Pikkupossu 4 vuotta

Ei sitä aina ymmärrä miten aika menee niin nopeasti. Vastahan minut valtasi epätodellinen fiilis, olin saamassa ensimmäisen harrastuskoirani. Vastahan tuo pieni punainen töpöhäntä tallusteli isoilla tassuillaan, määrätietoisesti tepastellen meidän taloon. Vastahan olin menettämässä hermojani pennun kieroiluun. Vastahan epätoivon tunne valtasi minut yhtenään. Pentu ei kuunnellut mitään, juoksenteli sinne minne oma pää vei. Toisinaan jopa inhosin tuota söpöläistä sen ärsyttävän käytöksen takia, vaikka kaikkihan se oli minusta kiinni. Tuolloin se ei vaan paljoa kokematonta paimenkoiranomistajaa lohduttanut. Ajattelin epätoivon tuskissa välillä, ettei tuosta kakarasta kasvaisi minulle harrastuskoiraa millään. Useimmiten kuitenkin rakastin sitä. Se osasi käyttäytyä paikassa kun paikassa, monesti jopa ihmettelin sen niin rauhallista käytöstä. Agikoiraksi se tuli, mutta olihan sitä tokoakin pakko vääntää, vaikka se niin kamalaa olikin.  

Vastahan meillä oli meidän ekat agikisat, ne ensimmäiset startit ja ne ensimmäiset tokokeet. Ne ensimmäiset on aina ne pahimmat. Silloin jos epäonnistuu niin totuus iskee vasten kasvoja pahemmin kuin ikinä huonosti menneissä treeneissä. 

Kuitenkin nyt kun ajattelee tuntuu kuin Maisa olisi kuulunut kalustoon aina. Se on meidän talon vahti, possun riepottelija ja kaikista pahin kerjääjä. Silti se on niin näkymätön ja rakastettava viisastelija, joka ei koskaan hölmöile, ellei siitä ole neidille jotain hyötyä. Alun vaikeuksista ei voi kun syyttää omistajaa. Siinä missä syytin Maisaa ärsyttäväksi pennuksi, voisi Maisa haukkua minut maailman tyhmimmäksi koiran omistajaksi. 

Ei me enää voitaisi toisiamme haukkua, mehän tykätään toisistamme niin hirmuisesti. Me ollaan hyvä tiimi! 

Maisan kanssa on nyt takana:

- 58 starttia agilityä

- 11 tokokoetta

- Luonnetesti

- 4 näyttelyä

...ja niin paljon onnistuneita treenejä, niin paljon oivalluksen hetkiä ja niin paljon yhteistä ajanviettoa.

Näillä tuloksilla kisaa

- agilityn 3.luokassa

- tokossa VOI-luokassa (TK1, TK2). 

Mulla alkoi hiihtoloma. Lomasuunnitelmiin kuuluu koulujuttuja (ai mikä loma?) ja treenausta, keskiviikkona eksyn Somerolle katsastamaan Ripan paimenteluja. 

Viime lauantaina oli kokeenomainen treeni Espoossa. Noin minuutti ilmottautumiseni jälkeen alettiin koirille tekemään kehääntulotarkastuksia. Mulla oli tuossa vaiheessa vielä koirakin autossa. Lennosta sitten juosten kehään. Maisa oli onneksi heti valmis, mutta selvästi vähän hämmästynyt kun meni makaamaan vanhaan paikkisasentoon, lonkalleen. Mä sitten onneksi kerkesin sitä vähän korjaamaan, mutta vinoon se silti jäi. Olisi ollut kiva saada jonkinmoista kommenttia, koska mulla ei ole harmainta aavistusta miten Maisa makasi sen 4 minuuttia. Seuraaminen oli vähän laiskaa. Käännökset ainakin juoksuosuuksissa oli epäpuhtaat ja väljät. Maiskia selvästi häiristi myös tekonurmen alla koliseva kaivonkansi. Liikkeestä istuminen oli hyvä. Ruutua Mai ei löytänyt katseellaan joten katsoin parhaaksi suoraan käydä näyttämässä sen. Ruutu onnistui hyvin. Hyppynoudossa vire sen verran korkealla, että palautuksessa loikkasi mun selän taakse ja palautti vinoon. Metallinoudossa palautus ravilla. Kaukoissa ei noussut seisomaan, koska olin rökittänyt sitä muutamaa päivää ennen, se kun tarjosi yhtenään seisomista. No onneksi sunnuntaina M teki loistavat vaihdot 15 metrin päästä :)

Nyt tehotreenaukseen:

- Seuraamisen käännökset

- Ruutu (valmiina kehässä)

- Noudon palautusvauhti

- Tunnari

- Luoksarin maahanmeno

Aksaa aksaa

Lauantaina oli 1- ja 2-luokkien kisat Vuokkosilla. Ripalla oli aamupäivällä muutama startti ja Elsalla iltapäivällä muutama. Olin ykkösten ajan töissä ja kun vihdoin 7 tunnin hallillaolon jälkeen pääsin pikkukiiturin kartturiksi radalle, alkoi väsymys ottaa yliotetta. Elsa oli kuitenkin varsin pätevä pieni ja odotteli kiltisti lähdössä eikä haukkunut/näykkinyt kesken rataa. Radat oli melko suoraviivaisia ja helppoja, mutta mahtui matkaan muutama ansakin. Agiradalla yksi näistä ansoista koitui meidänkin kohtaloksi ja radalta HYL.

Hyppyrata menikin jo paremmin. Mulla oli vaikeuksia pysytellä Elsan vauhdissa, jonka takia tein muutamia ohjausvirheitä, jotka Elsa kuitenkin paikkasi hyvin. Kiitos Elsa :)!
Tuloksena 0, aika -7 ja sijoitus 4. Luvaa ei saatu, koska Elsalla on ennestään jo 0-tulos hypäriltä.

Ripalle 2xHYL. Toisella radalla oli aikamoinen ansa, jossa moni ohjaaja törmäsi koiraansa. Niin kävi myös Ripalle ja äitille. Ripa tuli suoraan hypyltä jaloille ja niin lens äiti. Ripa on aika mahdoton radalla, niin kiihkeä. Sitten kun siihen lisätään vähän nopeutta ja piiitkä askellus, on tiukat käännökset kaukana Ripan ympyröistä.

Agikisaamista

Tavote saavutettu. Huippufiilis. Nyt se on todistettu, että se on mahdollista päästä Maiskin kanssa kolmosten aikoihin! Okei, ratojen ihanneajat oli aika löysät ja radat oli aika suoraviivaiset, mutta mahtui matkanvarrelle ansojakin. Ensimmäiseltä radalta saatiin ensimmäinen ihanneajan alittava 0-tulos kolmosista :) Etenemä 3,99 m/s, jolla päästiin n. 7s alle ihanneajan ja sijalle 18/80.

Tokalla radalla hyllytettiin. Ensin mulle tuli joku ihmeen aivokatkos ja päätin kesken rataa alkaa taputtelemaan Maiskia sen juostua mun jaloille. Tämän sattumuksen jälkeen koko pakka hajosi. Loppurata meni tyyliin: minä juoksin toiseen suuntaan ja koira toiseen. Maisalla oli superhauskaa, enkä mäkään kovin vakavana sen toilailuja voinut katsella.

Viimeinen rata oli hyppäri. Maisa oli vieläkin ihan voimissaan, vaikka yleensä on kolmannella startilla näyttänyt jo väsymyksen merkkejä. Kokonaisuudessaan rata meni hyvin, lukuunottamatta typerää kieltoa loppusuoralla, jonka takia tuli yliaikaa myös muutama sekunti.

Eilen oli Ripan vuoro päästä liitelemään. Ripan tulosriville ei mahtunut tällä kertaa muutakuin hyllyjä. Ehkä ens viikonloppuna parempi onni :)!

TK2 Mi Sombra's Captain Cook

Ripa oli lauantaina Porvoossa tokokokeilemassa. Tuloksena AVO1, 178p. Näin ollen Ripa sai myös TK2 koularin ja potkut AVO-luokasta kohti uusia haasteita! :)

Maisa ja Ripa on ilmotettu BAT:in kisoihin ens viikonlopuksi. Jospa ensimmäistä kertaa asettaisin tavoitteeksi tehdä puhdas rata. Joka startilla, mikä me kolmosissa ollaan juostu, on tavotteena ollut ainoastaan hauskanpito ja olen keskittynyt eniten Maisan vireen ja vauhdin ylläpitämiseen. Radat ovat olleet useimmiten mun osalta pelkkää hosumista ja koiran kannustamista. Nyt jos keskittyisin hosumisen sijaan tarkkaan ohjaukseen :)

Parin viikon päästä on HSKH:n kisat joissa mun olisi tarkotus juosta Elsan kanssa pari starttia. Ripakin ottaa myös näihin karkeloihin osaa.

Maisan elämä asuntolassa on käynyt vähän tylsäksi. Tylsyys näkyy ärsyttävänä sikailuna ja huomion hakemisena. Melkeinpä joka kerta kun tulen huoneeseen on tavarat hujan hajan, viime viikolla myös sipsit ja leivät oli kadonneet paimenen suuhun. 

Hus pois pakkanen

Kovat pakkaset on taas löytäeet Suomen ja tulleet häiritsemään meidän tokotreenejä Hyvinkäällä. Tokoilu ulkona talvella lähentelee jo hulluuden rajoja. Treenaaminen hallissa tuntuisi lottovoitolta. Ehkä jossain vaiheessa vielä päästäänkin lopputalveksi Hyvinkään halliin treenailemaan, toivottavasti!

Maisan VOI-liikkeet on nyt tässä mallissa:

- Paikkamakuu: Pidempiä aikoja pitäisi päästä treenailemaan muuallakin kuin omassa olkkarissa. Olkkarissa kuitenkin 10 min paikkiskin onnistuu

- Paikkaistuminen: Myös treenattava pidempiä aikoja. Lisäksi on harjoteltava suorassa pysymistä. Jos piilo on vinossa koiran rintamasuunta kääntyy. 

- Seuraaminen: Käännöksiä pitää vielä hioa ja peruuttamista, muuten on ihan hyvä

- Liikkeestä istuminen: Tekee toisinaan hitaasti eli välillä voisi tehdä käsiavun kanssa, että saataisiin nopeita toistoja

- Kaukot: Ahneella on huono loppu. Oon kasvattanut välimatkaa nopeesti ja varmoihin hyviin vaihtoihin sotkeutuu välillä mukaan epäonnistuneita vaihtoja. Nyt paljon s-i vaihtoja lyhyeltä matkalta.

- Hyppynouto: Maisan lemppari, toisinaan törmää kun tuo kapulan.

- Metallinouto: Hyvä 

- Tunnari: Ei millään mallilla vielä. Pitäisi kysyä joltain viisaammalta apuja opettamiseen. Maisa mieltää tunnarin noutona, eikä käytä lainkaan nenää. 

- Luoksetulo: seisominen ok. Maahanmenoa ollaa hinkattu jonkin verran. Luoksetulon yhteydessä tehtyyn nopeaan maahanmenoon on kuitenkin vielä matkaa.

- Ruutu: lähiaikoina mennyt välillä sivusta sisään tai mennyt merkille. Pitäisi treenata myös enemmän tyhjäruutuja, ilman koskteusalustaa.

Ilmoitin Maisan kuitenkin helmikuun puolessavälissä oleviin tokoepiksiin. Jätän kyllä tunnarin ja luoksarin tekemättä. 

"Missä ruutu"

"Ruutuun"

"Jee, onnistui"

Kaikki kuvat (c) Essi

Ripa sai myös tällä viikolla tutustua asuntolan arkeen. Poika oli oikeen mielissään kun samassa huoneessa asui ihana flättityttö :)
Muuten Ripa käyttäytyi uudessa paikassa epävarmasti, seuraili mua ja vilkuili menoa rauhallisesti mun jalkojen takaa. Oppitunneilla vieraillessaan se makasi mun jaloissa. Ripalle ehkä vähän stressaava paikka, mutta kokemushan tuokin oli :)

Tellu kävi keksiviikkona Leena Saijonmaan, meidän luottolääkärin, vastaanotolla. Saijonmaa oli oikein ilonen kuullessaan ettei korvat ole vaivanneet leikkauksien jälkeen, onhan niistäkin jo neljä vuotta. Ensin Tellulta mitattiin kuume ja otettiin verikokeet. Ruumiinlämpö oli normaali samoin kun kaikki veriarvot. Oli todella helpottavaa kuulla, että kokeissa ei ilmennyt mitään poikkeavaa ja todeta Tepan olevan hyvässä kunnossa. Saijonmaa tutki korvia. Tellu selvästi aristeli oikeaa puolta. Imusolmukkeet eikä korva olleet kuitenkaan turvoksissa eli merkkejä tulehduksesta ei ollut. Korvakipu jäi nyt mysteeriksi. Tellulle määrättiin kipulääkekuuri. Tassuihin Tellu sai Malaseb shamppoota, jolla pestään tassut, suunpielet ja takapuoli kolme kertaa viikossa ja lisäksi vielä kortisonisuihkeen tassuihin. Lopuksi katsottiin vielä hampaat (kaikki ok) ja annettiin vielä Rimadyliä injektiona. Vaaka näytti 7kg eli kesästä puoli kiloa tullut lisää.
Nyt taas oma mieli lepää ja Tellun häntä vispaa :)

Huomenna suuntaamme Essin ja paimenten kanssa Asikkalaan pälyilemään maaseutuopiston navettaa (koulun Taitajakisoja varten) ja pyörimään mätsärikehässä (milloinkohan Maisa on viimeksi ollut mätsärissä...)

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui pelokkaissa merkeissä, ainakin Maisan osalta. Täytyy seuraavaksi uudeksivuodeksi miettiä jotakin rauhottavia sille. Se on täysin mahdoton, onneksi oli nukahtanut lopulta väsymykseen. Muutamana seuraavana päivänä Maisaa sai monesti kutsua ulko-ovelle uloslähdettäessä. Ulkona se kulki epävarmasti korvat luimussa ja jo pienikin kovempi, vaikkakin ihan normaali, ääni sai sen säpsähtämään ja muuttamaan kävelyvauhtia astetta nopeemmaksi. Nyt Maisa kuitenkin on toipunut rankasta kokemuksesta ja nuokkuu taas eteisessä, kun huomaa, että puetaan ulkovaatteita päälle.

Joululoman jälkeen keskiviikkona oli paluu asutolan arkeen. Maisan jätin muutamaksi päiväksi kotiin äitin treenikaveriksi. Ripa ei ollut vielä täysin parantunut eturauhasvaivastaan ja Maiski pääsi tuuraamaan sitä agitreeneihin. Ripa oli ollut kovin pettynyt, koska omasta mielestään oli täysin treenikunnossa, kun näki että treenireppua pakataan.
Keskiviikkona oli Ripan pissatarkki ja näyte todettiin puhtaaksi! Nyt on koira taas täydellä teholla mukana treenaamassa.

Tellu pääsi mukaan asuntolaan täksi viikoksi. Oli tarkotus saada likaista karvakasaa vähän pestyä ja trimmailtua, mutta eihän me ehditty. Homma jäi siis viikonlopuksi ja eilen tein töitä Tellun turkin parissa 4,5 tuntia. Trimmeri teki oharit, joten jouduin tyytymään saksiin, lopputuloksen saattaa jo arvata.

Tellu oli täysin oma itsensä asuntolassa. Oltiin muutettu väliaikasesti toiseen asuntolaan ja Tellu kävi merkkailemassa vähän paikkoja, loppuviikosta jouduin mattopyykille. Tepa ei ollut suinkaan ainoa joka aiheutti ylimääräisiä siivoustehtäviä. Maisa, itse piru, kiipeili tasoille ja pudotteli tavaroita, kaivoi roskista ja teki roskista pientä silppua. Tämä kaikki sillä aikaa kun olin suihkussa. Ja kun tulin paimen makasi sängyllä, juurikin samassa kohdassa mihin se oli jäänyt ennenkun lähdin suihkuun. Nyt se oli korvat luimussa, katseli kulmiensa alta ja maiskutteli suullaan. Kiero koira.
Tellu vieraili oppitunneilla mukana, ja koska mulla oli namejakin sille, se temputteli mun vieressä. Katsoin spanielia kun se esitteli temppujansa, vuoron perään meni maahan, kieri, löi tassulla lattiaan ja lipoi kielellänsä. Se ärsytti äänellänsä muita asuntolassa olevia ja varsin pätevän näköseisenä häntä pystyssä muristen kulki käytävällä.
Yhtenä päivänä Tellun maatessa kaverini sylissä se vinkasi oikeen kunnolla. Hetken kuluttua se yritti ravistaa päätänsä muttei pystynyt. Päähän sattui. Tutkin molempia korvia, niissä ei näkynyt mitään. Yhtäkkiä koira kutenkin taas vingahti ja singahti äkisti pois, kun koskin oikeelle puolelle päätä. Myöhemmin sama toistui. Tellu yritti ravistella taas päätänsä, mutta ravistus jäi vain pieneen pään heilauttamiseen puolelta toiselle. Voiko korvan sisällä olla joku tulehdus tmv. vaikka korva on ommeltu umpeen!? Silloin, kun Tellun korvat poistettiin, lääkäri sanoi, ettei se olisi mahdollista, mutta mistä sitten tommonen kipureatkio voisi johtua. Tellu on kiikutettava taas lääkäriin.
On masentavaa ja stressaavaa nähdä taas Tellun kipuilevan. Sitä alkaa väkisinkin miettiä, että kuinkakohan monta kivutonta päivää sillä on ollut elämänsä aikana ja kuinka yhdelle koiralle voi kasaantua noin monta terveydellistä ongelmaa. Jatkuuko tämä sairauksien kierre loputtomiin ja milloin on aika antaa periksi. Liian vaikeita kysymyksiä, joihin ei vaan kykene miettimään vastauksia.

Menin iltalenkille Tellun kanssa kahdestaan. Se sai olla vapaana. Välillä se juoksi minut kiinni ja pomppi iloisesti vierelläni pyytäen namia. Sitten se jäi taas taakseni, haisteli toisten koirien hajut tarkasti ja nosti jalkaansa omasta mielestään ainakin taivaaseen asti. Autotien vieressä se oli pakko ottaa hihnaan, koska kun auto ajoi ohi se syöskyi kohti autoa, murisi ja haukkui, ja ryntäsi auton perään. Luuli varmaan vetävänsä minut nurin. Tellu käveli muristen, ehkä meidän edellä oli vähän aikaa sitten mennyt toinen koira. Välillä Tellu hyppi holtittomasti, takajalat kävivät ihan eri tahtia kun muu vartalo. Kotipihaan tullessa päästin Tellun vapaaksi. Se meni haistelemaan terassin edustaa, kohtaa johon kaadetaan aina treenitaskuissa olevat namien muruset. Sen kohdan Tellu käy aina tarkistamassa. Huusin Tellun nimeä, vaikka olin sen vieressä, ei se muuten olisi kuullut. Se nosti päänsä lumipenkasta. Naama oli lumessa, musta kirsu ja kaksi mustaa nappisilmää kurkistivat lumihiutaleiden alta. Päästin Tellun sisälle, Ripa oli ovella vastassa, niinkuin se aina on - ärsyttämässä vaan Tellua. Tellu murisi Ripalle häntä pystyssä. Ripa innostui entisestään ja esti Tellua kulkemasta eteenpäin. Tellu haukahti ja murahti, niin se pääsi keittiöön. Sinne se menee aina lenkin jälkeen, katsomaan josko taas olisi ruoka-aika.

Agikisat Vuokkosilla

Vuoden viimeiset agilitykisat ohi. Lauantaina oli Elsan kanssa muutama startti. Ensimmäisellä radalla koira kulki varsin mallikkaasti. Pysyi loistavasti lähdössä eikä haahuillut kesken rataa etsimään omistajaansa. Tyhmä, ohjauksesta johtuva, keppivirhe, samoin kielto keinulta.

Toisella radalla Elsa ei ollutkaan enää niin pätevä. Sen mielestä se oli oikeutettu kokeilemaan varastamista lähdöstä, mutta sen harmiksi rata päättyikin heti lähtöhypyn jälkeen.

Tänään herätys 5.30 ja taas suunta kohti Ojankoa, tällä kertaa vuorossa Maisa kolmella radalla. Hyppyradalla paimenella oli vauhti päällä ja rata tuntui sujuvan hyvin. Ohjausvirhe keppejen jälkeen antoi meille kiellon radalta.

Toisella radalla Maisa oli hirmusen tahmea, en jaksanut sitä edes kunnolla ohjata. Niinpä ohjasin tokavikan hypyn puolhuolimattomasti, jonka Maiski loikkasi väärinpäin ja alla ollut nolla muuttui hylätyksi.

Viimeisellä radalla mulla oli esteet hukassa ja kesken radan jäin niitä etsimään, puhdas rata kuitenkin, mutta toooosi hitaiden kontaktien ja mietintätauon takia yliaikaa.

Mitä tästä opimme?
Luota koiraan!
Ohjaa kunnolla loppuun asti!
Älä hukkaile esteitä!