Ripan treenijuttuja

maanantai 11. helmikuuta 2013

Aksaa aksaa

Lauantaina oli 1- ja 2-luokkien kisat Vuokkosilla. Ripalla oli aamupäivällä muutama startti ja Elsalla iltapäivällä muutama. Olin ykkösten ajan töissä ja kun vihdoin 7 tunnin hallillaolon jälkeen pääsin pikkukiiturin kartturiksi radalle, alkoi väsymys ottaa yliotetta. Elsa oli kuitenkin varsin pätevä pieni ja odotteli kiltisti lähdössä eikä haukkunut/näykkinyt kesken rataa. Radat oli melko suoraviivaisia ja helppoja, mutta mahtui matkaan muutama ansakin. Agiradalla yksi näistä ansoista koitui meidänkin kohtaloksi ja radalta HYL.



Hyppyrata menikin jo paremmin. Mulla oli vaikeuksia pysytellä Elsan vauhdissa, jonka takia tein muutamia ohjausvirheitä, jotka Elsa kuitenkin paikkasi hyvin. Kiitos Elsa :)!
Tuloksena 0, aika -7 ja sijoitus 4. Luvaa ei saatu, koska Elsalla on ennestään jo 0-tulos hypäriltä.



Ripalle 2xHYL. Toisella radalla oli aikamoinen ansa, jossa moni ohjaaja törmäsi koiraansa. Niin kävi myös Ripalle ja äitille. Ripa tuli suoraan hypyltä jaloille ja niin lens äiti. Ripa on aika mahdoton radalla, niin kiihkeä. Sitten kun siihen lisätään vähän nopeutta ja piiitkä askellus, on tiukat käännökset kaukana Ripan ympyröistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti