Ripan treenijuttuja

torstai 30. tammikuuta 2014

Työntäyteinen tammikuu







Tammikuu melkein ohi.
Aika rento vuoden aloitus koirien näkökulmasta. Mulla on koulun ja työn kanssa hommia riittänyt, joten treenaaminen on jäänyt minimiin.
Tammikuun aikana olen startannut kolmesti Elsan kanssa ja kolmesti Maisan, aloittanut Jokun kanssa ohjatun tokokurssin (kahdet treenit tähän mennessä) ja käynyt kahteen kertaan ohjatuissa agitreeneissä Maisan kanssa. Lisäksi kahdet(?) omatoimitreenit hallilla ja tietenkin kotitokoilut. Joku on oppinut tulemaan eteentulosta sivulle. Oppi sen yhdessä illassa. Toki on vielä hyvin epävarma: saattaa jäädä pyörimään ja haukkumaan mun eteen tai juosta selän takana olevalle merkille. "Viereen" -käsky saa kuitenkin koiran aktiiviseksi.
Kisoista keräsin molemmille yhdet nollat ja kahdet hyllyt. Maisalle kolmosissa ensimmäinen ihanneajan alittava nollatulos :)!
Maisan radat:
Elsan nollarata:

Ohjattu toko on alkanut kivasti. Jokulle tekee hyvää päästä harjottelemaan häiriössä ja vähän erilaisissa treeneissä. Välillä tulee pelkkää oleskelua ja välillä taas täytyy keskittyä. Tämä tekee juurikin hyvää koiran viretilan säätelylle. Ollaan tehty hyppyä. Ekalla kerralla muutama kerta hypyn alkuosaa ja nyt edellisellä kerralla loppuosaa. Kummassakaan ei ongelmia. Sitten kokeiltiin yhdistää ja tehtiin kokeenomasesti. Joku hyppäsi ja pysähtyi, mutta kyllästyi samantien odotteluun, kun ei lelua lentänyt. Hyppäsi takasinpäin hypyn päälle ja asetti takajalat hypyn laudoille ja etutassut muhun päin. Olihan tuo huvittava näky :D Joku ehkä ymmärsi tehneensä itsestänsä pellen, koska toistolla teki hienosti kokeenomasen suorituksen! Kehääntuloa, luoksepäästävyyttä ja paikkamakuuta treenattiin viime kerralla. Hyvin onnstui :)

Eilen oltiin pitkästä aikaa bordercollieaksaamassa Riian ja Donnyn kanssa. Jokullahan on muisti parantunut tauon aikana: muistaa siis nyt ottaa järjen mukaan agikentälle eikä unohda sitä kotiin/kentän laidalle. Ihan oikeasti sen kanssa oli mahtavaa tehdä töitä, kun se oli rauhallisempi. Treenattiin keinua (ensin pamauttelutreeni, sitten päähänjuoksuja ja muutama kokonainenkin), puomia (ylösmenojen vahvistamista, kun juoksee helposti ohi) ja pientä radanpätkää.


Donnynkin sain treenata ja kyllähän tuo naapuripaimenkin oli pätevä. Pitkän tauon jälkeen kepit sujuu mahtavasti ja koira kulkee noin muutenkin :) 


Ripa kävi viime viikonloppuna tokokokeilemassa. 1/2 pistettä vajaa ykköstulos. Muuten se on ahkeroinut agikisoissa. Lisää niistä voi lukea Ripan treeniblogista.
Onneksi helmikuu ei näytä yhtä kiireiseltä kuin tammikuu on ollut. Jos vaikka ehtis enemmän treenailemaankin. YO-kirjotusten jälkeen (maaliskuussa) alotetaan Jokun kanssa keppiprojekti sekä valmistautuminen tokouran korkkaukseen. Maisan kanssa katsellaan, missä mennään ja missä olis sopivia tokokokeita. Kyllä innostais agilitykisatkin nyt, kun edelliset meni niin hyvin :)


2 kommenttia:

  1. Voi kun Jokusta on kasvanut jo iso koira! Ihan vasta ihailin kuvista pikku Possulandialaisia. :)

    (Puoli-)veli Viva lähettää treenintäyteisiä terveisiä Jokulle! :)

    VastaaPoista
  2. Joku kiittää terkuista ja lähettää veljelleen takaisin :)
    Jokusta todellakin on kasvanut melkoisen kokonen, säkää löytyy n. 55-56cm :)

    VastaaPoista