Voitolla kakkosiin

Vihdoinkin Joku saa lähteä kirmailemaan kakkosten radoille! :) Viimeinen LUVA-0 tuli Lahdesta viime viikonloppuna.
Rata oli simppeli. Alusta hieman liukas, niin, että maaliin kömyttiin liukastellen. Muistan ähkineeni melkein nelinkontin :"oih, apuaapua" nähdessäni Jokun kirmailevan jo edelläni. Ei siitä kuitenkaan aiheutunut kuin yksi ylimääräinen piruetti ja kurkku suorana huutos "JOKUJOKU".

Ja tässä video ekasta ei-niin-onnistuneesta -radasta:

Kisoissa meno ei tunnu vieläKÄÄN yhtään siltä, miltä treeneissä. Treeneissä uskallan liikkua, uskallan luottaa koiraan ja se näkyy - onnistumisen tunteita tulee aina vain enemmän. Kertaakaan en ole kokenut onnistuvani kisoissa. Meno tuntuu erittäin tahmealta. Varmistelen kamalasti, en luota. Ehkä se tulee ajan kanssa, odotellaan sitä sitten kuinka kauan tahansa, uskon sen kaiken olevan odottamisen arvoista. Rimoja tulee treeneissä alas ihan liikaa. Nyt olen alkanut puuttumaan. Joka ikisen koiran syystä pudonneen riman jälkeen katkaisen treenin ja seuraavalla yrittämällä lisään riman päällä häiriöitä. Jospa pikkuhiljaa mustanaamakin alkaisi ymmärtää, ettei se saavuta mitään räkä poskella rimoja päin juoksemisella. Aan lähestyminen on parantunut itsestään. Enää ei tassut tömähtele. Vaan kyllä on se alastulokin hidastunut ihan pirusti. Viime treeneissä juoksutin läpi suoraan palkalle.

Meillä on ollut nyt helmikuun ajan kuukausikortti Kiitorekulle ja ollaan päästy hyvin treenaamaan omatoimisesti. Tokossa Joku aloitti juuri "2 liikettä 2 viikkoa" -kuurin. Nyt vuorossa ruutu ja tunnari. Viime treeneissä tehtiin ruutuun lähetyksiä ja hienostihan ne meni. Olisi  kyllä järkevää treenata myös oikean paikan hakua läheltä, vaan koska se on niin boring ohjaajan mielestä, niin eipä tule treenattua. Tunnari on edistynyt hirmuisesti. Noinkin ajattelemattomaksi koiraksi, Joku työskentelee tunnarissa tosi tarkasti ja käyttää nenää hyvin. Herneet siis toisinaan kohtaavat kuitenkin vaikkei ehkä ihan heti tulisi mieleen, kun katsoo tuota lenkillä hihnassa riekkuvaa koiraa, joka istuu usein pää vinossa ihan kuin toinen puoli aivoista painaisi enemmän ja luulee ehkä näyttävänsä viisaalta, kun yrittää ymmärtää, mitä sille jutellaan.

Maisa on päässyt myös pelleilemään tokotreeneihin. Onnistuneiden treenien määrä ei päätä huimaa, mutta väliäkö sillä, kunhan osaa asennoitua oikein. Viime treeneissä meni tunnari rikki. Ohjaajan vika ehkä, kun ensimmäisen toiston (joka onnistui vähemmän täydellisesti) jälkeen erehtyi tekemään vielä uuden (joka onnistui vielä vähemmän täydellisesti) ja uuden (jolloin toi jo väärän) ja uuden.. niin että viimeisellä toistolla bongasi ihmisen istumasta kapuloiden läheltä eikä voinut vastustaa pusuhetkeä, vaan ryntäsi hetken mietittyään hakemaan rakkautta. Ehkä se taas ensi treeneissä osaa tunnarin, tai sitten ei. On se onnistunut tekemään ihan kivoja ruutuja, mutta myös laiskaa lahnaseuruuta ja huonoja kaukoja.. koeilmo lähtee kuitenkin. Me onnistutaan vaan tuurilla, ei taidolla - ei todellakaan.

Viime viikonloppu vietettiin Vantaalla. Olipa ihanaa nähdä pitkästä aikaa pientä iloista pilkkunenää, joka oli taas ajeltu beagleksi. Se häntä heiluen vinkuen yritti saada Jokua leikkimään. Joku murisi ja pyöri karvat pystyssä mun jaloissa. Spanieli ja bordercollie ei todellakaan puhu samaa kieltä. Joku ei myöskään suhtautunut Ripaan heti alkuun niinkuin isoveljeen. Sillekin piti murista ja sain olla yhtenään katkaisemassa tuijottavia mulkaisuja. Seuraavana päivänä kuitenkin kaikki oli niinkuin ennen mun muuttoa. Joku kerjäsi isoveljeltä aamupesua ja kiehnäsi koko ajan sen kyljessä :)

Mitäs myö

Viikko takana Lappeenrantaa, opiskelua, uusia ihmisiä, uutta ympäristöä..
Viikossa ehtii paljon. Ehtii tutustumaan mahtaviin ihmisiin, ehtii huomata opiskeluympäristön olevan mahtava. Viikko koulussa tuntuu kuukaudelta tai kahdelta. Voisiko siis sanoa että viikossa pääsee opiskelijaelämään kiinni..

Tasan viikko sitten kannoin omaisuuteni uuteen kotiini. Vielä en osaa sanoa kämppääni kodiksi, mutta pikkuhiljaa.. Koirat on hakeutuneet selvästi enemmän lähelleni. Ensimmäisenä yönä molemmat kapusivat viereen nukkumaan, vaikka yleensä tyytyvät kuluttamaan mieluummin mattoja peteinään. Joka kerta, kun palaan kotiin (olin ollut poissa sitten minuutin tai kahdeksan tuntia), Maisa repeää liitoksistaan ja tekee kenguruloikkia pääni korkeudelle. Ei se ihan tuollaista innokkuutta harrastanut kotona vaikka onkin aina säestänyt kotiintuloa kiljumalla ja pyörimmällä jaloissa leveästi irvistellen, töpö heiluen.

Ympäristö on kiva. Paljon ulkoilureittejä, jotka nyt tosin ovat hiihtäjien käytössä. Muutaman kerran ollaan kivuttu ison lähimetsän todella isolle mäelle. Metsässä ei vaan mene ainuttakaan polkua, joten jos sinne haluaa lähteä saa tarpoa polveen asti upottavassa hangessa. Tänään käytiin ihan oikealla metsälenkillä, missä mentiin polkua pitkin. Koiratkin saivat katsella muidenkin kuin vain toistensa naamoja ja pääsivät juoksemaan paikallisten koirien kanssa :)

Treenattu ei olla yhtään. Tai jos haluan olla rehellinen, niin Joku on tehnyt olkkarikaukoja, höntsännyt lenkillä seuraamista ja luoksaria ja Maisa on saanut jatkaa pään kääntämistä oikeelle (tarjosi kerran tätä ja aloin vahvistaa) sekä kuuntelutreeniä tokon uutta ohjattuhyppynoutoliikettä varten. Tähän kuuntelutreeniin on sisältynyt kapulan ohituksia roskista (joka on toiminut merkkinä) kierrättämällä. Jotenkin kapulan nosto oli vaikeeta, päästi ääntä eikä olisi halunnut nostaa (yleensä hulluna kapuloihin??). Ehkä se johtuu vaan tästä tilasta tai sitten se on jälleen joku Maisan älyn_väläys_. Meillähän olisi toki alkanut Jokun agitreenitkin torstaina. Nämä treenit oli syy siihen, että otinkin koirat jo heti ekaksi viikoksi mukaan tänne. Noh, ei me mihinkään treeneihin koskaan päästy. 60 km lenkki pimeellä mutkatiellä ja metsätiellä ja todellinen suuttumus iski vaan päälle. Ajeltiin ihan väärään paikkaan. Oli kuitenkin ilo tämän 60 km lenkin jälkeen huomata hallin sijaitsevan tuossa 10 min ajomatkan päässä. Anteeksi Joku: lupaan, että pääset ens viikolla treenaamaan! Vapaakortti Kiitorekulle helmikuun ajaksi on myös harkinnassa :) Täytyishän sitä päästä kai enemmänkin treenaamaan kuin kerran viikossa?

Ripakin kävi äitin kanssa meitä moikkaamassa ja voihan sitä jälleennäkemise riemua :)

Ei tämä Lappeenranta yhtään hullumpi paikka ole. Kaikkeen on mahdollista tottua oikeella asenteella. Kyllä me tullaan varmasti viihtymään täällä. Alku näyttää ainakin lupaavalta, lukuunottamatta muutamaa kömmähdystä, mutta eikös se niin ole, että erehdyksen kautta oppii parhaiten?

(c) Emil Eklund

2015

Meillä ei ole tälle vuodelle tavotteita. Vihaan niin paljon epäonnistumista, että parempi olla asettamatta sen suurempia tavotteita, joiden täyttäminen aiheuttaa vaan stressiä ja päänvaivaa. Toivon hyvää vuotta :)

Muutto lähestyy salamannopeasti ja ensi lauantaina meistä tulee lappeenrantalaisia. Eilen kävin katsastamassa ja putsailemassa tulevaa luukkuani. Kivalta vaikutti, semmoiselta, että sinne voin muuttaa koirineni.

Koirat ovat jääneet nyt vähemmälle kaiken kiireen keskellä. Jopa niin vähälle, että Maisakin keksii omaa tekemistä mm. rikkomalla rukkasen, varastamalla ruokaa tiskipöydältä ja riehumalla lenkillä.
Ollaan me muutaman kerran käyty hallilla. Maisan kanssa kokeilin heti kokonaisena uutta ohjattuhyppynoutoa. Ei heti ekasta väännöstä tajunnut kiertää merkkiä (joka oli agilityhypyn siiveke) vaan juoksi mielellään kapulalle. Saatiin me muutama onnistunutkin toisto. Maisa on niin huippuälykäs eikä sen kanssa tarvitse vääntää, onkohan Maisan suoritustavoissa edes selkeitä kriteereitä :D

Jokun kanssa käytiin I-hahin järjestämässä AVO-luokan möllikokeessa 29.12. Todella hienosti Joku teki kokonaisuudessaan töitä. Paikkamakuun piilo oli todella vinossa ja J olikin mennyt lonkalleen. Tuomari oli oikeudenmukainen ja reilu. Korjattavaa oli noudon palautusvauhdissa, kaukoissa (ei tehnyt niin nopealla temmolla kuin haluan, ei reagoinut ensimmäiseen käskyyn) ja luoksetulon stopin nopeudessa. Pisteitä yhteensä 194.

Tänään sitten tosikoitokseen Konalaan Pipa Pärssisen tuomaroimaan kokeeseen. Olipas erikoisessa tilassa se koe. Todella ahdas odottelutila. Kehä oli kivan kokoinen, mutta alusta hieman liukas. Halli oli todella lämmin. Mua jännitti koko kokeen ajan todella paljon, mistä lie taas johtuikin, ja se näkyi koirassa. Onneksi ei kuitenkaan vaikuta vireystilaan, mutta Joku tulee nöyränä todella epävarmaksi, joka näkyy liikkeiden hidastumisena ja suorittamisen osaamattomuutena. Luotan, että Joku osaa liikkeet, tänään minä mokasin.
Pisteet:
Paikkamakuu 9 (Piilo jälleen tosi vinossa, oli mennyt lonkalleen. Meni 2-käskyllä maahan, jota tuomari ei kuullut)
Seuraaminen 9,5 (Ekan täyskäännöksen mä mokasin tekemällä sen, niinkuin Maisan kanssa, Joku oli tästä hieman hämillään)
Maahanmeno 0 (Olin todella jännittynyt, jäi seisomaan)
Luoksetulo 10 (Ensimmäistä kertaa ei tullut eteen vaan kaarsi suoraan selän takaa sivulle :o olikohan tässäkin jännityksellä vaikutusta?)
Seisominen 9,5 (Ei pysähtynyt ihan seinään, vähän liikutteli etutassuja)
Nouto 6 (Oli selvästi epävarma palautuksessa, tuli hitaasti eteen. Sylkäisi kapulan käskystä ja kapula putosi multa)
Kaukot 10 (Hitaahkot maahanmenot, istumisessa tassut eri tasolla)
Hyppy 8 (Jäi aika lähelle istumaan, rapsautti kyntensä palatessaan, istui tiiviisti)
Kok.vaik. 10

AVO 1, yhteensä 163p 

Joku palkkaantui kehässä hyvin, mutta liikkeiden alut oli nyt vaikeita. Ei hakeutunut itsenäisesti perusasentoihin ja jouduin niiden kanssa ikävästi vääntämään.

Treenilistalle (VOI-liikkeiden lisäksi)
- Perusasennot liikkeiden alussa
- Paikkamakuun alut
- Paikkamakuun vinopiilot
- Jäävien erottelu
- Noudon eteentulot
- Kaukojen vaihdot matkaa muutellen
- Hypyn etäisyyden kasvattaminen

Toivottavasti ulos pääsisi mahdollisimman aikasin treenaamaan, nyt kun ei ole enää vapaatreenimahdollisuutta..

Zest for life

Tätä koiraa katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle. Sen ikuinen ilo on aina aitoa :)

Koko tenavien kerho kokoontui joulukuvaan.

Vihdoin maa on valkea ja koirat pysyvät puhtaampina :)

Odotan innolla jo Lappeenrantaan muuttoa. Kaikki asiat ovat järjestyneet paremmin kuin ikinä ensihetkien paniikissa osasin kuvitella. Meille on järjestynyt ryhmäpaikka viikottaisesta agiryhmästä paikallisesta Kiitorekku -yrityksestä. Ihan huippua! Päästään treenaamaan lämpimään halliin hyväksi kutsutun kouluttajan oppeihin. Eiköhän sieltä joku tokoporukkakin löydy, joka suostuisi ottamaan tällaisen taulapääkolmikon mukaan remmiinsä. 

10.1. on muutto ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, otan koirat samantien matkaani, jotta päästään starttaamaan agitreenit. 

Viimeisissä HSKH'n ohjatuissa aksatreeneissä tehtiin kisamaista treeniä. Tai piti kai tehdä. Ei me ihan kisamaisesti tehty, kun ei se niin helppo ollut. Sain juosta itseni puhki, kun lainakoira Ruukin oli paikalla. Mutta olipas nuo molemmat todella päteviä! Voi, kun aina uskaltaisi liikkua täysillä ja luottaa koiraansa. Jokun kanssa kaksi peräkkäistä sokkariakin onnistuu jopa näillä jaloilla, kun uskaltaa luottaa. Vähänkö siitä tulee hyvä fiilis! :) Joku ei nyt pahemmin tiputellut rimoja. Ne tulee alas silloin, kun sillä on kiire, eikä ehdi kokoomaan itseään hypylle. Riman päällä kykenee kääntymään hienosti, niitä pitäisi vahvistaa. Todella elastinen se on.

Töitä olen tehnyt nyt enemmän, kun viettänyt aikaa hallilla. Maisan treenaaminen on jäänyt todella vähälle. Merkkiongelmaa ei ole enää ollut (nyt koputan puuta) ja edelleen treenaa nykyään aina tukka hulmuten hymy huulella ja kestää huomautuksia. Nyt voin sanoa uskovani siihen, että joidenkin koirien motivaatio kasvaa vasta 5-vuotiaana. Niinkuin entinen opettajani sanoi minun valittaessa Maisan olemattomasta moottorista: "Kyllä sen moottori vielä kasvaa".

Reikäpää ja raivohullu

Ja samaan kastiin menee Joku. 

Oli yhdessä vaiheessa kausi, jolloin pelotti tehdä aksaa Jokun kanssa. Pelkäsin sen vauhtia ja sitä että se satuttaa itsensä. Se mm. tippui monesti puomilta ja kerran laskeutui hypyltä niskoilleen ja veti pään ympäri kuperkeikan. Joku on koira, joka tekisi aksaa vaikka pää kainalossa. Se ei tajua oman vauhtinsa vaarallisuutta, ajatus ei pysy mukana. Toisaalta, en voi radalla alkaa himmailemaankaan, en mä mitään matkalaukkukoiraa halua (eikä Jokusta semmosta saakkaan), niitä mulla on ollut jo kaksi. 

Olen ehkä opettanut takaakierrot Jokulle väärin. Vahvistanut vain takaakiertoa tajuamatta, että se kiertää siivekkeen liian läheltä. Ei se voi siitä läheltä enää ponnistaa, niin ettei rima lentäisi 99 prosenttisesti. Joku menee aalle myös huonolla tavalla. Tömäyttää tassut suorin jaloin esteeseen. Ajankysymys milloin ranteet naksahtaa (?).

Eilen kisailtiin Janakkalassa. Kivanoloisia ratoja, vaan ei-niin-hallittuja meidän osalta.

Lähdöt onnistui joka startissa. Okei, se hinaa sitä takamustaan, mutta... tokalla startilla sain pidettyä hermot kurissa ja kolmesti vaadittua sitä ilman käskyä istumaan uudelleen. Rimat pysyy, kun se keskittyy. Aina tulee rima alas, kun käskytän esteen päällä tai teen jonkun käännökset (kuten huonon vastakäännöksen). Keppivirhe 2/3 radoista vaikka viime treeneissä aiheena kepit ja koira yllätti mut osaamisellaan totaalisesti. Menee kakkosväliin jos ei ehdi liian kovan vauhdin takia ykköseen. On lopettanut, ainakin vähentänyt, radalla haukkumista. 

Yhdellä radalla kaatoi muurin. Ponnisti tajuttoman kaukaa ja takajalka veti muurin nurin. Joku kuitenkin suoritti ne ainoat onnistuneet kepit tämän katastrofin jälkeen. 

Kaikesta huolimatta, on niin sairaan kivaa painella täysiä tuon kanssa!

Onneksi oli kisassa myös niitä kivoja lainakoiria! Snautseri-Sisun kanssa tuloksina HYL, 5 ja 5. Vitosilla sijat 2. ja 3. Aussie-Ruun kanssa tuloksina HYL, 5 ja LUVA-0 -> SERT!!! Video 0-radasta:

Muutto Lappeenrantaan lähestyy. Ehkä olen enemmän jo innoissani, kun stressaantunut ja peloissani. Viikko sitten sain asuntotarjouksen ja yllätykseni se koski yksiötä. Nyt olen maksanut vakuus- ja vuokramaksun ennen kuin olen edes nähnyt koko kämppää. 5.1. tehdään visiitti katsomaan, millainen luukku siellä odottaa :)

Agikisaaminen ja-treenaaminen jää valitettavasti nyt tauolle vuodenvaihteessa. Tauko ehkä tekee hyvää, vaikka nyt ajateltuna se tuntuu kamalalta.

Olispa taas jo kesä, harmautta on kestänyt jo tarpeeksi

Uudet tuulet

Muutoksia. Niitähän mä olen kaivannut ja nyt niitä on luvassa. Isoja sellaisia. Viime kuun lopussa luin uutisen. Pääsin opiskelemaan. Musta tulee (joskus) fysioterapeutti. Tammikuun alussa vantaalaisesta tulee lappeenrantalainen, työntekijästä opiskelija. Toivottavasti myös Maisasta ja Jokustakin tulee lappeenrantalaisia mahdollisimman pian. Mikään kun ei voi ikinä mennä helpoimman kautta / parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakin aluksi mun on muutettava soluasuntoon, johon ei ole suotavaa ottaa koiria. Yksiön saamisen aikajänteestä ei ole mitään käsitystä. Olen yrittänyt kysellä Lappeenrannan tarjoamista koiraharrastusmahdollisuuksista. Vähän heikolta näyttää se(kin) puoli. 

Muun kuin LOASin (Lappeenrannan seudun opiskelija-asunto säätiön) tarjoamia vuokra-asuntoja olen katsellut jonkin verran. Hakuehtoni täyttäviä kohteita 1 kpl. Innostuin. Katsoin tarkemmin: autotalli. 

Siirto Lappeenrannan Lidliin ei myöskään onnistu, koska siellä ei ole tarvetta työntekijöille. Eikun työpaikan hakuun. Lappeenrannan alueella kaksi mun hakuehdot täyttävää työpaikkaa tarjolla: lumien kolaaja (kouluun olisi saanut juosta suoraan duunista hikivanaa otsalta pyyhkien) ja siivooja. Avoimia hakemuksia on viime päivinä lähtenyt noin kymmeneen eri paikkaan. 

Asiat järjestyy. Niinkuin kaikki sanovat. 

Viime päivät ovat menneet asioiden järjestelyyn ja ajatusten kokoomiseen.

Kyllä me pyörähdettiin viikonloppuna HSKH:n, joka valittiin vuoden agiliyseuraksi (!!), kisoissa. 

Jokulla kaksi rataa. Ensimmäinen todella hyvä HYL. Parhain rata pitkään aikaan. Ei yhtäkään rimaa. Yksi aalle karkaaminen alussa ja sitten mun hätiköinti yhdellä hypyllä.

Toinen rata oli enemmän Jokua. Rimat lenteli ja asenne oli raivoisa. 20 vp, mun mielestä saatiin kyllä enempikin. Rimat lentelee helposti myös silloin, kun mä alan käskyttämään. Voisin teipata suuni seuraaviin kisoihin. 

Onneksi sain taas mennä lainakoiralla. Mahtavalle partasuu-Sisulle toiselta radalta hyvänmielen 0. Toisella radalla mä pudotin yhden riman ja Sisu tasoittaakseen otti kontaktivirheen. 

Tällä viikolla olen ehtinyt kerran hallille. Ripankin otin mukaan. Lämppälenkillä aussiet bongas parkkiksella kolme peuraa metsän rajalla. Lähti työmaalle / Kehä III päin juoksemaan ja mä huusin kurkkuni käheäksi. Sieltä ne palas, täynnä takiaisia. Treenit meni sitten kai vähän paremmin kuin se lenkki. Ripa osaa maata kentän laidalla vapaana, kun treenaan Jokua. Joku osaa toimia häiriökoirana kun teen agilityä Ripan kanssa (haukkui ja juoksi vieressä Ripan tehdessä keppejä). Maisa on pätevä tokokoira!

Tänään käytin Jokun elämänsä ensimmäistä kertaa fyssarilla. Mukavaa asiakaspalvelua ja hyvää hoitoa. Joku oli hieman jännittynyt vieraassa ympäristössä, mutta pysyi hyvin paikallaan. Fyssari kehui Jokun rakennetta. Jäykkyyttä oli hieman lantiossa ja takaosan lihaksissa. 

Alamme tekemään tasapainoharjoituksia. Toinen puoli on nyt heikompi ristikkäisiä raajoja nostettaessa.

Nuoralla tanssimista

Sellaiselta tuntuu Jokun ohjaaminen. Ei ole helppoa. En ole tottunut ohjaamaan liukasta rajalassieta, joka lähtee lapasesta kuin liukas saippua. Treeneissä tehdään vaikeita kolmosluokan kiekuroita ja koira toimii ja mulla luottamus on suuri, koska onnistumisen pakkoa ei ole eikä epäonnistumisen pelkoa. En ole tottunut ohjaamaan niin nopeaa koiraa, mitä Joku on. Vieläkin saatan sitä esteille. Tuollaisen koiran kanssa saattaminen ja varmistelu = varma myöhästyminen seuraavilta esteiltä. En opi kerrasta enkä sadasta. Onneksi meillä on aikaa niihin startteihin, jostain olisi kaivettava mulle lisää malttia. Onhan Jokusta tullut ihan hieno, yllätävän magee mun koulutustaidot huomioon ottaen.

Tänään Riihimäellä kolmella radalla Jokun kanssa. Ensimmäinen agirata oli meidän päivän paras. Tuhma varasti puomin kontaktilta ja niinpä myöhästyin suunnitellusta ohjauksesta, jossa olisi pitänyt keretä vastaanottamaan seuraavan hypyn taakse. Sujahti väärään päähän putkea ja yksi rimakin tuli alas. Seuraava agirata oli kamala. Haki kepit kakkosväliin (?) ja saatoin liikaa putkelle, jolloin en ehtinyt sokkariin. Siitä alkoikin kamala härdelli. Nyt otti puomin kontaktin, mutta vapautti itsensä mun liikkeestä. Piti palauttaa kontaktille tuomarin"jatka!" kommentista huolimatta. Viimeiseksi hypäri. Taas kepeillä kakkosväliin. En ymmärrä, koska on kepeillä varma ja suoriutuu vaikeemmistakin kulmista. Ehkä se jippo oli juurikin "liian helppo" kulma ja siksi liian suuri vauhti. Mun ohjausvirheestä tuli yhden hypyn ohi ja muurin palikka tuli alas, kun katsoi mua. Tarvitaan muurille varmuutta. Ja miksi mä yritän tehdä siitä ohjauskesta niin vaikeaa. Valitsen huonommat linjat, koska pelkään tehdä valsseja. Palataan treenaamaan helppoja keppikulmia suurella vedätyksellä, valsseja ja lähtöjä (päästin taas kahdesti sen seisaaltaan radalle...)
Video ekasta

Onneksi on taitavia lainakoiria, joiden kanssa saan onnistumisen tunteet ja kokemusta. Tänään vuorossa iloinen Ruu-aussie. Takana kolme treenikertaa. Tuloksina HYL, 0 ja HYL. Ei huonosti mennyt :) Videot kahdesta viimeisestä startista.

Tän viikon maanantaina loppu tokokurssi. Tehtiin häiriössä paikkamakuu ja kisailtiin leikkimielisesti, kuka tekee nopeiten oikeat jäävät, kuka tekee pisimmältä matkalta kaukovaihdot, kuka malttaa parhaiten sivulla noutokapulan lentäessä, kenellä on nopein luoksarin stoppi/reippain vauhti läpijuoksussa ja kenellä on paras stoppipaika hypyn takana. Kouluttajat valitsivat Jokun voittajaksi. Suoriuduttiin mallikkaasti kaikista tehtävistä. Tällä viikolla tehtiin myös ensimmäistä kertaa kokeenomainen piilopaikkis. Oli vähän levoton, mutta ei yhtäkään lonkka-asentoa! AVO-kaukot on onnistunut jo 10 metristä. Varmuus kasvaa :) Seisomista oon sekottanut kaukojen sekaan. S-I vaihtoa treenattu ahkerasti. Siinä en välitä pompuista tai reippaudesta. Nyt vaan kriteerinä ne takajalat. Tahallani olen tehnyt venytetystä seisomisesta, että tajuaisi oikesta peruuttaa etutassuilla ja kyllähän se on alkanut tajuuman :)

Maisa on uudesti syntynyt tokokoira. Ennen mulla oli tokokentällä laiska lahnailija, joka huomauttelusta tai liiasta toistomäärästä häippäsi kentältä keskari pystyssä tai kieltäytyi kokonaan vastaanottamasta käskyjä. Nykyään mulla on naurava motivoitunut töpöhäntä, joka huomautuksen saatuaan yrittää aina paremmin ja kovemmin seuraavalla toistolla. Lisäksi olen todennut että jopa Maisankin kohdalla pätee se, että treenaamalla tulee parempi. Maisa kestää useampia treenejä nyt viikossa ja aina lötyy yhtä suuri draivi. Sanoisin sen olevan nyt parhaimmillaan. Seuraaminen on kehittynyt älyttömästi. Kuukausi sitten se vielä laahusti perässä. Nyt se pitää kontaktia melkeinpä katkotta ja kulkee oikeassa paikassa mukana. Kaukot on ehkä ainoa liike, jonka se osaa 100-varmasti. Testasin tällä viikolla 30 metristä kaikki vaihdot eikä yhtäkään virhettä, takatassut ei hievahtaneetkaan. Ohjattua noutoa se ei osaa ollenkaan, muttei sitä treenatakkaan, ennenkun se ei onnistu enää kokeissa. Maisa on ansainnut ison sydämen <3