Takana huikea viikonloppu Järvenpäässä, johon sisältyi ensisijaisesti paljon oppimista.
Perjantai-iltana kannettuamme tavarat mökkeihimme, kisailtiin hauskaa leirikisaa. Keskellä rataa olivat kottikärryt, jossa oli prinssinakkeja ja porkkanoita. Hyllyn sattuessa piti juosta kottikärrylle, antaa koiralle nakki ja itse syödä porkkana. Maaliin tullessa oli kulhollinen vaahtokarkkeja ja jokaisesta viidestä virhepisteestä piti syödä kaksi vaahtokarkkia. Aikansa katseltuaan muiden menoa, Joku oli kerännyt kierroksia oikeen urakalla eikä radalla pystynyt suorittamaan esteitä. En edes muista, kuinka monesti vierailimme kottikärryjen luona. Muistan vain sen, että suuni oli aina täynnä porkkanaa vielä edellisestä kerrasta uuden hyllyn satuttua. Joku ei tykännyt nakeista. Maaliin päästyämme (ehkä noin kahden minuutin päättömän juoksun ja syömisen jälkeen) olin hengästynyt ja vielä hengästyneempi kuultuani tuomioni: syö 10 vaahtokarkkia. Aika kului koko ajan ja vaahtokarkkeihin tukehtumisen riski oli suuri. Samalla mättäessäni karkkia naamaan katselin iloisesti hymyilevää koiraani, joka oli asettunut mukavasti lepäämään keskelle kenttää...
Yö saatiin nukuttua hyvin. Joku nukkui yöt häkissä, koska nuorena näppäränä miehenä on muutamia kertoja merkkaillut vieraisiin paikkoihin. Mökkikaverinamme oli vielä ihana malinoistyttö, enkä halunnut ottaa riskejä.
Joku ja mökkikaveri Nada
Lauantaiaamuna lähdmme rakentamaan Satu Hillin suunnittelemaa rataa, jota päästiin testailemaan aamupäivästä. Joku haukkui kentän laidalla häkissään koko treeniajan ja lopulta päädyin jättämään Jokun mökin edustalle häkkiin, siellä se rauhoittui eikä kiihkoillut. Olin todella tyytyväinen Satun koulutukseen. Paljon saatiin uusia oppeja ja kokeiltiin ohjauskuvioita, joita en ole Jokun kanssa kokeillut. Onnistumisen tunne oli mahtava lukuisten väärien, mutta opettavaisten toistojen jälkeen. Päällejuoksussa Joku on usein jättänyt hypyn hyppäämättä, kun on vaan tuijottanut mua silmiin. Oli huikeeta huomata, kuinka se reagoi, kun käänsin katseeni rimaan. Se hyppäsi yhtään epäröimättä, vaikka ohjaukseni ei muuttunutkaan. Joku on hyvä kääntyjä, niin erilainen kun Maisa. Jokulla ei tarvitse viljellä vastakäännöksiä, kun kääntyy peruskäännökselläkin postimerkin päällä. Vastakäännökset voi oikeasti jättää kaikista tiukimpiin kohtiin. Myöskään putkijarruja en ole käyttänyt Jokulla, koska ainakin toistaseksi se on kääntynyt putkilta tiukasti, kun olen kutsunut. Kepeillä oli tällä radalla haastava avokulma, joten vahvistettiin erikseen ykkösväliin tulemista. Joku häiriintyi pahasti palkkaamisesta, eikä palkan saatuaan voinut pujotella loppuun asti. Saatiin kuitenkin lopuksi hyvä toisto ilman palkkaa.
Iltapäivällä oli Pete Huotarin koulutus, jossa sainkin oikeen kunnon opetuksen hartijalinjasta. Hartijalinjateema jatkui aina seuraavaan päivään saakka. Ei sitä kerrasta eikä ehkä sadannestakaan vielä opi.. Oli mieletöntä huomata noin nopeasti reagoivasta koirasta, kuinka olkapäätä kääntämällä saa sen ohjattua erilailla. Peten radassa oli paljon ansakohtia, vääriä putkenpäitä houkuttelemassa koiraa. Näitä en ole Jokun kanssa ennen treenannut, nyt saatiin niihin oikeen tehotreeniä, ja kyllä se koira toimii, kun sen oikein ohjaa ;)
Illasta oltiin molemmat Jokun kanssa ihan puhki ja uni tuli samantien.
Viilennystauolla
Sunnuntaina ensimmäisenä suunnattiin Peten koulutukseen. Radalla harjoiteltiin mm. puomi-putki erottelua ja pituuden oikeaoppista suoritustapaa. Taas ainakin puolet toistoista meni huonosti johtuen mun kääntyneistä olkapäistä (kuinka se voikaan olla niin vaikeeta). Erottelutreenejä ei olla Jokun kanssa juurikaan tehty. Ensimmäisellä toistolla puomin (jonne oli tarkoitus mennä) juuressa oli pallo. Joku sujahti fiksuna ansaputkeen, kiipesi puomin alastulolle ja palkkasi itsensä pallolla :D. Toisella kerralla avustus tapahtui puomia näyttämällä ja palkkaamalla ylempää. Seuraavalla toistolla onnistui jo ilman apuja. Huikeen nopee oppimaan tuo koira on vaikkei aina uskois. Pituudelta rata jatkui 90 asteen kulmassa ja siellä muutamalla kerralla oli apupalkkaaja, kun Joku hyppäsi pituuden sivusta ulos. Palkkauksien jälkeen kaarrattelu jäikin päälle, mutta saatiin myös kääntymään hyvin pienellä rytmityksellä.
"Häh, minne mun pitäis mennä?!"
Iltapäivällä jatkettiin Satun opeissa. Jälleen oli todella mukavanoloinen rata. Alussa harjoiteltiin niistoja ja laskettiin hypystä rimaa alemmas. Riman noustessa normaalille korkeudelle Joku viisaana sujahti riman ali(!!!), mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Pienistä esterakennelmista huolimatta Joku mielellään olisi ängennyt ali, kunnes sain sen lopulta taas hyppäämään. Seuraavaksi harjoiteltiin pakkovalssia. Itselle jäi päälimmäisenä mieleen, että koira ei katoa putkesta mihinkään. Itse keskityn katsomaan koiraa ja ohjaamaan sitä samalla kun se on putkessa vaikka tuon ajan voisi hyvin käyttää nopeaan etenemiseen ja esteiden vilkuiluun. Kaikesta lainalaisuuksista poiketen pitää muistaa: älä katso koiraa, katso rataa! Lopussa vielä loppusuora, jonka väliin en ehtinyt tehdä persjättöä, joten harjoiteltiin takanaleikkausta koiran edetessä miltei suoraa linjaa. Hyvin toimi!
Leirintäpaikka oli upea. Tuusulanjärvi oli ihan vieressä, joten koirat saivat käydä joka välissä viilentymässä ja kävinhän mä itsekin siellä lauantai-iltana :)
Treenikaverina mulla oli hyvillä akuilla varustettu mustanaamio, joka kesti hyvin toistoja ja kuumuutta, helppo reissukaveri ja järveä rakastava uimari. Kiitos HSKH, kiitos JOKU! Nyt on treenimotivaatio tapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti