Ripan treenijuttuja

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Olipa kerran tokotreenit

Aamulla oltiin kinkunsulatus treeneissä Ojangon tokokentällä :)
Ripa teki kokeenomasen treenin, joka meni paremmin kuin edellisellä kerralla. Vinkumista oli melkosesti, ja välillä vähän laiskaa menoa. Ripa piippailee ihan ärsytykseen asti ja nyt ollaan puututtu siihen kaikkialla. Kaiken kivan menettää jos piippaa :)



Lopuksi Ripa treenasi noutoa ja ruutua:


Tepan kanssa oon nyt innostunut treenaamaan. Se on niin ilonen !
Oon treenannu kotona sivulletuloa, pikemminkin jalan lähellä olemista ja siihen koskemista, koska Tepa inhoo kävellä jalkojen lähellä. Lelun suuhunottoa ollaan myös ahkerasti treenailtu. Ei kuulosta yhtään vaikealta, mutta koiralle, joka ei leiki minkään näkösillä vetoleluilla tai ota niitä suuhun (lukuunottamatta hepulikohtauksia, jolloin Tellu voi vahingossa alkaa taistelemaan kunnolla, tajuamatta edes sitä itse), on jo iso haaste saada lelu suuhun.
Merkkiin oon yrittänyt saada kestoa lisää, mutta spanieli ei malta odottaa vaan tökkii nenällä tai tassulla tötteröä kunnes se kaatuu ja tulee sitte ilosena hakemaan namia.
Tänään Tellu oli niin polleena, ku se sai olla oikeen 'oikeilla mestoilla' hommissa :)


Maisalla oli kova into treenaamaan. Se livahti samantien ulos autosta kun avas takaluukun, eikä siinä huudot enää auttanu. Koira oli jo juossu kentälle, ennenku sitä oli ees kerenny huomata, että se karkas.
Maiski sai treenata aluksi vaan peruasentoa. Odotin kunnes se ite tajus tulla sitä tarjoomaan ja parin toiston jälkeen alotettiin kunnolla treenit. Ruutua tehtiin pari toistoa. Muutamaa lähetystä pikkupaimen ei meinannut tajuta ollenkaan. Hetsaamalla sain sen kuitenkin hyvin ruutuun. Hypystä pari ekaa toistoa oli huippuhyviä, mutta sitten Maisa ei jaksanut vaivautua enää kosketusalustalle ja kiersi esteen sivuun -.-' 
Noh, kävin näyttämässä uudelleen oikean paikan ja seuraavaan onnistuneeseen toistoon lopetettiin. Eihän kukaan loputtomiin jaksa tehdä samanlaisia toistoja, neiti päätti tarjota väliin jotain muuta.
Seuraaminen oli ok.
Maahanmenoja oon nyt tehnyt reilulla käsiavulla kovemmasta vauhdista. Ehkä ne joskus on vielä semmoset ku haluun. Hiljaa hyvä tulee :)

Maisan AVO hyppy näyttää tällä hetkellä (parhaimmillaan) tältä:




Lisää kuvia TÄÄLLÄ!

2 kommenttia: