Ripan treenijuttuja

perjantai 11. toukokuuta 2012

Heihei Kausala ja eläinparkin elukat!

Haikeet on fiilikset. Huomenna taas kaupunkielämä kutsuu. Melkeen meistä jo maalaisjuntteja tulikin täällä metsän, peltojen ja hiljasuuden keskellä. Tokotreenejä on tiedossa heti alkuviikosta, ohjatut agitreenit on jo alkanu ja niihin päästään mukaan torstaina. Itseasiassa torstaina on Maisalla oman seuran agikisat ja treeneihin jatkan kisojen jälkeen Tepan kanssa. Tokokoe on tiedossa lauantaille. Eli treeniä ja kisoja riittää heti kun kotiudutaan.


Täällä ei olla paljoa keretty tokoilemaan, ja ne vähätkin treenit, mitä ollaan keritty pitämään, on ollu aika surkeita. Viime treeneissä tehtiin ruutua -  kun Maisa vihdoin hoksasi mitä ollaan tekemässä ja juoksi ruutuun, meni se joka 'seis' -käskyllä istumaan. No, meni se kuitenkin melkosen matkan päästä seisomasta maahan liikkumatta, edistystä! Liikkeestä seisominen meni ihan ok, kunhan mä pysyin kärryillä.

Paimennettu ollaan sitten tokoilujenkin edestä. Ja onhan se vaan niin melkeinpä, että mistä koirasta vaan saa leivottua ainakin jonkimoisen tokokoiran oikeella ohjauksella, mutta  jos koira ei paimenna, siitä ei myöskään saa paimentajaa. Maisa on ihan ulapalla koko touhusta. Oltiin kisa-aitauksessa ja voi jestas... Jätän koiran, meen lampaille, annan koiralle suunnan ja niin hemmetisti painetta kepillä ja ties mitä, mutta ei.. koira tulee täysii mua päin, hyppää vasten, jolloin lampaat on jo toisella puolella aitausta.. mitä tekee koira? No juoksee päättömänä, ja jos hyvä tuuri käy, on mulla kohta kaikki lampaat taas jaloissa. No, silloin Maisa katsoo sopivaksi uusia homman ja juoksee jälleen mua päin. Ja tää kaikki tapahtuu sekunnin sadasosissa. Missä on mun rauhallinen neitonen? Paimennan räjähtävän, energisen ja rasittavan ääliön kanssa.
Maisa paimensi lopuksi liinassa. Ei siitä mitään tullut, se vaan veti kieli sinisenä ja yritti juosta mua päin -.-
No, todettakoon: Paimennus ei ole meitä varten!


Päätöntä menoa - kirjaimellisesti :D

Lammaslauma pellolla

Paimenkoira seurasi silmä kovana lampaan kerintää



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti