Onnistumisia ja epäonnistumisia

Viime viikolla oli palattava koulunpenkille. Onneksi tässä jaksossa ei ole montaa kurssia, joten jää aikaa harrastuksille. Onneksi koulu on ohi keväällä, olettaen että pääsen läpi kirjotuksista. Mitä sitten sen jälkeen, siitä ei ole vielä aavistustakaan. Töitäkin pitäisi tässä sivussa tehdä.

Viime viikonloppuna lähdettiin vanhalla asuntolaporukalla viettämään mökkielämää Kinnulaan muutamaksi yöksi. Koirat nauttivat olostaan. Ainakin Maisa. Se vietti suurimman osan ajastaan laiturilla, odottaen josko joku lähtisi taas kalaan. En voi käsittää, miten kalastus saa tuon punaisen töpöhännän niin sekaisin. Sen on päästävä veneeseen mukaan ja jos se ei pääse, se ui perässä. Laiturilta se tekee metriloikkia veteen ja juo loputtomasti. Luulenpa, että pienen lammen vesiraja laski kymmenen senttiä, kun Maisa kauhoi suuhunsa mielettömiä määriä vettä. 

Joku juoksenteli ihanan Fasu-flätin perässä ja vietti mustikkapensaan ääressä useita tunteja päivässä. 

Ötökkä pisti kalastajaa silmään, onneksi turvotus laski nopeesti.

Vene jätti töpöhännän laiturille huutamaan.

Keskiviikkona oli Ojangossa epikset. Joku oli turistikoirana. Ripan kanssa kisasin kisaavien radalla kaksi starttia. Oli todella haastava rata, jossa oli monta ansakohtaa. Ripaa on todella haastava ohjata. Toisaalta on positiivista, että se on itsenäinen ja suorittaa aina seuraavan eteen tulevan esteen kyselemättä turhia, mutta siihen yhdistettynä todella pitkä laukka-askel, kiihkeä asenne ja mutkikas rata = automaattinen HYL. :D Ei se mitään. Pitäisi vaan opettaa sille esimerkiksi lähestyminen renkaalle eri suunnista ja parempi käteen tuleminen. Ekalla radalla se lähti täysin käsistä ja sain taas jäädä keskelle kenttää katselemaan sen rataa kuin olisin itsekin ollut yleisössä ja vilkuttelemaan, toivottamaan hyvää matkaa: "Nähdään maalissa, Lentävä aussie! :)"

Toisella startilla unohdettiin yksi este välistä ja sitten koira, jonka en muista varastaneen kontakteilta, tuli keinulta luvatta niin, että täytyi tehdä alusta ja poistua maaliin kiittämään tätä hienoa otusta hienosta asenteesta :)

Elsan kanssa kisailtiin samalla radalla. Totesin taas, kuinka paljon onkaan helpompaa ohjata miniä kuin maksia! Tehtiin kaksi hyvää nollaa, toisella mentiin 3. sijalle. Loppujen lopuksi voitettiin koko Ojanko Cup mini kisaavissa. On se vaan mahtava tulikäpälä!

Lopuksi vielä putkiralliin rallattelemaan tutun bortsulapsen kanssa. Donny oli niin kuuliainen ja meni juuri sinne, minne ohjasin. Reagoi niin hyvin pieneenkin liikkeeseen. Selvittiin maaliin ilman virheitä. Pätevä pentu!

VIDEOT RADOISTA TULEE MYÖHEMMIN

Ripa kävi viime viikonloppuna Somerolla paimennuskisoissa. Ihan uskomaton paimen on paljastunut tuosta australialaisesta! Lauantaina esikokeesta PAIM-E pistein 96/100 , sija 3/10 ja sunnuntaina PAIM-1 pistein 68/75, sija 1/11! Loistava putki päällä :)

Eilen vielä Ripa osasi käyttäytyä ja sai nimensä eteen tittelin BH :)

Tänään tokon seuramestaruuskokeet Ojangossa. Tuomarina Pirkko Bellaoui. Ei tullut mitään yllätyksiä. Maisa oli oma itsensä; lahna.

Paikkamakuu: 9,5 (Jäi aavistuksen vinoon)
Seuraaminen: 6 ("Pientä" jätättämistä ja laiskuutta havaittavissa)
Istuminen: 0 (Ehkä meidän varmin liike. Jäi seisomaan. Kokeen jälkeen n. 10 toistoa ja jokaisella istui nopeesti)
Luoksetulo: 5,5 (Nousi seisomaan melkeen heti kun jätin sen !? Maisamaisen hitaat stopit. Ei istunut perusasentoon)
Ruutu: 0 (Takapuoli takanauhan yli. Nousi seisomaan ennen aikojansa, hidas seuruuseen tulo)
Hyppynouto: 6 (Jäi miettimään kapulalla. Ja mikä perusasento lopussa :D)
Metallinouto: 0 (3-käsky)
Tunnari: 5 (Hyvä työ kapuloilla, palautuksessa tiputteli)
Kaukot: 0 (Todella hyvät kaukot tokavikaan vaihtoon asti :))
Kok.vaik.: 7

VOI-

 Mutta nyt mulla on tavoite. Talven aikana aion treenata Maisan oikeasti siihen kuntoon, että kun keväällä / alkukesästä mennään kokeisiin, voin edes haaveilla paremmista tuloksista. Maisa toimii välillä treeneissä kivalla vireellä, mutta miksi vain välillä. Ehkä syy on vain siinä, että se on narttu. Maisassa elää kaksi hyvin hyvin erilaista koiraa. Toinen on tuo, mitä se yleensä antaa ulospäin itsestään; rauhallinen möllöttelijä, tavallinen kadun tallaaja, huoleton, ilman minkäänlaista stressiä elävä sohvaperuna. Toinen koira tulee esille joissakin kiihdyttävissä tilanteissa, missä iskee voimakas saalisvietti päälle. Iltaisin lenkillä en uskalla päästää sitä usein syksyisin vapaaksi, koska se katoaisi illan pimeyteen jäniksen kuvat silmillään. Paimennuksessa iskee myös saalisvietti. Viime kesänä Maisa näki viimeksi lampaita ja kävi niin kierroksilla, että purikin kepin lisäksi muakin. Kolmas asia on kalastus. Ehkä siinäkin ottaa vietti ylivallan aussien pääkopassa ja mikäli tuo ei pääse rantaan, alkaa voimakas kiljuminen. Samanlainen reaktio tulee esille, kun joku laskee pulkalla. Sitten on tämä saalisvietistä poikkeava tapaus; PK-lajit. Kokeiltu ollaan jälkeä, hakua ja viestiä. Kaikissa tuo punaturkki kiihtyy niin, että vetää kieli sinisenä aina treenimetsään. Kaikki tälläiset tilanteen kiihdyttävät Maisaa. Jos tuo koira pystyy olemaan noin kiihko, sen vireen varmasti saisi ainakin nostettua puolella myös harrastuskentillä. Kysymys kuuluukin, että miten.

Siitä olen nyt ainakin varma, että me tarvitaan kaikkiin liikkeisiin PALJON lisää varmuutta. Paljon lisää onnistuneita suorituksia. Paljon lisää virettä. Ja koska tavoitteenani on saada Maisa tokovalioksi ennen kuin se täyttää 8-vuotta, nyt alkaa tehotreenaus. Keväällä aion nauraa tämän päivän suoritukselle! ;)

On se silti maailman kaunein töpöhäntä :)

Sirkustelu onnistuu, toko ei 

Veteraani taitaa maksi esteet mennen tullen :)

Teräsmummo vauhdissa

Yhdessä viedään kapula...

...pikkuveli varasti

Mitä enemmän sen kanssa on ja tekee, sitä kivempi se on! Ihan mahtava pentu!

Nyt on mörköilyä ilmassa, mun täytyy pysyä vain himassa...

Ei me sentään vaan kotona olla löhöilty, mutta mörköikää ja -puhinaa on selvästi ilmaantunut. Lenkeillä löytyy yhä useammin pelottavia puunrunkoja, kiviä, ihmisiä, koiria ja ties mitä.

Joku oli viime perjantaina toista kertaa elämässään hakumetsässä etsimässä ukkoja. Viime kerralla ukot leikittivät aluksi sitä ja sen jälkeen otettiin muutama peräänlähtö. Tällä kertaa alotettiin myös leikittämisellä, sen jälkeen ukko juoksi metsään piiloon. Käänsin Jokun sen jälkeen hetkeksi pois ja lähetin. Hienosti löytyi kaikki ihmiset!

Tokokentällä ja vähän muillakin treenikentillä olen panostanut eniten siihen, että vaikka itse olen passiivinen, niin Joku on aktiivinen. Tämä on johtanut siihen, että kun haen sen treenaamaan, se tarjoaa kaikkia maailman temppuja, mitä osaa. Kaikista tulee palkkaa ja kaikki on kivaa :) Agikentällä se on oppinut lähdössä tulemaan jalkojen väliin ja nyt sitä tarjotaan tokokentällä numero ykkösenä.
Joku on ollut alusta asti hyvin tarjoava ja keskittymiskykyinen ja juurikin siksi tätä on ollut helppo työstää.

Kentän laidalla: Joko mennään!?

Tää on niin siisitä tulla jalkojen väliin!!! -Joku

Tokossa ollaan tehty eniten vain perusasennon hakemista. Hienosti takapuolikin alkaa löytymään! Ruutua ollaan myös treenattu muutamia kertoja. Se on vaan niin kivaa juosta täysiä lelulle :)

Ja nyt palkka!

Häiriökaksikko: Donny ja Joku

Treeniseurana myös uusi tuttavuus: Fanny :)

Yksi päivä Joku suoritti keinun. Itsenäisesti. Vahingossa. Itse säikähdin ja pennun mielestä se oli vaan aika kivaa, koska sinne oli päästävä uudestaan :)

Joku kuuli myös elämänsä ensimmäistä kertaa kunnon pamauksen, kun lenkillä raketti suhahti ihan meidän vierestä. Eipä ollut pentu moksiskaan. Juoksi vaan luokse ja alkoi muristen riuhtoa remmiä Maisan panikoidessa.

Jotta ei elämän ensimmäisten asioiden lista loppuisi vielä kesken; Joku sai myös elämänsä ensimmäisen kopin :D

Tänään oltiin vetämässä agitreenejä. Aussiet jäi autoon odottelemaan ja ei-niin-hyvänä ideana kannoin Jokulle kevythäkin kentän laidalle ja laitoin pennun sinne. "On se siellä ennenkin pysynyt" - ajattelin. Treenimotivaatio on varmaankin kasvanut sitten viime häkissä odottelun. Nyt se mekasti siellä ensimmäisen tunnin, välillä yritti työstää itseään ulos sieltä raapimalla oviverkkoa. Toinen tunti oli liikaa. Yhtäkkiä seisoskellessani kentällä takaa vilahti joku musta, Joku nimenomaan.. Häkin ovessa oli bortsun mentävä kolo. Äkkiä kipasin viemässä pennun takaisin laidalle. Nyt vaan äkkiä hihna kiinni aitaan ja takaisin kentälle. Häiriköinti ei loppunut. Haukkuminen voimistui ja seuraavan kerran, kun vilkasin, se oli raivon vallassa. Se oli ottanut häkin päältä treenisuunnitelmat ja sun muut harjoituspaperit. Pienin hampain se silppusi niitä, murisi ja ärisi kiukun vallassa. Ehkä sitä vähän ärsytti... Pieni paperisilppu ympäröi tuholaista. Eihän tuolle voinut muutakun nauraa. Vaikkakin vähän epätoivon vallassa.

Eilen oltiin Maisan kanssa Vappu Alatalon motivointikoulutuksessa. Paljon tuli hyödyllisiä ajatuksia, jotka pyörivät omassakin mielessä, muttei niitä silti käytä, sekä paljon uusia ideoita ja oivalluksia. Näitä oivalluksia ja toimintatapoja varmasti tullaan hyödyntämään myös arjessa. Miksei sitä voisi toimia niinkuin itse näkee parhaaksi vaan aina menee siitä, mistä aita on matalin? Onkohan siinäkin vain syynä laiskuus.. Omalla kohdalla voin ainakin sanoa, että vaikka pidän tiettyjä asioita kouluttamisessa tärkeinä, en jostain syystä toteuta niitä tai toimi tavoilla, joilla pääsisin tavoitteisiini. Sitä välillä aina toteaa, ettei olekaan edennyt haluttuun suuntaan ja yrittää parantaa toimintatapaansa. Turhan usein se kuteinkin jää yritykseksi ja paluu vanhaan tulee hiipien takasin. Näihin keinoihin ja tärkeihin toimintatapoihin aijon jatkossa panostaa enemmän.

Viime viikolla oltiin Maisan kanssa pitkästä aikaa ohjatuissa agitreeneissä. Miten olikaan kivaa päästä pitkästä aikaa liitelemään neitosen kanssa kunnolla

Tellun pissaongelma on mennyt parempaan suuntaan. Ollaan annettu sille nyt C-vitamiinia. Kyykkiminen lenkeillä on vähentynyt eikä se enää ole tehnyt sisälle yhtä ahkerasti. Verta ei ole tullut enää ollenkaan. :)

Ripa kävi viikonloppuna Askolassa epävirallisissa Yard Trial -kisoissa ainoana aussie edustajana bortsujen keskellä. Hienosti kovassa porukassa, vaikeilla lampailla sijoitus 5.!

Kuvat: Riia

TK1 TK2 Mi Sombra's Captain Cook STDs

Ei oikeastaan paremmin paimennusuraa voisikaan korkata, kun suorittaen 2/2 radasta hyväksytysti ja kahmaista legin ja hienot kirjaimet nimen perään :) 

Lauantain radalta pisteitä 86/100 (2. sija!) ja sunnuntaina 83/100 (3. sija!). Hieno Ripa ja ehkä sillä ohjaajallakin oli jotain tekemistä tuon tuloksen kanssa ;)

Tänään käytiin ottamassa vähän viimeistelytreeniä ennen sunnuntain kisaa Ripan kanssa. Hienostihan tuo liiteli. Kepit on vaan vähän hakusessa, mutta sunnuntaina aion luottaa Ripaan, kyllä se osaa jos ohjaa ;)

Jokun kanssa hyppytreeni pitenevällä estevälillä ja valsseja. Pieni marsu pinkoo, minkä gasellin jaloilla pääsee ja leikkii niin pätevää :) Kentän laidalla räkyttää ja kun olen menossa hakemaan sitä, se kipeää reppuselkään kuin varmistaakseen mukaan pääsyn. Heti, kun remmi on irti se loikkii, hyppii ja pyörii :)

Pikkuspanieli sairastaa - taas! :( Onhan tuo virkeä ja muuten normaali, mutta tällä kertaa ongelmana onkin pissaaminen. Ulkona se moneen otteeseen yrittää kyykätä, mutta mitään ei tule. Pissaa tulee kuitenkin aina välillä (normaalin verran), verta on tullut myös. Sisällekin tuo on nyt pissaillut.....

Jotain hulluakin on tullut tehtyä. Ilmosin Maisan tokokokeeseen. Ainahan voi mennä kokeilemaan vaikkei olisi yhtään treenannutkaan. Ja eikö niin, että lahjattomat treenaa :) Maisa on luonnonlahjakkuus möllöttämisessä, joten mennään möllöttelemään kokeeseen ja pitämään kivaa. Nyt ei jännitetä!

Ripa tulossa myös samaan kokeeseen :)

Huomenna Joku pääsee häiriötreeneihin häiriköimään tai sitten häirittäväksi :) Illemmalla olisi tarkoitus mennä Järvenpäähän moikkaamaan Essiä ja päästää koirat uimaan!

Repovesi 25.-26.7.

Auton ikkunasta katsoessa voi nähdä ohi vilistävt ruosteen oranssit pellot. Mutkaisella metsätiellä irtohiekka liukuu auton renkaiden alla. Jalkatilassa nukkuu bortsulapsi. Aussie ja pyrri ovat valloittaneet takakontin ja rinkat takapenkit. Kohta perillä metsässä, rinkat selässä ja koirat painelee täysiä edestakaisin. Lossilla järven yli. Eikä edes koiria pelottanut, ehkä aluksi vähän sitä pientä siimahäntää. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kallion päälle kiivetessä voi nähdä järven yli vastarannalle, jossa kasvaa puita silminkantamattomiin. Illansuussa teltat pystyyn suon äärelle ja nuotio palamaan. Vähän iltapalaa ja nukkumaan. Seuraavana päivänä voi herätä auringon paisteeseen, ötököiden surinaan ja lintujen lauluun - tai sitten kaverin huutoon "HERÄTYYYYS!". Aamupalaa ja kamat kasaan. Vaellus jatkuu. Pitkospuita, isoja kiviä, kapeita ja leveitä polkuja, muurahaisia ja kauniita näkymiä. Nyt enemmän ylämäkiä, miten korkealle me kiivettäisiinkään. Kohta kallion kielekkeellä huomaamme olevamme puiden yläpuolella. Koirat lepäävät kalliolla. Paitsi se pyrri, joka piippailee ja kyselee, milloin jatketaan. Rappuset alas jatkuivat ikuisuuden. Onneksi mentiin ne alaspäin, onneksi pieninkin selvisi, vaikkei tiedä takajalkojen käytöstä vielä mitään. Järven rantaa pitkin meni polku, jota kävelimme. Koirat loikkivat uimaan. Pian saavuimme riippusillalle, joka vei järven yli. Vähän se heilui ja natisi. Uskaltaisiko tuosta ylittää, kyllä me uskallettiin. Edellä meni punaturkkinen aussie, hieman asetellen tassuja kuin kokeillen eihän seuraavakaan lauta petä alta. Perässä tuli pieni piippaaja, häntä koipien välissä arasti askeltaen. Kyllä - me selvittiin!

On se luonto vaan niin kaunis! 

Okei todellisuudessa matka ei ollut ihan vaivaton. Alussa Essin saapuessa meille, oli Gou oksentanut autoon. Vatsa oli kuralla ja jouduttiin käymään apteekin kautta hakemassa Canikur. Ajettiin melkein perille saakka ja tajuttiin, että unohdettiin käydä kaupassa, tunnin turha lenkki. Rinkka hiersi hartioita alkumatkasta asti ja reisiä alkoi hapottamaan ensimmäisen mäen jälkeen (no ei ihan, mutta rankkaa oli!). Illalla, kun oltiin saatu teltat pystyyn, tajuttiin, kuinka vähän meillä on eväitä ja niistäkin pudotin osan nuotion hiillokseen. Paremmin onnistui, kun lähdin hankkimaan lisäravintoa luonnosta - siis mustikoita - ja Essi touhusi notskilla. Pian Joku tuli puskasta kaula ruskeena, enkä edes uskaltanut haistaa sitä viimeaikaisten ulosteessa pyörimisten jälkeen. No onneksi se ei kuitenkaan sitä itseään ollut vaan sientä ja mikä tuuri, että oli suo lähellä, missä tuon sienikaulan voi pestä. Yö oli kylmä ja täristiin kaikki pienessä läjässä teltassa.

Mikään reissu ei kuitenkaan ole täydellinen ilman kohellusta ;) Nyt kotona nukkuu kaksi rättiväsynyttä paimenta, se kolmas on Kiteellä alottelemassa paimennuskisauraansa :)

19 vk Harvahammas

Hampaita on karissut lapsen suusta jo kovaa vauhtia. Joku sai viime viikolla rabies-rokotteen ja rokottamisen yhteydessä lääkäri kysyi, että syökö Joksu kiviä. No eipä se syö, mutta kaikki kulmahampaat on silti katkenneet kärjestä.Täytyy vähentää repimisleikkejä nyt vähäksi aikaa, ettei hampaat kasva vinksalleen.

Viime viikon keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa mätsärissä. Maisa osallistui Junior Handler kehään tuttuni siskon kanssa ja oikein kivasti esiintyi :) Loppujen lopuksi he voittivatkin!
Maisa oli myös isojen koirien tuomarin mieleen ja sijoituksena olikin PUN1. Koiria kuitenkin oli noin 50 :)
Pitäisikö meidän vaihtaa Maiskin kanssa lajia. Kehässä kun ei tarvii muutakuin seistä ja vähän ravailla. Tuo homma oli Maisan mieleen, vielä kun sai namiakin :)

Viime viikolla aksakentät on olleet ehdottomasti kovemmalla kulutuksella kuin tokokentät.
Maisa on pomppinut medi-/minihyppyjä ihan intona :)

Kuva ehkä vuodelta -11

Joku on silläaikaa todella ärsyttävän tavan oppineena haukkunut äänekkäästi jatkuvalla syötöllä kentän laidalla. Treenatessa se komentaa heti, kun on vähänkin epävarma. Koira, joka ei ainakaan säästele äänenkäyttöään.

Maisan ääniarkuus on edennyt seuraavalle asteelle. Ensin oli vain voimakkaat pamaukset, uudenvuoden johdosta myös vähän hiljaisemmat pamahtelut. Mitä enemmän se niitä kuuli, sitä enemmän se altistui pelkäämään herkemmin muitakin ääniä. Pian se pelkäsi voimakasta ukkosta, sitten jo kumeampaa jyrinää. Nyt jo rankka sade saa sen panikoimaan. Tokokentällä se pelästyi kun viereisellä agikentällä koira suoritti aata ja tassut tömähtelivät. Sain sen kuitenkin toimimaan vielä. Toisinaan se reagoi lentokoneen ääneenkin. Kamala stressi koiralle pelätä pieniäkin ääniä, arkipäivisiäkin. Ollaan kokeiltu soittaa sille ampumisen-, ukkosen- ja ilotulitusten ääniä sisältäviä cd:itä, mutta ei se niihin reagoi. En oikeen tiedä, mitä tuolle keksisi.
Löysin Maisan niskasta peukalonpään kokoisen patin. Se ei kuitenkaan ole selvästi erotettavissa vaan "muljuu" ihon alla. Täytyy seurata, ettei ala kasvamaan. Tuntuisi kuitenkin, että se olisi vaan joku lihasjumi - toivon ainakin.

Haukkuva lammaspaimen

Ja niin se kiinnostui. Leikki hurjaa paimenkoiraa ja haukkui äänensä käheäksi. Jokusella oli hauskaa. Muutaman kerran häntäkin laskeutui, keskittyminen hommiin tuli esiin vilauksina. Sitten iski leikkivaihde taas päälle ja häntä nousi taivaisiin. Suunpielet kohosivat supusta korviin saakka.

Välillä täytyi esittää taitavaa...

.. että voi taas haukkua ja leikkiä hurjaa!

Jokun mielestä lampaita voi ohjailla myös äänellä ;)

Eilen se söi hiusten kihartimen. Sen mielestä tuollaiset laitteet on turhia, aikaisemmin meni jo hiusten kuivaaja. 

Tellu voi jo paremmin. Korva saatiin kuntoon kotihoidolla :)

Joku on oppinut takaakierron. Kiertää hyvin myös siivekkeen :) 

Ripa täytti lauantaina 3 vuotta, iso mies :)

Mustikanpoimijat ry.

Niin ne aussiet opettivat Jokusenkin poimimaan mustikoita puskista. Koko nelikko voisi viihtyä metsässä vaikka koko päivän, kunhan on riittävästi syötävää. Joku onkin se kaikista aktiivisin nyt kun hoksasi, että ruokaa voi hankkia itsekin.

Ripan kanssa oltiin tiistaina agilityn tehiskouluttaa -treeneissä. Ratana oli mini SM hyppyrata, jossa oli muutamia vaikeita ansakohtia. Ripalla oli todella kiva asenne. Kun äiti ei ollut paikalla, se keskittyi täysillä leikkimään mun kanssa ja suorittamaan rataa. Ripa on kovin irtoava koira ja käteen tuleminen on usein hankalaa. Ripa myös kaarrottaa todella paljon. Mutta ei se meitä haitannut, asenne ratkaisee. Kepit oli hienot ja kyllähän se kääntyikin ihan mukavasti, paitsi sillä suoralla putkella, jonka jälkeen se tykitti suoraan eteenpäin suorittaen kolme edessä olevaa estettä. Seisoin putken suulla ja vilkuttelin Ripalle, huutelin hyvää matkaa ja naureskelin. Kuinka pitkälle se aikoi loikkia, no tottakai niin pitkälle kun esteitä riitti! Kyllä tuli kamala kisainto!

Maisan kanssa aksailut on jääneet, tämän päivän treenitkin jäävät töiden takia. Selkä on taas jumissa ja elokuussa varmasti osteopaattikäynti kutsuu taas. Tokoilussa on laiskuus sekä koiralla että ohjaajalla. Seuraamista ollaan nyt alettu korjailemaan. Himmailua ja kontaktin tiputtelua vähemmän. Tässä ollaankin edistytty!

Jokulla taas on treeni-intoa Maisankin puolesta. Kentältä se ei koskaan haluaisi lähteä millään. Agilitykentällä muka-ahne jätkä on niin kiihdyksissään, ettei namit kiinnosta, patukka on paras! Tokokentällä se jaksaa tarjoilla. Ne on ne merkit parhaita. Eilen oltiin jo lopetettu treenit ja istuin kentän laidalla. Joku juoksenteli kentällä tarjoten kaikkia mahdollisia merkkejä, kävihän se kosketusalustallakin. :)
Arjessa Joku on kovis. Koittaa ruoka-aikana Ripan kipolle. Ripa ei vaan tarpeeksi uskottavasti murise, koska pentu pääsee kipolle ja alkaakin murista Ripalle. Sisällä se ärsyttää ausseja, syö kenkiä, varastaa ruokaa.. miksei se nuku!? No, kyllä se joskus :)

Onpa se ollut pieni :)

Tellu sairastaa. Taas. Oikee korva on kutiseva ja märkivä. Iho on ruvella. Silmät rähmivät. Yleisolemus apaattinen. Voi kurjuus :(