Ripan treenijuttuja

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pikkupaimen lampailla

Tiistaina Ripa lähti Somerolle paimentamaan, mukaan takakonttiin käpertyi myös yksi pieni bordercollie. Itse olin koulussa, joten valitettavasti en ollut paikanpäällä katselemassa Jokun touhuilua. Videota kuitenkin otettiin ja pieni videopätkä pikkupaimenen touhuista löytyy TÄSTÄ. Ekalla kerralla Joku oli kuin lampaita ei olisi ollutkaan. Katseli muualle ja söi kakkaa. Tokalla kierroksella jonkunlainen lamppu ehkä syttyi pienen päässä ja se jo hienosti kulki lampaiden perässä. Osan ajasta oli myös irti.
3 viikon päästä Joku pääsee toteuttamaan jälleen itseään :)

Maanantaina alotin matokuurin ja tänään katosi vika tabletti pennun suuhun.
Käytiin myös Ojangossa vähän aksailemassa ja Jokunen sai juosta elämänsä ensimmäistä kertaa putkeen :D hienosti meni, ei arastellut yhtään. Tein myös vähän koordinaatio- ja tasapainoharjoituksia laudan päällä, jonka alla oli kivi. Keinuvaan alustaan Joku ei reagoinut mitenkään.

Maisan kanssa ollaan tehty päivittäin pieniä tokotreenejä. Olen sulkenut mielestäni lauantain tokokokeen. Ihmettelin jopa hetken saatuani koekirjeen. Ehkä juurikin siksi, että olen menossa sinne vaan treenaamaan, koska Maisa on vielä niin kesken. Toivottavasti sama asenne jatkuu kokeessakin, koska tarkoitushan on vaan pitää hauskaa eikä paineistaa koiraa jännityksellä, niinkuin siinä valitettavan usein käy.

Kuvat: (c) Essi
Kaukoja, s-m vaihto

Ruudusta täysiä seuraamaan :D

Perusasento edessä

Tunnarin palautustreeni

Tellulta on loppunut ab-kuuri reilu viikko sitten. Nyt se on syönyt 3 kuuria. Rohina on pysynyt ennallaan niinkuin myös spanielin iloinen yleisilme. Se jaksaa rohinasta huolimatta heiluttaa häntäänsä kaikenaikaa. Lisäksi siitä on tullut ahneuden huippu... kiipeilee kirjotuspöydälle varastamaan luita. No, se on spanieli, ei -  se on TELLU! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti