Tokoa ja agia, onnistumisia ja epäonnistumisia

Joku on lausuttu nyt virallisesti terveeksi, (A/A) (0/0)!!

Ollaan aloitettu A-esteen harjottelu - pysäytyskontaktilla. Joku on alkanut nyt hidastelemaan alastuloilla ja olen suunnilleen joka toisella toistolla kannustanut juoksemaan vaan täysiä läpi. Yleensä olen yhdistänyt tämän vauhtitreenin itsenäisen kontaktin treeniin ja jäänyt itse taakse ja heittänyt pallon Jokun ollessa alastulolla, jolloin se saa juosta suoraan palkalle. Näiden välissä ollaan tehty normaaleja pysäytyskontakteja, joiden vauhti on ollut aina todella hyvä vauhtitreenien seassa. Kepeillä päästiin onneksi eroon toisen keppivälin ongelmasta ja nyt hakee taas hyvin ekaan väliin. Eihän ne kepit vielä varmat ole, vaikeista kulmista epäonnistuu todennäköisemmin kuin onnistuu. Treeniä vaan lisää.
Ja nyt tuli se kauan pelätty ongelma. Itsehän en ole vahvistanut sitä lähdössä pysymistä. Ja nyt se nousee melkein joka kerta. Ei sentään ota varaslähtöä, mutta nousee. Joku on oppinut myös näissä tilanteissa kouluttamaan mua. Se on opettanut mua kävelemään rintamasuunta siihen päin (aina kun käännän selän se nousee, kun käännän rintamasuunnan sille, se istuu jälleen). Nyt täytyy alkaa oikeen tosissaan vahvistamaan sitä lähdössä pysymistä.

Meillä on isompikin ongelma... mulla on agitreeneissä mukana koira, joka ei ole mulla hanskassa. Turhaudun sen kiihkoiluun kentän laidalla. Se räkyttää tauotta, eikä kykene tekemään muuta, kuin tuijottelemaan kentälle. Yleensä käyn viereisellä pienellä kentällä lämmittelemässä ennen omaa vuoroa mm. siivekkeiden kierroilla. Mun on vaikea enää pitää Jokua siinä tilanteessa vapaana, koska pelkään sen karkaavan treenikentälle. Sinne se pyrkii. Toistaiseksi on kyennyt keskittymään hyvin lämppätreenissä niin kauan, kun sillä on kokoajan hommaa. Ehkä mua vaan pelottaa, milloin koko homma riistäytyy täysin käsistä. Tulevaa hallikautta (koirat eivät saa haukkua hallissa) odotan kauhulla. En mä Jokua pakkasilla autossakaan voi pitää. Tilanne on mulle haastava, koska en tiedä millaisilla keinoilla tuota kiihkoilua pitäisi lähteä karsimaan. Jotkut käyttää rauhottumisalustaa, jonka päällä koira opetetaan makaamaan rauhassa. En usko ikinä Jokun pystyvän makaamaan agikentänlaidalla rauhassa. Tuskastuttavaa.

Sitten tokopuolelle.. Jokun paikkamakuu on täysin hajalla. Myönnän, etten ole arjessa todellakaan mustavalkoinen. Nyt näen, kuinka se myös heijastuu kaikessa negatiivisudessaan harrastuskentille. Paikkamakuu on jossain vaiheessa mennyt niin huonoksi, että kun viime torstaina sitä treenattiin, Joku ei pystynyt makaan edes puolta minuuttia paikallaan rivissä. Nousi seisomaan ja näytti tosi tylsistyneeltä. Mulle tuli todella huono mieli, kun nuorten koirien tokoringin näyttökoe oli lauantaina. Perjantaina tein lenkin lomassa pieniä paikallaanolo harjoituksia. Istumisia ja makaamisia. Jestas, että ne olivat vaikeita Jokulle. Kaikki treenaaminen kohdistuu meillä vain harrastuskentille. Huomaan, ettei meillä ole välttämättä minkäänlaista arkikäyttäytymistä. Jos koira tottelee treenikentällä, ei se automaattisesti tarkoita, että se tottelisi arjessa. No, joka tapauksessa Joku vaati fyysisen kontaktin muistuttamiseksi paikallaanolosta. Vein sen aina pannasta takaisin makaamaan. Se alkoi toimimaankin paremmin!

Lauantaina ringin näyttökokeessa oli paikalla 10 pätevää nuorta koiraa ohjaajineen. HSKH oli hyvin edustettuna. Rinkiin otettiin mukaan 5-7 koirakkoa. Olimme Jokun kanssa 5. suoritusvuorossa ja näin ollen ekan paikkamakuuryhmän viimeinen koirakko. Olin häkeltynyt Jokun maatessa KOKO 2 MINUUTTIA paikallaan. En ottanut kylläkään täyttä matkaa. Muutaman kerran Joku haukotteli ja rauhotteli itseään ja vilkaisi ympärilleen. Palatessani takaisin, Joku ponkaisi pystyyn (varmaan luuli, että olen tulossa komentamaan). Sain sen kutienkin käskettyä heti takaisin maahan, josta nousi hyvin sivulle. Yksilöliikkeissä oli vaikeahko seuraamiskaavio sisältäen temmonvaihtelut, kaikki käännökset ja askelsiirtymät. Joku selviytyi uskomattoman hyvin pitkästä seuruusta pitäen koko ajan hyvän paikan ja kontaktin (paitsi yhdessä käännöksessä tiputti). Seuraamisen jälkeen suora luoksetulo, jossa ei mitään ongelmia. Sitten nouto, joko pitona tai kokeenomasena. Tein kokeenomasen helpotettuna minimisoidakseni huonon palautusvauhdin ja väljän eteentulon. Nouto toimi kivasti. Itse mokasin, kun otin kapulan vasempaan käteen, jolloin se jäi koiran tielle, kun tuli sivulle. Lopuksi vielä tehtiin omavalintaisena liikkeenä AVO kaukot lyhyeltä matkalta. Ensimmäinen kerta, kun kokeiltiin kokeenomasesti ja se toimi loistavasti! Kaikki vaihdot suoria ja nopeita! Joku oli kehässä todella kiihkeä ja alkoikin haukkumaan, kun palkkasin sosiaalisesti liikkeiden välissä. Ei se ennen ole haukkumaan ruvennut. Nyt täytyy alkaa kiinnittämään enemmän huomiota viretilan hallintaan.
Illalla saatiin jo tieto, että päästiin mukaan rinkiin! Huippua :)

Maisan kanssa ollaan tehty ohjatun treeniä, vähän myös muuta. Sehän ei esimerkiksi paikkamakuussa pysy sivulla/maassa, jos toinen käskyttä vieressä eli reagoi toisten käskyihin. Ohjattu sujuu vaihtelevasti, ei ikinä ekalla yrittämällä kokeenomasesti. Ehkä joskus, ehkä vielä kerran ennen koetta, ei olis onnistumisprosentti enää nollassa ;)

Terve J. Jokunen

Epäonninen antisankari kävi luustokuvissa viime viikolla ja hyvältä näyttää! Mikä helpotus tämä olikaan hermoilijaomistajalle :)
Joku oli rauhotuksen jälkeen yllättävän pitkää "känninen". Aamulla se rauhoitettiin ja myöhään illalla alkoi vasta lievittämään.

Leirin jälkeen ollaan treenailtu jonkin verran. On mukavaa, että kuumina päivinä iltaisin, ilmojen viiletessä, mustanaama on energiapommi. On hienoa tulla kymmeneltä illalla väsyneenä iltavuorosta kotiin, kun vastassa on päälle pomppiva vieterijalka, eikun yötreenaamaan..

"Joko treenataan?"

Agissa Joku on kehitellyt toisen keppivälin kirouksen. Eilen yritin paikkailla palaamalla ihan vauvan kenkiin. 2x2 kepeillä kahdella setillä eikä suorassa linjassa. Toimi ihan hyvin. Enimmäkseen onnistui, mutta muutamia kertoja sujahteli myös sinne kakkosväliin.. treeniätreeniä.
A-estettä pitäisi myös alkaa ihan oikeasti tekemään. Nyt kun en voi enää syyksi sanoa: ei me vielä, kun ensin ne luustokuvat. Näen vain kammokuvia mielessäni aan harjalta alas pyörivästä mustasta. Enkä mä ole vieläkään päättänyt juoksukontaktin ja pysäytyskontaktin väliltä. Tarjoaa vahvasti 2on2offia, ehkä valitsen kuitenkin sen, ehtiihän ne juoksarit myöhemminkin rakentaa, kai :)
Keinua ollaan myös yritetty treenata nopeemmaksi. Päähänjuoksutreenit alkaa tuottaa tulosta!
Mä olen yrittänyt päästä eroon sisäänpäin kääntyvistä hartijoista, vaan helppoa se ei ole, kun on ohjannut niin jo 6 vuotta. Ehkä vielä joskus saan kiinni uusista opeista ja ohjaan kädet takana rintakehä auki :)

(c) Hinni Ruottu

(c) Hinni Ruottu

Maisan kanssa ollaan tehotreenattu ohjattua noutoa. Pikkuhiljaa alkaa se vasen puolikin löytyä. Sille, kun on ollut kamala ongelma kääntyä merkiltä vasemman kapulan suuntaan. Tykkään töpöhännän uudesta iloisesta asenteesta. Puolenvuoden hiljaiselo harrastusten parissa on antanut Maisalle enemmän vauhtia ja intoa :)
Leikkelin Maisalle pentuturkin :)

5 kiloa kevyemmän näkönen

Jokun kanssa tehotreenataan kaukoja päivittäin. Pienesti ne alkaa muistuttamaan sellaisilta, millaisilta haluan niiden näyttävän. Mutta se paikkamakuu, en jaksa treenata sitä, vaikka pitäisi - oikeesti.

HSKH:n agilityleiri

Takana huikea viikonloppu Järvenpäässä, johon sisältyi ensisijaisesti paljon oppimista.
Perjantai-iltana kannettuamme tavarat mökkeihimme, kisailtiin hauskaa leirikisaa. Keskellä rataa olivat kottikärryt, jossa oli prinssinakkeja ja porkkanoita. Hyllyn sattuessa piti juosta kottikärrylle, antaa koiralle nakki ja itse syödä porkkana. Maaliin tullessa oli kulhollinen vaahtokarkkeja ja jokaisesta viidestä virhepisteestä piti syödä kaksi vaahtokarkkia. Aikansa katseltuaan muiden menoa, Joku oli kerännyt kierroksia oikeen urakalla eikä radalla pystynyt suorittamaan esteitä. En edes muista, kuinka monesti vierailimme kottikärryjen luona. Muistan vain sen, että suuni oli aina täynnä porkkanaa vielä edellisestä kerrasta uuden hyllyn satuttua. Joku ei tykännyt nakeista. Maaliin päästyämme (ehkä noin kahden minuutin päättömän juoksun ja syömisen jälkeen) olin hengästynyt ja vielä hengästyneempi kuultuani tuomioni: syö 10 vaahtokarkkia. Aika kului koko ajan ja vaahtokarkkeihin tukehtumisen riski oli suuri. Samalla mättäessäni karkkia naamaan katselin iloisesti hymyilevää koiraani, joka oli asettunut mukavasti lepäämään keskelle kenttää...

Yö saatiin nukuttua hyvin. Joku nukkui yöt häkissä, koska nuorena näppäränä miehenä on muutamia kertoja merkkaillut vieraisiin paikkoihin. Mökkikaverinamme oli vielä ihana malinoistyttö, enkä halunnut ottaa riskejä.

Joku ja mökkikaveri Nada

Lauantaiaamuna lähdmme rakentamaan Satu Hillin suunnittelemaa rataa, jota päästiin testailemaan aamupäivästä. Joku haukkui kentän laidalla häkissään koko treeniajan ja lopulta päädyin jättämään Jokun mökin edustalle häkkiin, siellä se rauhoittui eikä kiihkoillut. Olin todella tyytyväinen Satun koulutukseen. Paljon saatiin uusia oppeja ja kokeiltiin ohjauskuvioita, joita en ole Jokun kanssa kokeillut. Onnistumisen tunne oli mahtava lukuisten väärien, mutta opettavaisten toistojen jälkeen. Päällejuoksussa Joku on usein jättänyt hypyn hyppäämättä, kun on vaan tuijottanut mua silmiin. Oli huikeeta huomata, kuinka se reagoi, kun käänsin katseeni rimaan. Se hyppäsi yhtään epäröimättä, vaikka ohjaukseni ei muuttunutkaan. Joku on hyvä kääntyjä, niin erilainen kun Maisa. Jokulla ei tarvitse viljellä vastakäännöksiä, kun kääntyy peruskäännökselläkin postimerkin päällä. Vastakäännökset voi oikeasti jättää kaikista tiukimpiin kohtiin. Myöskään putkijarruja en ole käyttänyt Jokulla, koska ainakin toistaseksi se on kääntynyt putkilta tiukasti, kun olen kutsunut. Kepeillä oli tällä radalla haastava avokulma, joten vahvistettiin erikseen ykkösväliin tulemista. Joku häiriintyi pahasti palkkaamisesta, eikä palkan saatuaan voinut pujotella loppuun asti. Saatiin kuitenkin lopuksi hyvä toisto ilman palkkaa.

Iltapäivällä oli Pete Huotarin koulutus, jossa sainkin oikeen kunnon opetuksen hartijalinjasta. Hartijalinjateema jatkui aina seuraavaan päivään saakka. Ei sitä kerrasta eikä ehkä sadannestakaan vielä opi.. Oli mieletöntä huomata noin nopeasti reagoivasta koirasta, kuinka olkapäätä kääntämällä saa sen ohjattua erilailla. Peten radassa oli paljon ansakohtia, vääriä putkenpäitä houkuttelemassa koiraa. Näitä en ole Jokun kanssa ennen treenannut, nyt saatiin niihin oikeen tehotreeniä, ja kyllä se koira toimii, kun sen oikein ohjaa ;)

Illasta oltiin molemmat Jokun kanssa ihan puhki ja uni tuli samantien.

Viilennystauolla

Sunnuntaina ensimmäisenä suunnattiin Peten koulutukseen. Radalla harjoiteltiin mm. puomi-putki erottelua ja pituuden oikeaoppista suoritustapaa. Taas ainakin puolet toistoista meni huonosti johtuen mun kääntyneistä olkapäistä (kuinka se voikaan olla niin vaikeeta). Erottelutreenejä ei olla Jokun kanssa juurikaan tehty. Ensimmäisellä toistolla puomin (jonne oli tarkoitus mennä) juuressa oli pallo. Joku sujahti fiksuna ansaputkeen, kiipesi puomin alastulolle ja palkkasi itsensä pallolla :D. Toisella kerralla avustus tapahtui puomia näyttämällä ja palkkaamalla ylempää. Seuraavalla toistolla onnistui jo ilman apuja. Huikeen nopee oppimaan tuo koira on vaikkei aina uskois. Pituudelta rata jatkui 90 asteen kulmassa ja siellä muutamalla kerralla oli apupalkkaaja, kun Joku hyppäsi pituuden sivusta ulos. Palkkauksien jälkeen kaarrattelu jäikin päälle, mutta saatiin myös kääntymään hyvin pienellä rytmityksellä.

"Häh, minne mun pitäis mennä?!"

Iltapäivällä jatkettiin Satun opeissa. Jälleen oli todella mukavanoloinen rata. Alussa harjoiteltiin niistoja ja laskettiin hypystä rimaa alemmas. Riman noustessa normaalille korkeudelle Joku viisaana sujahti riman ali(!!!), mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Pienistä esterakennelmista huolimatta Joku mielellään olisi ängennyt ali, kunnes sain sen lopulta taas hyppäämään. Seuraavaksi harjoiteltiin pakkovalssia. Itselle jäi päälimmäisenä mieleen, että koira ei katoa putkesta mihinkään. Itse keskityn katsomaan koiraa ja ohjaamaan sitä samalla kun se on putkessa vaikka tuon ajan voisi hyvin käyttää nopeaan etenemiseen ja esteiden vilkuiluun. Kaikesta lainalaisuuksista poiketen pitää muistaa: älä katso koiraa, katso rataa! Lopussa vielä loppusuora, jonka väliin en ehtinyt tehdä persjättöä, joten harjoiteltiin takanaleikkausta koiran edetessä miltei suoraa linjaa. Hyvin toimi!

Leirintäpaikka oli upea. Tuusulanjärvi oli ihan vieressä, joten koirat saivat käydä joka välissä viilentymässä ja kävinhän mä itsekin siellä lauantai-iltana :)
Treenikaverina mulla oli hyvillä akuilla varustettu mustanaamio, joka kesti hyvin toistoja ja kuumuutta, helppo reissukaveri ja järveä rakastava uimari. Kiitos HSKH, kiitos JOKU! Nyt on treenimotivaatio tapissa.

Tässä koostevideo leirin treeneistä:

Erittäin hyvä ellei täydellinen

Mulle se on täydellinen

Tuomarina Lena Danker, Suomi
JUN EH 
Arvostelu: 
15kk, hyvän kokoinen uros, joka antaa hieman vieraan vaikutelman, koska kuonossa ja raajoissa on brindle-väritys, hieman vieras ilme rodulle, purenta ok, tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa, köyhä eturinta, rintakehä saa vielä kehittyä, kokoonsopiva luusto, jyrkkä lantio ja tästä johtuen häntä kiertyy selän päälle liikkeessä, lupaava karvanlaatu, miellyttävä luonne.

Tuomarin lässyteltävänä

Olen todella tyytyväinen arvosteluun, se on ihan Jokun näköinen. Itse en nähnyt Jokun esitystä, mutta hyvin oli lähtenyt vieraan matkaan ja toiminut kehässä, vaikkei me koskaan näyttelyjuttuja treenatakaan. Jokulla oli kuitenkin Maisa matkakaverina, joka osallistui JH kehään, tällä kertaa ilman sijoitusta. 
Iso kiitos kuuluu Jokun esittäjälle, Maijalle ja heidän tiimilleen! Kuuman päivän päätteeksi kotona makasi kaksi väsynyttä matkalaista. 

Yhteistyö :)

Kaverukset reissussa

Mun loma osa 2 starttasi tällä viikolla. Lomareissu 2 tuli myös tehtyä, tälläkin kertaa ilman koiria (juhannuksen jälkeen kävin Vaasassa). Pyöräiltiin kaverin kanssa 150 km Hartolaan heidän mökilleen ja eilen palattuani reissulta, oli treeni-into kasvanut hurjasti. Pakkohan se oli lähikentälle tokoilemaan lähteä. 

Viime viikon torstaina liideltiin jokun kanssa agitreeneissä. Olipa hauska rata, joka vaati rytmitystä ja linjauksia paljon. Suoran putken jälkeen kepit olivat avokulmassa, jonne ohjasin poispäikäännöksellä. Ajattelin vaan kokeilla vaikka olin varma, ettei Joku vielä tuollaisesta suoriudu. Yllätyksekseni se kuitenkin hakeutui kepeille, muutaman kerran mennessään vilkaisi kuitenkin mua varmistellen, mutta tokalla yrittämällä jo parempi. Ihan huippua! Yksin olen onnistunut kouluttamaan sille kepit vieraalla metodilla ja ihan tyytyväinen olen :)

Huomenna lähdetään sitten kunnon liitoleirille, kun HSKH:n agilityleiri starttaa. Järvenpäässä vietetään koko viikonloppu esteiden seassa pyörien. KIVAA!
Nyt Joku on Somerolla äitini matkassa kertomassa vitsejä lampaille. Olen varma, että Joku on ainoa, joka nauraa vitseilleen.

Kaikki kunnossa

Tellu on pyörinyt melkein kuukauden jo kaulurin kanssa. Iho meni viime trimmauskerran jälkeen ihan ruville. Hammaskiveäkin oli muodostunut mummelin hampaisiin aikamoinen kerros, joten oli aika varata lääkäri. Eilen Tellu kävi hankkimassa itselleen puhtaat legot ja malaseb shampoon ihovaivaan, kylkiäisiksi mukaan tuli ab-kuuri. Lääkäri totesi Tellun olevan hyvässä kunnossa eikä hammaskivikään ollut aiheuttanut mitään ientulehduksia :) Hyvillä mielin kannoin Tellun ulos asemalta, kun ei sen omat valtavat tassut jaksaneet vielä kantaa anestesian jäljiltä.

Tellu näyttää, miten voi nukahtaa esirauhottavan vaikutuksesta :')

Hellettä on ollut riittämiin asti ja pidemmät lenkit ja treenit on tehty vasta alkuyöstä. Jonkin verran kuumimpina päivinä ollaan tehty reissuja Firalle, koirarannalle. Jokusta on tullut Ripalle kunnon uimakaveri!

Viikko sitten käytiin epistelemässä Purinalla. Joku aloitti hienosti epävirallisesti agilityuransa osallistuen kaksi starttia supermölleihin :) A-estettä ei olla vielä tehty ollenkaan, joten siksi valitsin radan, jossa oli vain hyppyjä ja putkia. Hienosti Joku kuunteli radalla ja vauhtikin oli melkoinen. Tuloksina molemmilta radoilta 0, sijat 2 ja 3! Kävin myös Jokun ja Ripan kanssa rallattelemassa putkirallissa ja hauskaa oli hylkyjen verran molempien kanssa :)

Joku on oppinut myös nyt menemään kepit paremmin mun ollessa sen vasemmalla puolella. Lisää varmuutta toki kaivataan, jonka kautta vauhtikin kasvaisi - kaikki aikanaan. Samassa tilanteessa ollaan keinun kanssa. Joku on vaan niin hurjan vaarallinen itselleen radalla, menee ihan päättömästi eteenpäin. Välillä mua pelottaa ohjata sitä, jos sitä vaikka sattuukin..
Näinpä kävi kerran. Hurjalta näyttää, mutta koira kunnossa - vielä:

Pitkästä aikaa vierailtiin Maisan kanssa punkkien mailla hakumetsässä. Harmi, etten itse ole niin innostunut lajista, mitä Maisa haluaisi. Se voisi varmaan hakuilla päivittäin, ilme sen kertoo:

TOKO SM

Olipas reissu, hieno kokemus, Jokun ensimmäiset isot kisat! Perjantai-iltapäivällä lähdettiin matkaamaan kohti Poria yhden treenikaverin ja hänen cockerinsa kanssa. Porissa meitä odotti kiva Scandicin hotelli, jossa Joku sai majoituskumppanikseen seurakaveri kelpien :) Joku rauhottui hyvin hotellissa ja oleili mielellään häkissään, oikein mukava reissukaveri.

Lauantaina aamusta kohti kisapaikkaa. Meidän piti olla 7. koirakko ja olin laskenut, että Joku makaa siis toisessa paikallaoloryhmässä. Todella kiva, niin ei tarvitsisi koko päivää odotella omaa suoritusvuoroa. Tuomareina ALO kehissä toimi tänä vuonna Harri Laisi (kehä 1: luoksepäästävyys ja paikkallamakuu), Heli Kelhälä (kehä 2: hihnaseuruu, liikkeestä maahanmeno ja hyppy) ja Marita Packalen (kehä 3: vapaana seuruu, luoksetulo ja liikkeestä seisominen).
Ajattelin, että ehdin tekemään paikallaoloharjotuksen vielä ennen kehäänmenoa, Joku kun kävi vähän kierroksilla. Välistä puuttuikin muutama koirakko ja oltiin jo heti ensimmäisessä paikkisryhmässä. Pieni paniikki ja sähellys ja sitten kehään. Luoksepäästävyydessä Jokun ollessa viimeinen koira, se ehti tekemään maahanmenoja muutamia toistoja, malttoi kuitenkin istua luoksepäästävyyden ajan. Paikkamakuun alkaessa liikkuri ei kysynytkään ollaanko valmiita, joten virittely jäi. Joku reagoi kuitenkin hyvin käskyyn. Alkuajasta se oli normaali, pää pyöri vähän, mutta muuten ihan levollisen näköinen. Minuutin jälkeen liikehtiminen runsastui ja lopulta Joku nousi venyttelemään, kaivamaan maata ja lopulta hiipparoi mua kohti. Vähän sekaiset fiilikset. Kehän jälkeen suuttumuksen määrä oli aika suuri, vaikka yritin tsempata itseäni jo kohti seuraavaa kehää. Ei enää tehnyt mieli jatkaa, olin ihan valmis luovuttamaan. Hetken virittelin Jokua ennen seuraavaa kehää. Joku tsemppasi hyvin mun mielialasta huolimatta, teki vaan muutamia tarkkuusvirheitä. Jotenkin luulin, että remmiseuruun jälkeen tulee vapaana seuraaminen ja yllätyin liikkurin käskytyksestä. Maahanmeno oli hidas jo mun epävarman käskyn takia. Hypyssä liikkui paljon ja kaksoiskäsky perusasentoon. Viimeiseen kehään lähdin jo paremmilla fiiliksillä. Enää ei ollut mitään hävittävää, tiesin ettei me saada ykkösulosta.
Packalen ei tykännyt mun palkkaavasta liikehdinnästä, joka näkyi kokonaisvaikutuspisteissä.
Yllätyin todella kuullessani tehneemme kuitenkin ykköstuloksen, pisteitä 160,33! Joku sai näin ollen myös TK1-koularin :)

Pisteet:
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0
Seuraamiset 9,5
Maahanmeno 9
Luoksetulo 10
Seisominen 10
Hyppy 8
Kok. vaik. 10, 10, 8

Nyt kohti avointa luokkaa, sitä ennen kuitenkin paikkamakuutreeneihin ja kai niitä kaukoja ja noutoakin pitäisi treenata.

Lopputuloksena meidän joukkue oli sijalla 11 ja toinen HSKH:n joukkue sijalla 3!!!

Maanantaina käytiin Jokun kanssa Mevetissä. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt Jokun silmän pinnalle muodostuneitä täpliä, lopulta huolestuin niin paljon, että päätin viedä sen mahdollisimman pian silmäpeiliin. P. Axelson lausui Jokun silmät terveiksi. Täplät olivat sarveiskalvolla olevia kolesterolikertymiä, jotka ovat täysin vaarattomia. Sain huokaista helpotuksesta! :)

Tänään käytin koiria aamulla uimassa ja tällä kertaa Jokukin uskaltautui ensimmäistä kertaa uimaan kunnolla, innostui siitä kovasti, tuijotteli veteen ja odotteli, että pallo lentäisi :) Tähän asti se on tyytynyt odottamaan rannalla kunnes Ripa hakee pallon ja sitten varastanut sen Ripan ravistellessa.

Pikkuluppa yhdeksän (27.6.)

Ne valkoiset ja niin valtavat tassut, jotka kannattelevat pientä ruumista, täplikästä turkkia ja suurta sydäntä, ne tassut, jotka ovat astelleet talomme puulattialla, sängylläni, useissa eläinlääkäriasemissa, kavereideni kodeissa, miljoonilla lenkkipoluilla... ne tassut, jotka ovat (harvemmin) hurjastelleet agikentällä, ne tassut ovat astelleet jo yhdeksän vuotta eteenpäin. Nuo tassut ovat nykyään jatkuvassa liikkeessä. Pakko myöntää: en olisi koskaan uskonut näkeväni Tellua yhdeksän vuotiaana. Tellu elää höperöityneenä mielestään oikein mukavaa elämää tai nauttivalta se ainakin näyttää. Tellun elämä pyörii, on aina pyörinyt ja tulee aina pyörimään ruuan ympärillä. Se näkee aina vain ruokaa silmissään ja luulee haistavansa ruokaa joka paikassa.

Viime viikolla Tellu kävi trimmissä, jonka seurauksena iho ärtyi aika pahasti. Nyt beagle mallinen spanieli kulkee tötterö päässään, kun kaulassa on iso ihottumalaikku. Takajalkojen sisäpuolet ovat täynnä rupea. Kesäkampauksessa on myös vähän kylmä, joten Tellu nukkuu mantteli niskassaan.

Juuri, kun viime päivityksessä hihkuin Maisan selän olevan jo paremmassa kunnossa, menin tyhmänä laskemaan sen irti märälle nurtsille. Liukastuihan se, ja kaatui. Samana iltana ontui etutassuaan. Nyt olen yrittänyt venytellä ja hieroa sitä. Olen ottanut Maisan nyt myös aina mukaan juoksulenkeille, jotka se ravaa tasaisesti. Back On Track on ollut lämmittämässä selkää öisin. Yritän saada sen selän nyt kuntoon ennen syksyn tarkkikäyntiä. Maisa on lihonut todella, kun se ei ole päässyt kuluttamaan aksakenttiä ja ruokamäärä on kuitenkin pysynyt samana. Maisa joutuu nyt laihdutuskuurille, ensisijaisesti kuitenkin yritetään saada selkä kuntoon.
Ripan kanssa jouduin luopumaan canicross harrastuksesta. Miten onkaan ihanaa juosta täysillä koiran vetäessä, nähdä, kuinka koira nauttii ja saada se lohduttoman hyvä olo itselle. Siinä vaiheessa, kun terveys on vaarassa, on aika luovuttaa. Mun jalat ei tykkää yhtään tästä harrastuksesta ja pelkkä käveleminen canicrosslenkin jäkeisinä päivinä on yhtä tuskaa.. Nyt canicrossvaljaat lojuu laatikossa. En kuitenkaan usko itsehillintäni riittävän pitämään niitä siellä kovin kauaa ihan käyttämättöminä.

Onneksi Ripalla riittää harrastuksia, joista nauttia!

Jonkinmoisesti ollaan Jokun kanssa yritetty valmistautua tulevan viikonlopun koitosta varten. Kerran se karkasi paikallaolosta, kun viereisellä kentällä aksailtiin. Sain sen onneksi pysäytettyä ennekuin pääsi kuokkimaan toisten treeneihin. Makuutin sitä sen jälkeen ihan aksakentän vieressä. Koira oli aika kituvan näköinen siinä täristessään vimmatusti. Jännitti varmasti joka jäsentään. Seuraamisessa oli yliyrittämistä häiriön lisääntyessä. Paikkamakuuta on anyway tullut liian vähän treenattua. Tällä viikolla on tehty vielä viime hetken viilauksia.
Ollaan onneksi ihan alkupäässä, numerolla 107 eli 7. koirakko.
Ikinä ei voi olla liian valmis, koskaan ei voi olla liian varma eikä milloinkaan voi olla liian suuri luotto. Mun tavoitteena on tehdä Jokun kanssa sellainen suoritus, mihin tiedän meidän molempien pystyvän. Sellainen suoritus tehdään yhdessä! Jos mokataan, ei hävetä, koska kukaan ei tiedä kuka mä olen, kiitos meidän hienon edustuspaidan:

Viime viikon aksatreeneissä tuo musta eläin loisti, ei vaan ihastuttavalla kestosmilellään, vaan myös suorittamalla kepit osana rataa! Huikeeta, miten se on edistynyt. Teki myös hienon lentokeinun, varasti käden liikkeestä puomin alastulolta ja ohitteli muutamia selvästi helposti suoritettavissa olevia hyppyjä. Ei se haittaa vaikka aina (lue: melkein koskaan) ei onnistuiskaan täydellisesti, Jokun kanssa tekeminen on jo itsessään niin mageeta.

Ainiin, ilmotin Jokun NÄYTTELYYN! Se on vielä bortsuerkkari. Onneksi ei tarvitse itse mennä heilumaan kehään, kun sain osaavan handlerin. Maisakin on nyt käynyt muutamia kertoja pyörimässä junnukoirana mätsäreissä. Taitaa tuo likka tykätä touhusta ja ne handlerilikat Maisasta :)