentymässä ja kävinhän mä itsekin siellä lauantai-iltana :)
Treenikaverina mulla oli hyvillä akuilla varustettu mustanaamio, joka kesti hyvin toistoja ja kuumuutta, helppo reissukaveri ja järveä rakastava uimari. Kiitos HSKH, kiitos JOKU! Nyt on treenimotivaatio tapissa.
